Tarjoukset
Tarjouspyyntöpalvelu
Seuraa meitä Facebookissa
Olemme Loimaalainen pienyritys, jonka toimialaan kuuluu maanrakennus, kone- ja viherurakointi sekä ympäristön huolto jokaisena vuodenaikana. Toimimme pääasiassa Loimaan seutukunnan alueella.
Hoidamme ammattitaidolla myös pihojen laatoitukset ja teemme tukimuureja. Talvisin työnkuvaamme kuuluu auraukset, hiekoitukset ja lumen ajo. Erikoisosaamisemme on kantojen jyrsintä. Lisäksi leikkaamme tienvarsivesakoita ja kaadamme pensasaitoja ja pihapuita. Meiltä voi tilata myös vaihtolavoja esim. pihansiivoustalkoisiin. Lisäksi osaamiseemme kuuluu mm. salaoja- ja sadevesiviemäröinnit sekä hitsaustyöt.
Kesämökin huolto ja kunnossapito:
Pihojen ja puutarhojen huolto ja kunnossapito:
Toimialue Lounais-Hämeen kunnat ja Loppi
Ota yhteyttä ! Yhteyshenkilö: Ilpo Mäki-Tulokas
Valmistuin Rakennusmestariksi 1992. Toiminut omilla työmailla vastaavana. Kaikki rakentamiseen liittyvät työt. Maanrakennustyöt . Yhteys kumppaneiden kautta LVIS työt. Yrittäjänä vuodesta 1996.
Fast Food: Aurankatu 12 A, 20100 Turku
Maailman harrastetuinta kamppailulajia pääset treenaamaan myös Liedossa ja Aurassa! Taekwondo sopii kaikille ikään ja kuntoon katsomatta. Laji kehittää laajasti sekä yleiskuntoa että notkeutta. Ks. myös Liedon Taekwondon Facebook-sivut ja kotisivumme.
Herkullisia mansikoita suoraan tilalta!
Sähköposti #2: anpuheenjohtaja@gmail.com Auran Nuuskut ry on v. 1973 perustettu noutajakoiratoimintaa harrastava yhdistys Turun alueella, jäseniä meillä on tällä hetkellä yli 700. Kuulumme Suomen Noutajakoirajärjestöön (SNJ), joka on valtakunnallinen noutajatoiminnan katto-organisaatio. Monipuolisten koulutusten lisäksi Auran Nuuskut järjestää myös virallisia ja epävirallisia kokeita sekä valmennuskursseja eri kilpalajeihin. Meillä on lisäksi lajileirejä, jäseniltoja ja muita koiramaisia tapahtumia. Olemme myös mukana alueemme kaikkien rotujen koiranäyttelyiden järjestelyissä.
JPP-Service Oy on vuonna 1998 perustettu varkautelainen teollisuuspalveluyritys. Olemme erikoistuneet polttonesteterminaalien hoitoon. Lisäksi teemme kunnossapitoon ja huoltoon liittyviä töitä myös muille asiakkaille ja esimerkiksi Varkauden kaupunki on pitkäaikainen asiakkaamme. Toimintamme perustuu pitkäaikaisin asiakassuhteisiin ja tyytyväinen asiakas on meille kunnia-asia.
Palvelumme on joustavaa ja nopeaa 24h / päivystys.
Palvelemme yrityksiä, kotitalouksia, taloyhtiöitä, kuntia ja kaupunkeja Vaasan ja Kyrönmaan alueella.
Olemme mm. Oulun alueella toimiva kunnossapitoalan yritys. Teemme ammattitaidolla kaikki tarvitsemasi kunnossapitotyöt tie- ja piha-alueilla.
Esimerkiksi
polanteen poisto tiekarhulla / jyrsimellä
katu- ja viheralueiden harjaukset
nurmikon leikkaus
piennaralueiden niitot ja murskaukset
vihertyöt (meidän kauttamme myös vihertyönjohto)
sora- ja asfalttipäällysteisten väylien kunnossapito
puiden leikkaukset
puunkaadot, raivaukset
Artun MaaseutuPalvelu toteuttaa monipuolisisa maa-, metsä- ja kiinteistöalan palveluita.
