Tarjoukset
Tarjouspyyntöpalvelu
Seuraa meitä Facebookissa
Myrskylän kotiseutumuseo sijaitsee valtakunnallisesti merkittävässä kulttuuriympäristössä vanhalla kirkonmäellä toisessa 1800-luvulla rakennetussa vilja-aitassa. Jo 1600-luvulla kirkolliseksi keskukseksi muodostunut kirkonmäki on säilynyt 1800-luvun asussaan. Kirkonmäen keskellä ja kirkkotarhan ympäröimänä on näyttävä puukirkko vuodelta 1803 vuonna 1772 rakennettuine kellotapuleineen. Vanha pappila puolestaan sijaitsee kirkkoa vastapäätä.
Vilja-aitat toimivat lainajyvästöinä, joihin viljavina vuosina paikalliset tilalliset tallettivat viljaa ja joista katovuosina korkoja vastaan voitiin sitä lainata. Museon kokoelmista löytyykin jyvästön alkuperäisiä viljamittoja ja asiapapereita viljan lainaamisesta.
Maaseutupitäjä Myrskylän kotiseutumuseon esineistö koostuu suurelta osin vuodenkierron tarve-esineistä ja työkaluista. Esineistön keruu aloitettiin 1960-luvun alussa ja suuri osa siitä on 1800-luvulta ja 1900-luvun alusta.
"Tarjoan kiinteistönvälitystä, jota meistä jokainen vaatisi omalle kodilleen. Uskon ahkeruuteen ja siihen että motivoitunut myyjä saa aikaan erinomaisia tuloksia. Arvostan kaikkia kohteita, sillä se on aina jonkun koti. Oli se sitten mummonmökki tai kartano. Sitoudun tarjoamaan miellyttävän asunnonvaihtokokemuksen"
Fenix LKV on yksityinen ja sitoutumaton yhden naisen kiinteistönvälitysliike. Asiakkaana voit luottaa, että palvelen 14 vuoden ammattitaidolla sen mukaan mitä yhdessä sovitaan. Kuten kaikki myyntityö, myös kiinteistönvälitys on asiakaskohtaamisten onnistumista ja erinomaisten asiakaskokemusten tuottaminen on minulle sydämen asia.
Palveluni:
En jätä mitään sattuman varaan, vaan voitte luottaa papereiden olevan sellaisessa kunnossa kuin laki vaatii.
Hoidan kaikki loppuun saakka.
Toimialueena Päijät-Häme ja Uudellamaalla myös Mäntsälä, Myrskylä, Pukkila sekä Askola. Ns. sähköiset palvelut onnistuvat kaikkialle Suomeen.
Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU) on liikunnan aluejärjestö.
Toimimme alueellamme liikunnan ja urheilun kokoavana voimana, yhteistyön rakentajana, palveluiden tuottajana sekä liikunnan ja urheilun etujen ajajana ja asiantuntijana.
Toimimme alueellamme lasten ja nuorten liikunnan, aikuisliikunnan sekä seuratoiminnan parissa. Toimintamme sisältöalueet ovat:
Elinvoimainen seuratoiminta
Liikkuva lapsuus
Lisää liikettä nuorille ja aikuisille
Menestyvä huippu-urheilu
Toiminnan tarkoitus eli missio on: "Olemme alueella liikunta- ja urheilukulttuurin edistäjä ja mahdollistamme toiminnallamme seuroja, kuntia ja muita toimjoita onnistumaan omissa tavoitteissaan."
Toimintamme päämäärä eli visio on: "Olemme alueella liikunnan ja urheilun kokoava voima ja yhteistyön rakentaja. Alueemme liikunta- ja urheilupalvelut ja niihin liittyvä osaaminen ovat hyviä esimerkkejä valtakunnallisesti ja kansainvälisesti."
Toimintamme arvot ovat: "Toimintamme perustana on liikkumisen ilo, yhteistyö, kumppanuus ja innostaminen."
Toimimme 16 kunnan alueella. Kunnat ovat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Joutsa, Kuhmoinen, Kärkölä, Lahti, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Orimattila, Padasjoki, Pertunmaa ja Sysmä.
PHLU:ssa on yli 200 jäsentä, joista noin 170 on urheiluseuroja.
PHLU on Valtakunnallisen liikunta- ja urheiluorganisaation, Valo ry, jäsen ja yksi viidestätoista Suomessa toimivasta liikunnan aluejärjestöstä.
PHLU:n toimisto sijaitsee Lahden Urheilukeskuksessa, osoitteessa Salpausselänkatu 8. 15110 Lahti.
Instagram: linniesfoto
Yhteyshenkilö: Jari Perttilä 0400 493 153
Oli uusinnan kohteena sitten keittiö tai sauna, tai kyseessä muu huoneistoremontti, rakennusliikkeeni palvelee sinua kaikissa tilanteissa luotettavasti ja ammattitaidolla. Toimintani perustuu asiakaslähtöiseen palveluun, jossa sinä määräät kaapin paikan ja minä asennan sen. Huolellisuus ja osaaminen takaavat lopputuloksen, johon voit olla tyytyväinen pitkään. Toimialue: Porvoo + 45km
INFRA ry:n jäsen
Jätä työ- tai tarjouspyyntö!
Ota yhteyttä ja jätä tarjouspyyntö sähköpostiin info@nuohouslahtinen.fi
Ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto kaikille asiakaskunnille Etelä-Suomen alueella. Meidän kautta asennettuna Mitsubishi Electric Heavy, Toshiba, Daikin ym. laadukkaat pumput edullisesti. Kutsu meidät arviokäynnille.
Meiltä onnistuvat myös kaikki huoltotoimenpiteet, kuten kennostojen puhdistukset ja kylmäaineiden vaihdot. Kaikkiin merkkeihin, myös vesi-ilmalämpöpumppuihin.
Laadukas takuutyö, aina selkeä, kiinteä hinta.
TARMO HOIVA - AKTIIVISESTI ARJESSA.
Avustajapalvelu, jossa todellakin tehdään ja mennään.
Henkilökohtainen avustaminen
Henkilökohtainen avustajamme tukee sinua juuri siinä, missä elämä tapahtuu – harrastuksissa, asioinneilla ja kotona. Tavoitteenamme on mahdollistaa omannäköinen, aktiivinen arki vammasta tai iästä riippumatta.
Tarjoamme lempeää ja ammattitaitoista lastenhoitoa kotiin – niin sairauden yllättäessä kuin arjen tueksi. Hoitajamme huolehtivat lapsestasi turvallisesti ja lämmöllä myös juhlissa, tapahtumissa ja tilapäisen avun tarpeessa.
Tarjoamme luotettavaa apua kodin pienissä tehtävissä ja päivittäisissä asioinneissa. Olipa kyse siivouksesta, kaupassakäynnistä tai seurasta, olemme rinnalla – arkea helpottamassa.
Itä-Uusimaa: Porvoo, Askola, Loviisa, Sipoo, Pukkila, Lapinjärvi, Myrskylä - myös palvelusetelillä.
Toimintalupa ilman palveluseteliä:
Keski-Uusimaa: Hyvinkää, Järvenpää, Nurmijärvi, Mäntsälä, Pornainen, Tuusula, Kerava Länsi-Uusimaa: Vihti, Lohja, Kirkkonummi Pääkaupunkiseutu: Helsinki, Vantaa, Espoo, Kauniainen
Toimimme valtakunnallisesti ja hoitajatilanne on hyvä suurimmissa kaupungeissa kuten Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Lappeenrannassa, Kuopiossa, Oulussa, Kajaanissa ja Rovaniemellä.