Tarjoukset
Tarjouspyyntöpalvelu
Seuraa meitä Facebookissa
Torninosturinkuljettajien vuokraus työmaille ympäri Suomen. Pitkä kokemus, luotettava ja joustava palvelu. Oulun seudulla myös tuuraukset nopealla aikataululla.
30- vuoden kokemus eri maansiirtotöistä. Kaivinkonetyöt, vaihtolavakuljetukset ja nosturityöt.
Nostopalvelut
Nosturiliike Sulkala on tavara- ja henkilönostojen, elementtiasennusten, vaativien kuljetusten sekä teollisuusmuuttojen ammattilainen yli 30 vuoden kokemuksella. Monipuolisen kalustomme ja asiakaspalveluhenkisen, kokeneen henkilökuntamme avulla hoidamme turvallisesti niin pienet kuin isotkin urakat. Sijaitsemme Kempeleessä ja työllistämme n. 30 henkeä. Päätoimialueemme on Oulun talousalue, mutta palvelumme ovat käytettävissä koko Suomessa. Kun tavoitteesi ovat korkealla, valitse Nosturiliike Sulkala – pohjoisen pikkujättiläinen.
Palveluihimme kuuluvat mm. maanrakennustyöt, kuljetukset, nostopalvelut ja kaivuutyöt sekä vaihtolavojen avulla suoritettavat työt. Vuokraamme myös koneita, kuljettajalla tai ilman.
Nostokuljetus He-Wi Oy on vuonna 1967 perustettu perheyritys, jonka toimialaan kuuluu nostopalvelu ja maansiirtotyöt sekä maalla että merellä. Toimipaikkamme on Loviisa ja toimialueemme keskittyy lähinnä Etelä-Suomeen ja Suomen rannikkoalueeseen.
Nostopalveluina mm.
Maansiirtopalveluna mm.
Lifthouse Oy tarjoaa laajasti eri palveluita Pohjois-Savon alueella ja sopimuksen mukaan laajemmin.
Ota yhteyttä!
Anssi Huttunen 050 591 7123 anssi.huttunen@lifthouse.fi
Aki Huttunen 050 410 6960 aki.huttunen@lifthouse.fi
LUOTETTAVA KUMPPANI
lehto.nosturi@gmail.com
Toimisto/laskutusasiat
Mäkimiestenrinne 24, 96200 ROVANIEMI
Kappaletavara -ja muuttokuljetukset Timo Oksa, puh. 0400 937 404
Romu- ja roskapuukuljetukset, risut ym. Lukollinen tietoturvalava. Konekuljetukset ja vaihtolavat.
Nosturityöt.
Palvelemme kaikkia, jotka tarvitsevat palveluitamme.
Maansiirto T.Salo Oy Laivurinkatu 1 A 20, 20810 Turku www.maa-aines.fi
Tieliikenteen tavarankuljetus
Palveluja ensisijaisesti yksityisasiakkaille.
Olemme vuonna 2009 perustettu hämeenlinnalainen kuljetusliike, jonka erikoisalana toimii maa-ainesten kuljetukset ja nosturipalvelut. Operoimme vankalla ammattitaidolla Kanta-Hämeen alueella. Palvelemme parhaamme mukaan monipuolista asiakaskantaamme, johon kuuluvat julkinen sektori, yritykset ja yksityiset ihmiset.
Iloisia asiakkaitamme ovat taloyhtiöt, puutarhayhdistykset, omakotitaloasukkaat sekä mökkiläiset. Pääperiaatteemme on toimia asiakkaan toiveiden mukaisesti, ripeästi ja luotettavasti. Saatamme ehkä olla pieni yritys, mutta henkilökuntamme palvelee suurella sydämellä ison yhtiön toimintakyvyllä! Tutustuhan palveluihimme, ja mikäli tarvetta ilmenee, älä epäröi ottaa yhteyttä
FACEBOOK
Tarjoamme maanrakennus- ja kuljetuspalveluja Lieksassa sekä maa-ainesmyyntiä yrityksille, kotitalouksille, isännöitsijöille ja julkiselle sektorille.
Veden talvisäilytys, korjaus ja huolto Kristiinankaupungissa.
Yhteydentot puhelimitse numeroon 040-845 4254.
Toimin monialayrittäjänä Riistavedellä ja Kuopion ympäristössä, päätoimiala on maanrakennus ja muita toimialoja ovat kuljetuspalvelut vaihtolavalaitteilla ja 22 tnm. nosturilla varustetulla kuorma-autolla, myös vaihtolavoja saa vuokralle yritykseltäni, lisäksi teen katujen ja pihojen kunnossapitoa esim, auraus ja hiekoitus, myös maan-ajo traktorilla on mahdollista.
Referenssi: As Oy Samoilija
Kaikille asiakaskunnille noin 100 kilometrin säteellä Ivalosta.
Toimimme koko Suomen alueella. Otamme vastaan rakennuspeltitöitä Parkanosta ja siitä 50km säteellä, suurempia kohteita myös muualta Suomesta.
Rakennuspalvelut:
Myös:
Palvelemme yrityksiä, kotitalouksia, teollisuusalan yrityksiä ja tukkuliikkeitä.
Lahma-Trans Oy on perheyritys joka muodostuu Timo Lahma Ky:stä ja Lahma-Trans Oy:stä. Toimipaikkamme sijaitsee Urjalassa. Toimimme pääasiassa Urjalassa ja siitä 350km säteellä, tarvittaessa koko Suomen alueella.