Toimialue: Pälkäne + 35 km
Monipuoliset kiinteistöhuoltopalvelut kaikille asiakaskunnille n. 30 kilometrin säteellä Palokasta.
Myös muutto- ja kuljetuspalveluja, korjauspalveluja sekä polttopuita.
Ympärivuotiset tienhoitotyöt kaikille asiakaskunnille noin 50 kilometrin säteellä Orimattilasta.
http://www.gynekologikeskus.fi/
Seura perustettiin 9.7.1905 Tammelan Kydön kylässä, Juholan pirtissä. Seuran toiminta oli alusta asti monipuolista. Talkoo- ja lahjoitusrahoilla seuralle rakennettiin vuonna 1932 oma seuraintalo, Auran Pirtti.
60-70 -luvuilla Nuorisoseuran teatteritoiminta Rauhaniemen kesäteatterissa tuli aktiivista. Vuonna 1978 järjestettiin ensimmäisen kerran Hakkapeliittapäivät -perinnetapahtuma.
Nykyään seuran toiminta on laajaa. Auran Pirtillä järjestetään lapsille ja aikuisille useita kerhoja jumpasta näytelmäpiiriin neljänä iltana viikossa. Vuosikymmenien aikana kertynyt monipuolinen pukuvarasto vuokraa pukuja. Lisäksi Auran Pirttiä ja sen saunaosastoa vuokrataan juhliin ja illanviettoihin.Kaikki Nuorisoseuran toiminta perustuu valtavaan talkootyövoimaan, josta mahtavin näyttö on vuosittain järjestettävä Hakkapeliitta-tapahtuma, jossa vierailee n. 10 000 ihmistä eri puolilta Suomea.
Vuonna 2005 Tammelan Nuorisoseura Aura ry juhli 100-vuotista taivaltaan. Sadan vuoden aikana on tapahtunut paljon. Pienestä alusta on kasvanut toimiva järjestö kymmenine kerhoineen, kesäteattereineen ja jopa tukiopetuksineen. Toiminnan onnistumisesta kertovat lukuisat tunnustukset. Toiminta muuttuu, mutta edelleen pätee alkuaikojen tavoite kasvattaa ”hyviä ihmisiä ja kunnon kansalaisia”.
RAKENTAMISEN LAATU RALA RY:N JÄSEN
Vantaan Metalli Oy on vuodesta 1988 valmistanut teräksestä ja muista metalleista mittatilaustöitä useisiin satoihin rakennuksiin ja rakennuskohteisiin sekä korjannut satojen kiinteistöjen ovia, kaiteita, autokatoksia jne. isännöitsijöiden ja rakennusliikkeiden sekä huoltoyhtiöiden toimeksiannosta. Kiinteistökorjauksien lisäksi valmistamme myös tarvittavat osat joko toimipisteessämme tai tapauskohtaisesti myös asiakkaan luona!
Omakotitalojen pihojen aurausta iltaisin ja viikonloppuisin Kiikun, Halkosaaren, Niemistön ja Nurmon alueella.
Soita tai laita sähköpostia ja kysy lisää palveluistamme!
Art of Sound Palvelut toimii musiikin ja informaatioteknologian alueella tarjoten laajan valikoiman palveluita: Musiikki- ja studiopalvelut:
Informaatiotekniikan palvelut:
Talohuolto K. Tahvanainen Oy on joensuulainen kiinteistönhuoltoyhtiö, joka hoitaa kaikkia perinteisiä kiinteistöhuollon tehtäviä. Huollamme kiinteistöjä vuosikymmenten kokemuksella. Kiinteistönhuoltopalveluihimme kuuluvat muun muassa nurmikonhoito, siivoukset, liputukset, huoltotyöt. Talvella palveluihimme kuuluvat myös pihojen auraukset.
