Tarjoukset
Tarjouspyyntöpalvelu
Seuraa meitä Facebookissa
Pohjois-Savon yleisurheilulla menee hyvin. Näin voidaan sanoa, kun katsotaan tilannetta tärkeimpien mittareitten kautta, joilla seurojen ja piirien toimintaa mitataan. Vuoden 2014 lisenssimäärä oli 1547 ja seuraluokittelussa Pohjois-Savon piiri oli 21 piirin joukossa yhdeksäs 1367 pisteellä. Tämä kertoo siitä loistavasta työstä, jota urheilijat, valmentajat, ohjaajat ja seuratoimijat ovat paikallisesti tehneet, unohtamatta yhteistyökumppaneita. Vaikutusta on varmasti myös sillä, että piiri on panostanut strategiansa mukaisesti koulutuksiin piirin eri alueilla, lähellä seuroja ja seuratoimijoita.
Mynämäen Isku on vuonna 1906 perustettu yleisurheiluun keskittyvä seura. Mynämäen Isku perustettiin vuonna 1906, kun aktiivinen apteekkari Tyko Koski ehdotti urheiluseuran perustamista. Aluksi Iskun lajivalikoimaan kuuluivat monet urheilulajit, mutta pikku hiljaa alkoi erikoistuminen. Vuonna 1977 seura päätti keskittyä pelkästään yleisurheiluun ja hiihto jätettiin pois toiminnasta.