Tarjoukset
Tarjouspyyntöpalvelu
Seuraa meitä Facebookissa
Yksilöllistä, laadukasta ja läsnaolevaa koirienhoitopalvelua joko kotonamme sijaitsevassa lemmikkihotellissa tai kotikäyntinä esimerkiksi pitkän työpäivän aikana. Hoitolassa on tarjolla myös yksilöpaketti koirille, jolloin ruokinta ym. hoidetaan tarkasti koiran oman aikataulun mukaisesti ja koira voi myös nukkua kanssamme.
Hotellissa sisällä asuva koirasi on sisällä talossamme ja saa tarvittaessa oman huoneen. Iso viiden huoneen talo. Pihalta pääsee metsään. Ulkotarhat. Juoksuaitaus. Mahdollista päästä reen tai suksien vetoon.
Kissoja ja kaneja sekä suurempia koiralaumoja voin hoitaa asiakkaan kotona. Myös lenkityspalvelu työpäivien aikana sovittavissa. Tämän toiminnan ohessa tarjoan siivous- ja avustuspalveluja. Jos asiakas pitää koirista, voin aina ottaa yhden mukaan.
Toiminta-alue Tornio ja Meri-Lappi. Tarkempia tietoja ja hinnaston löydät yrityksen Facebook-sivuilta.
Tarvitsetko apua koirasi kouluttamiseen? Tarjoan koulutusapua kaikenlaisille koirille, pennuille ja aikuisille. Kotikäynnillä autan omistajaa ratkaisemaan kaikenlaiset käytösongelmat koiran kanssa, esim: - Ongelmat hihnakäytöksen tai ulkoilun kanssa, koira vetää tai rähisee hihnassa. - Eroahdistus. - Koira on arka ja pelkää uusia paikkoja, koiria tai ihmisiä. - Koira on liian innokas, ei osaa rauhoittua. - Koira haukkuu paljon sisällä. - Koira tuhoaa kotia. - Koira ei tule muiden koirien kanssa toimeen. - Jokin muu haaste, johon kaipaat apua kotioloissa ja koiran arjessa. Koulutus on yksilöllistä koirasta ja tilanteesta riippuen. Yli vuosikymmenen kokemus koiran käyttäytymisestä ja koulutuksesta.
Tarvitsetko apua koirasi lenkkeilyttämiseen? - Lenkkeilypalvelut kaikenlaisille koirille (rauhalliset lenkit, juoksu tai pyöräily koiran kanssa, pitkät lenkit, energiset koirat, myös nuoret, kokemattomat ja kouluttamattomat koirat yms). - Lenkin aloitus ja lopetus aina omistajan kotiin tai haluttuun paikkaan Sotkamo/Vuokatti alueella. - Lenkin pituus ja tahti riippuen koiran energiatasosta tai miten sovitaan. - Pyöräily myös mahdollista ekstra energisten koirien juoksuttamiseen, opetan koiran juoksemaan pyörän vieressä jos ei ole edellistä kokemusta. - Koiran totuttaminen muiden koirien ohittamiseen lenkillä rauhallisesti.