Kotitaloudet, yritykset
IMUPAINEAUTON PALVELUT Yksityisille, yrityksille Tarjoamme myös imupaineauton palveluita, kuten putkistojen avaukset, sulatukset, sadevesikaivot, rasvakaivot sekä loka- ja sakokaivot.
Yksityisille, yrityksille
Palveluihimme kuuluvat vaihtolavojen, konttien sekä mullan ja kiviainesten toimitukset, lumen poisajo ja kappaletavaran kuljetukset.
Asiakkaamme koostuvat yrityksistä, taloyhtiöistä sekä yksityisistä kotitalouksista.
Ota yhteyttä!
Palvelemme arkisin 8-17.
Tervetuloa.
Maatila Hausjärvellä, viljelyä.
Hausjärvellä ja ympäröivissä kunnissa urakointitöitä, talvella auraukset, hiekotukset ja teiden kunnossa pito.
Asiakkaina yritykset, yksityiset, tiekunnat ja maatilat.
Transcare Oy on toiminut Etelä-Pohjanmaalla jo 1970-luvulta saakka. Olemme erikoistuneet luonnonsoran seulontaan ja myyntiin.
Kuljetamme toivotun laatuisen tavaran joustavasti asiakkaan ovelle Jurvan ja muun Pohjanmaan alueelle, sopimuksen mukaan kauemmaskin.
Lisäksi tarjoamme lumen aurausta niin yksityiselle kuin julkiselle sektorille.
Monipuoliset palvelut sivutoimiselta yrittäjältä Pohjois-Savon alueella. Erityisesti lyhyet, keikkaluonteiset työt onnistuvat.
Kokemusta löytyy mm. seuraavista:
Kortteja löytyy muutama:
-A BE CE T
-ammattipätevyyskortti
-Työturvakortti
-Tulityökortti
-Tieturva 1
-EA1
-Digipiirturikortti
-ADR
-Laskutuksella
Suosittelijoitakin varmasti löytyy jos tarvetta niitä onkia.
Pihojen ja pihateiden lumityöt kaikille asiakaskunnille noin 10 kilometrin säteellä Keuruun keskustasta.
Kaikki maanrakennus- ja maansiirtopalvelut sekä talvikunnossapitotyöt tuntityönä yrityksille, kotitalouksille, taloyhtiöille ja julkiselle sektorille Eurassa
Yritys tarjoaa kiinteistöhuoltoa sekä siivouspalveluita.
Esimerkiksi: talonmiespalvelut, kiinteistöjen tekniset huollot ja korjaukset, sekä piha- ja lumityöt.
Yrityksen toiminta on aloitettu 2004.
Toimialueena Turun talousalue n. 50km säteellä.
Tilaajavastuu.fi -jäsenyritys
Koneurakointi traktorilla, maalaustyöt, räystäskourujen puhdistus ja muut kiinteistöhuoltoalan palvelut kaikille asiakaskunnille noin 30 kilometrin säteellä Pomarkusta.
Palvelut saatavilla vuoden 2024 loppuun asti.
Pidämme koneet, laitteet ja kaluston kunnossa!
Ja pyörät pyörimässä!
Huoltotyö Matti Roiha tekee kiinteistöhuollot sekä katujen ja teiden puhtaanapidot Parikkalan seudulla.
Asuin- ja muiden rakennusten rakentaminen
Palvelemme yrityksiä Seinäjoen ja Ilmajoen alueella.
