Tarjoukset
Tarjouspyyntöpalvelu
Seuraa meitä Facebookissa
Pirkka-Hämeen Dreeverikerho on perustettu 16. päivänä toukokuuta 1965. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä dreeverirotua harrastavien kesken, herättää harrastusta dreeverin kasvattamiseen ja jalostamiseen rodun metsästyskelpoisuuden kehittämiseksi. Tähän pyritään järjestämällä kokeita, osallistumalla näyttelyiden järjestämiseen sekä palkitsemalla tuloksellisia kasvatus- ja koulutustoimintoja.
Jäsenistö koostuu pääosin Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan alueelta. Yhdistyksen toimintaan on lisätty kettujaosto vuonna 2005. Ajokoirayhdistys järjestää jänis- ja kettuajokokeita, ampumakilpailuja ja koiranäyttelyjä.
Kaanaankoirien kansallinen rotuyhdistys. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Kaanaankoiran jalostusta ja kasvatusta rotumääritelmän mukaisesti, erityisesti kiinnittäen huomiota alkukantaisuuden ja terveyden säilyttämiseen, tehdä rotua tunnetuksi sekä toimia Kaanaankoiraharrastajien yhdyssiteenä. Lisäksi SKY seuraa rodun kehitystä niin koti- kuin ulkomailla. Yhdistyksen jäsenkartta kattaa koko Suomen. Kunniajäseniä on tällä hetkellä yksi, Sha'ar Hagar-kennelin omistaja Myrna Shiboleth (Israel). Yhdistys on järjestänyt mm. kesäpäiviä, Match Show- ja Open Show-tapahtumia sekä osallistunut SSKY:n koulutuksiin. SKY toimii yhteistyössä Suomen Seurakoirayhdistys Ry:n ja Suomen Kennelliitto Ry - Finska Kennelklubben R.F. kanssa.
Sähköposti #2: anpuheenjohtaja@gmail.com Auran Nuuskut ry on v. 1973 perustettu noutajakoiratoimintaa harrastava yhdistys Turun alueella, jäseniä meillä on tällä hetkellä yli 700. Kuulumme Suomen Noutajakoirajärjestöön (SNJ), joka on valtakunnallinen noutajatoiminnan katto-organisaatio. Monipuolisten koulutusten lisäksi Auran Nuuskut järjestää myös virallisia ja epävirallisia kokeita sekä valmennuskursseja eri kilpalajeihin. Meillä on lisäksi lajileirejä, jäseniltoja ja muita koiramaisia tapahtumia. Olemme myös mukana alueemme kaikkien rotujen koiranäyttelyiden järjestelyissä.
Tarvitsetko apua koirasi kouluttamiseen? Tarjoan koulutusapua kaikenlaisille koirille, pennuille ja aikuisille. Kotikäynnillä autan omistajaa ratkaisemaan kaikenlaiset käytösongelmat koiran kanssa, esim: - Ongelmat hihnakäytöksen tai ulkoilun kanssa, koira vetää tai rähisee hihnassa. - Eroahdistus. - Koira on arka ja pelkää uusia paikkoja, koiria tai ihmisiä. - Koira on liian innokas, ei osaa rauhoittua. - Koira haukkuu paljon sisällä. - Koira tuhoaa kotia. - Koira ei tule muiden koirien kanssa toimeen. - Jokin muu haaste, johon kaipaat apua kotioloissa ja koiran arjessa. Koulutus on yksilöllistä koirasta ja tilanteesta riippuen. Yli vuosikymmenen kokemus koiran käyttäytymisestä ja koulutuksesta.
Tarvitsetko apua koirasi lenkkeilyttämiseen? - Lenkkeilypalvelut kaikenlaisille koirille (rauhalliset lenkit, juoksu tai pyöräily koiran kanssa, pitkät lenkit, energiset koirat, myös nuoret, kokemattomat ja kouluttamattomat koirat yms). - Lenkin aloitus ja lopetus aina omistajan kotiin tai haluttuun paikkaan Sotkamo/Vuokatti alueella. - Lenkin pituus ja tahti riippuen koiran energiatasosta tai miten sovitaan. - Pyöräily myös mahdollista ekstra energisten koirien juoksuttamiseen, opetan koiran juoksemaan pyörän vieressä jos ei ole edellistä kokemusta. - Koiran totuttaminen muiden koirien ohittamiseen lenkillä rauhallisesti.