Tarjoukset
Tarjouspyyntöpalvelu
Seuraa meitä Facebookissa
Alkaa 60 luvun Sodankylästä ja kulkee 80-luvun Kuusamoon ja sieltä 2000-luvun Säkylään. Terapeutin ammattini sai sysäyksen omien sairauksien myötä. Minulla oli 25-vuotiaana monta kroonista sairautta lääkkeineen ja minulle sanottiin, että mikään näistä sairauksistani ei parane. Nyt 30 vuoden jälkeen olen oireeton ja lääkkeetön , eli olen kävelevä esimerkki siitä, että vaivoistaan voi päästä. Parantumiseni ei ole tapahtunut hetkessä, vaan siihen meni vuosia erilaisia hoitomuotoja käyttäen. Terapeuttina oloni aikana ( 25v ) olen oppinut sen, että jokainen ihminen on erilainen ja jokaiselle hoito on yksilöllinen. Se mikä tepsii minulle ei välttämättä tepsi toiselle, siksi jokaiselle asiakkaalleni mietitään ja pohditaan yhdessä hänelle sopivin hoitomuoto. Luontaishoidot eivät ole "vaihtoehto" tai vastakkainasettelu lääketieteelle ja lääkkeille, me tarvitsemme kaikkia hoitomuotoja kunnioittaen toinen toisiamme. Kaikista hoitomuodoista löytyy oma osaamisalueensa. Minun osaamisalueet ovat vyöhyketerapia, hieronta, psykologinen vyöhyketerapia, tunnetaideterapia, parisuhdeterapia, kasvoanalyysi solumineraalipuutoksista, ajatusmallien muutosohjeet (esim. raha, itsensä rakastaminen/hyväksyminen, työ, yms.), veriryhmän mukaisen ruokavalion- ja hiivasynkrooman asiantuntemus. Tervetuloa tutustumaan itseesi ja kehoosi, minä kuljen rinnallasi sen ajan kun minua tarvitset.
Hyvinvointikeskus Olavinkatu 44 57100 Savonlinna Facebook: https://www.facebook.com/hierontaoskari
Lisää tietoa myös täällä: https://www.erikoiskuntoutus.fi/
Koulutetun hierojan palvelut Kuusankoskella (Kotirinteenkatu 37) ja Jyväskylässä (Pupuhuhdantie 10 E 54), myös koti- ja yrityskäynnit onnistuvat, sekä ilta-ajat. Uusille asiakkaille tutustumistarjous.
Maksu käteisellä, modiilimaksulla tai tilisiirrolla.
Klassista hierontaa, urheiluhierontaa ja fasciahierontaa kaikille asiakaskunnille Lahdessa. Myös koti- ja yrityskäynnit onnistuvat.
Hoidamme asiakkaita ammattitaitoisesti, meidän valikoimasta löydät varmasti itsellesi sopivat kasvohoidot. Tavoitteemme on tyytyväinen asiakas.
Kasvohoidoissa käytämme tuotesarja Maria Galland Paris kasvohoitotuoteita ja siihen kuuluvia kasvo/vartalohoitoja, tuotteet myös myymälässä myynnissä.
Hoitola sijaitsee omakotitaloalueella, rauhallinen alue, oma sisäänkäynti.
Hyvät kulkuyhteydet julkisilla Raisiosta ja Turusta, asiakkaille myös pihassa parkkitila.
Meiltä myös Koulutetun hierojan palvelut klassisen hieronnan menetelmin.
Palveluihimme kuuluu myöst tuki-ja liikuntaelin sairauksien erikoishoito Paineaaltohoitoa suositellaan sarjahoitona parhaimman tuloksen saamiseksi.
Meillä on vankka kokemus hierojantyöstä 10v Hyvinvointiala on minulle lähellä sydäntäni, perehdyn huolella asiakkaan vaivaan ja teen hoitosuunnitelman.