Suonenjoen Kiinteistöhuolto Matsinen Oy on kiinteistöhuollon, tienkunnossapidon ja siivouspalvelujen ammattilainen. Kartoitamme sopivan palvelukokonaisuuden kulloiseenkin tarpeeseen – saat kiinteistöhuoltopalvelut, porrassiivoukset, ikkunapesut sekä tien auraukset ja hiekoitukset asiantuntevasti. Yritys on perustettu vuonna 1976. Vakaa toimintamme turvaa jatkossakin laadukkaat palvelut asiakkaillemme. Palvelemme laajasti sisällä ja ulkona:
LVIS-työt
Pienet remonttityöt
Tien auraukset
Tien hiekoitukset
Tien Harjaukset
Pihan pesut
Pihan lanaukset
Viheralueiden kunnossapito
kuorma auto / nosturilla
lavettikuljetukset,traktori / Koneet
Siirrettävien piharakennuksen siirto / nosto
https://www.facebook.com/pages/category/Real-Estate/Suonenjoen-Kiinteist%C3%B6huolto-Matsinen-Oy-105334611284347/
Pienimuotoista kiinteistöhuoltopalvelua kaikille asiakaskunnille Turun talousalueella.
Saavalaisen Taksit Oy tarjoaa luotettavat ja mukavat taksipalvelut Aurassa ja muualla Turun seudulla ja tarvittaessa kauempanakin. Saat meiltä kokeneen ja ammattitaitoisen kuljettajan, uudenaikaisen ja viihtyisän taksin ja tarpeidesi mukaan joustavaa palvelua silloin, kun sitä tarvitset.
Meiltä saat kyydin niin yksittäisen henkilön kuin isommankin ryhmän tarpeisiin. Palvelemme yksityisasiakkaita, yritysasiakkaita ja esimerkiksi julkista sektoria kaikenlaisissa kuljetuksissa, mihin kalustomme vain taipuu. Hoidamme niin perinteiset taksikuljetukset, tilausajot, invakuljetukset kuin pakettikuljetuksetkin varmoin ottein.
Käytössämme on vuosimallin 2021 Ford Transit (1+8 henkilölle). Autolla onnistuvat myös invakuljetukset, ja sen varustukseen kuuluu muun muassa pyörätuolihissi.
Vuosimallin 2020 Ford Connect Tourneo (1+6 henkilölle) takaa myös onnistuneet inva- ja paarikuljetukset. Auton varustukseen kuuluu muun muassa pyörätuoliliuska.
Kouvolan Talopalvelu Oy on Kouvolan talousalueella toimiva kiinteistöhuoltoon, piha-alueiden kunnossapitoon, siivouspalveluihin erikoistunut yritys.
Avoinna ma-pe 9.30-18 la 10-15
Tarvasjoen Apteekki Hämeen härkätie 638 A 21450 Tarvasjoki Puh. 02 484 7230 Avoinna ma - pe 9-17 la-su suljettu
Lakeuden Pera Oy on Oulun talousalueella toimiva koneurakointiyritys. Tehtäviimme kuuluvat erilaiset maanrakennus- ja talviset kunnossapitotehtävät. Teemme myös metsuritöitä. Käytössämme on tehokas kalusto, kolme pyöräkonetta ja traktori, sekä pitkä kokemus, joiden turvin suoritamme pienet ja suuret urakat sujuvasti.
Tarjoamme talvikunnossapitopalveluja tulevalle talvelle Oulun alueella. Palvelemme yrityksiä, taloyhtiöitä, isännöitsijöitä, yksityisiä, sekä kuntaa ja kaupunkia.
Palvelen kotitalouksia Kuopio - Siilinjärvi alueella kaikenlaisissa aputöissä.
Metallien työstö. Hitsaus mig/Tig myös alumiinit. Sorvaus ja Jyrsintä. Kaasu ja plasmaleikkaus. Ajoneuvojen huollot ja varustelu. Hydrauliikka työt. Pyöräkoneella ulkoalueiden hoito auraus harjaus piikki työt ym... Palvelen yrityksiä, kotitalouksia, taloyhtiöitä ja julkista sektoria Kemi-Tornio alueella. Uusia töitä otan vastaan n. 1-3 viikon varoajalla.
Moniosaaja, viimeisimpänä ennen yrittäjäksi ryhtymistä satamaterminaali työntekijänä tekemässä mm. kiinteistöhuoltoa lumenaurausta yms. Sitä ennen rauhanturvaajana.
Vuokraan omaa työvoimaa yrityksille, kotitalouksille, taloyhtiöille ja julkiselle sektorille PK-seudulla. Palvelut: - Talvikunnosapitopalvelut - Logistiikkapalvelut - Kiinteistönhuoltopalvelut Työt voin aloittaa heti!
Sähköposti 2: aaro.jaakkola@alltime.fi
Toimialue: Tuusula + lähikunnat (Järvenpää, Kerava, Vantaa)
Asiakkaat: Yritykset, yksityiset, taloyhtiöt, isännöinti
Kiinteistöpalvelut Laine & Nummisto Oy on vuonna 2007 perustettu kiinteistöhuoltoalan perheyritys. Yrityksen perustamisen jälkeen olemme laajentuneet ja kasvaneet voimakkaasti. Asiakaskuntaamme kuuluu pieniä ja isoja asunto osakeyhtiöitä, kiinteistöjä ja liiketiloja. Asiakassuhteissa tähtäämme pitkäkestoisiin suhteisiin sekä molemmin puolin kustannustehokkaisiin ratkaisuihin.
Toimimme Turun talousalueella ja lähiympäristössä. Päivystämme vuoden jokaisena päivänä 24/7.
Kaivinkone- ja maansiirtotyöt 20 vuoden kokemuksella, Seinäjoen talousalueella, kaikille asiakaskunnille.
Talvisin myös teiden aurausta.
Palvelemme: yrityksiä, kotitlaouksia, taloyhtiöitä, kuntia ja kaupunkeja
Toimimme Pihtiputaalla ja sen ympäristökunnissa.
Ammattitaitoinen henkilökuntamme, monipuoliseen konekalustomme ja luotettavat yhteistyökumppanimme takaavat Teille parhaan mahdollisen lopputuloksen. Teemme aina parhaamme asiakkaan tarpeiden mukaan! Palvelemme: yrityksiä, kotitalouksia, taloyhtiöitä, kuntia ja kaupunkeja.
Palvelumme:
Luotettava Kumppani Menestyjä sertifikaatti
Lappeen Traktorityö toteuttaa monipuolisesti maanrakennus-, kiinteistö- ja maatalouden palveluja Lappeenrannan seudulla.
Kiinteistöhuolto Lahtinen tarjoaa laadukkaita kiinteistöhuoltopalveluja yksityisilel ja taloyhtiöille Kanta-Hämeen alueella. Sopimuksen mukaan myös muualla Suomessa.
Olemme vuonna 2009 perustettu hämeenlinnalainen kuljetusliike, jonka erikoisalana toimii maa-ainesten kuljetukset ja nosturipalvelut. Operoimme vankalla ammattitaidolla Kanta-Hämeen alueella. Palvelemme parhaamme mukaan monipuolista asiakaskantaamme, johon kuuluvat julkinen sektori, yritykset ja yksityiset ihmiset.
Iloisia asiakkaitamme ovat taloyhtiöt, puutarhayhdistykset, omakotitaloasukkaat sekä mökkiläiset. Pääperiaatteemme on toimia asiakkaan toiveiden mukaisesti, ripeästi ja luotettavasti. Saatamme ehkä olla pieni yritys, mutta henkilökuntamme palvelee suurella sydämellä ison yhtiön toimintakyvyllä! Tutustuhan palveluihimme, ja mikäli tarvetta ilmenee, älä epäröi ottaa yhteyttä
FACEBOOK
Monipuoliset koneurakointityöt joko omalla tai asiakkaan kalustolla Jokioisissa ja lähialueilla.
Maanrakennus Leinamo Oy toimii Iittalan kylässä Hämeenlinnan tuntumassa.
Palvelutarjoomaamme kuuluu maanrakennus, maansiirto. auraukset ja noutopiha kesäisin.
TVTK-Palvelut - Laadukkaita palveluja tarpeesi mukaan
Tarjoan palveluja erilaisiin tarpeisiin, esimerkiksi lumen aurauksiin, kuljetuksiin tai pihatöihin.
Toimin sopimuksen mukaan Tampereella, Ylöjärvellä, Hämeenkyrössä, Hämeenlinnassa, Ikaalisilla, Kurikassa ym. paikkakunnilla, jotka sijaitsee 3-tien varrella.
Palveluihini kuuluu mm;
Kuljetuspalvelua kaikille asiakaskunnille pakettiautolla ja peräkärryllä. Talvella lumenaurausta. Siivouspalveluja yksityisille ja yrityksille.
Toimialueena Joensuu ja lähialueet.
Kotipalvelu voi olla esim. asumiseen, hoitoon ja huolenpitoon, toimintakyvyn ylläpitoon, lasten hoitoon ja kasvatukseen, asiointiin ja muihin jokapäiväiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamista tai niissä avustamista.
Meillä jokaisella on oikeus hyvään elämään. Elämäämme ei voi aina ennakoida ja jossain vaiheessa jokainen meistä voi tarvita toisen ihmisen rinnalleen tukijaksi.
Jokainen on arvokas persoona omana itsenään. Meillä jokaisella on vahvuutemme ja kehityshaasteemme, toisilla elämää rajoittavia tekijöitä.
Arvostava kohtaaminen ja toisen kunnioittaminen kuuluvat kaikille, oli elämän tarpeet ja haasteet pienia tai suuria!
Eloisan hyvinvointialueen palveluntuottaja. Vapaita päiväaikoja tarjolla erityisesti Mikkelin, Juvan, Puumalan ja Rantasalmen alueilla. Lisäksi voit kysyä vapaita aikoja myös Mäntyharjun, Pertunmaan ja Hirvensalmen alueille.
Monipuoliset kuljetus-, tienhoito-, vaihtolava-, nosto- ja traktoriurakointipalvelut kaikille asiakaskunnille Etelä-Savon alueella. Lisäksi palveluihin kuuluu puhdasvesitoimitukset.
Autojen perushuollot ja -korjaukset kaikille merkeille ja asiakaskunnille takuutyönä (poislukien aurauskulmat). Käytössä nosturit myös pakettiautoja varten (auton korkeus max 6m)
Maanrakennusalan työt yksityisille, yrityksille ja taloyhtiöille Uimaharju-Lieksa-Ilomantsi-Joensuu akselilla.
Koneellinen metsänhoito ja puunkorjuut metsäyhtiöille, metsänhoitoyhdistyksille sekä yksityisille metsänomistajille.
Lumityöt Uimaharjulta +60km säteellä, sekä maa-ainesmyynti ja kuljetus Uimaharjun sekä Lieksan alueella.
Suoritamme koko Suomen alueella:
Palvellen yksityisiä sekä yritysasiakkaita, taloyhtiöitä ja julkista sektoria
Pohjois-Karjalan seudulla yksityishenkilöille sekä tienhoitokunnille tarjoamme aurauspalvelua.
Teiden kunnossapitoa ja maansiirtotöitä kaikille asiakaskunnille Etelä-Pohjanmaan alueella.
Monipuoliset traktoriurakointityöt kaikille asiakaskunnille Etelä-Pohjanmaan alueella. Myös turveurakointia.
Toimimme Ähtärissä ja sen lähikunnissa. Palvelemme yrityksiä, taloyhtiöitä, kotitalouksia ja julkista sektoria.
Uusia töitä voimme ottaa vastaan kahden viikon varoajalla.
Kauhajoelta käsin palveleva Tmi Mikko Hakola toteuttaa kaivinkonetyöt laidasta laitaan. Saat meiltä maanrakennukseen ja maanajoon sekä tienhuoltoon liittyvät palvelut ammattitaidolla, myös maatalousurakointi kuuluu palveluihimme. Toimialueeseemme kuuluu Kauhajoen ja Seinäjoen lisäksi kaikki lähikunnat. Palvelemme mielellämme sekä yksityishenkilöitä että yrityksiä.