Nosto-, rahti- ja vaihtolavapalvelut. Maa-ainesten toimitusta hankaliinkin paikkoihin kouralla piha-aidan yli. Kaikkia kiviaineksia hiekkaa, soraa sekä murskeita tarpeen mukaan. Pihamultaa ja sekä kuorikkeita taikka yhteistyö kumppaneiden maan rakennuspalveluita. Oksien, pensaiden sekä pihapuiden pois vientiä. Pyydä tarjous, niin selvitetään, kuinka homma hoituisi.
Teen nosto-, rahti- ja vaihtolava töitä Scania P400 kuorma-autolla, jossa on HMF 2020 (20tm) nosturi ja vaihtolavalaitteet vaijereilla. Olen suorittanut liikenneyrittäjä tutkinnon tentein ja minulla on tavaraliikenne lupa sekä tarvittavat ammattipätevyydet. IF hoitaa vakuutus asiat vahinko ja vastuu puolella. Auto on jo 10 vuotias ja nosturikin on juuri kymppitarkastettu sekä katsastettu, eli varsin pätevä mid-nosturiauto. Lavoja minulla on kolme lumi-, rahti- ja maalava. Rahtilava on 6m ja maalava on 5m. Hinnastoni olen luonut hyvällä tunteella ja se on seuraavan mukainen. Kuorma-auto 80€/h Kone- tai laitesiirto 160€ (pks) Nostotyölisä 15€/h Kahmarityölisä 20€/h Hinnat alv 0%. Materiaali ja kippipaikat tiedossa ja lumenvientikin onnistuu (Vantaa, Espoo ja Hki).
Monipuoliset kuljetuspalvelut taloyhtiöille ja yritysasiakkaille Uudenmaan alueella.
Tuotamme monipuolisia palveluita moneen eri tarpeeseen. Erikoisalaamme ovat purku- ja saneerauspurkutyöt, asbesti- ja haitta-ainetyöt sekä timanttisahaus- ja poraustyöt. Kainuussa tarjoamme myös kuorma-auto sekä mittaus- ja kartoituspalvelua. Palvelemme asiakkaitamme joustavasti ja asiantuntevasti pyrkien löytämään heille parhaiten sopivat ratkaisut.
RAKENNUSPALVELUT Uudisrakentaminen Suoritamme sekä urakka-, että tuntiveloitus perusteista rakentamista, pääasiallisina kohteina loma-asunnot ja asuntorakentaminen. Saneeraustyöt Meillä on laaja kokemus myös korjausrakentamisesta, teemme kaikki korjaus- ja remonttityöt kattoremonteista pesuhuoneen uudistukseen. Maarakennus Käytössämme on tela-alustainen 7,5 tonnin kaivinkone pienimuotoisiin kaivuu-, maisemointi- ja pihatöihin Kuljetuksiin käytämme telivetoista Volvo FM 13 440 kuorma-autoa (vm 2008). Kuorma-auto on varustettu nosturilla. NOSTO- JA KULJETUSPALVELUT Jätehuolto
Kappaletavaranosturi Nosturimme on kuorma-auton alustalla kiinteästi asennettuna oleva Copma 150, jonka ulottuvuus jipin kanssa on 19m.
Vaihtolavakuljetukset Käytössämme on vaihtolava-alustainen Volvo FM 13 440, koneenkuljetuslava sekä muita lavoja eri tarpeisiin. Vuokraamme myös varastokontteja (6mx2,44mx2,59m) ja kuljetamme ne tarvittaessa kohteeseen. Käytössämme on yksi lämpöeristetty kontti.
TOIMIALUEENA TAIVALKOSKI JA LÄHIALUEET.
Palvelemme kaikkia asiakkaita, jotka tarvitsevat nostopalveluita.
Nostopalveluihimme kuuluu mm. kesämökkien nostot ja siirrot ja muiden erilaisten kohteiden, koneiden ja tavaroiden nostot ja siirrot sekä erikoisnostot ja siirrot.
Toimimme koko Suomen alueella.
Yhteydenotot puhelimitse!
Useamman kymmenen vuoden kokemuksella kaikenlaiset nostot, siirrot sekä vaihtolavakuljetukset.
Lumityöt ja pienimuotoiset kaivinkonetyöt 5000t kaivinkoneella.
Palvelemme kaikkia jotka tarvitsevat palveluitamme.
Toimialue: Uusimaa ja Hämeen lääni
A.K Mäkelä Oy on vuonna 1975 perustettu kuljetusalan yritys.
Pääasiallinen toimintamme koostuu kuljetus- ja nostopalveluista Suomessa.
Hoidamme myös asiakkaan tarpeen mukaan räätälöityjä tilaus– ja sopimuskuljetuksia.
Palvelemme teollisuusalan ja muita yrityksiä koko Suomen alueella.
Otamme vastaan uusia sopimusasiakkaita.
Yhteyshenkilö: Mikko Utriainen, 040 511 1112
Palvelemme yrityksiä ja kotitalouksia.
Palvelut:
Soita ja kysy lisää tai jätä työ/tarjouspyyntö sähköpostiin.
Toimialue: Koko Suomi
Nostolava-autopalvelut ympäri Suomen, henkilönostot, korkean paikan työt, ongelmapuiden kaadot. Kauttamme onnistuu vaativien paikkojen ikkunoiden pesut, rännien puhdistukset ja pesut, julkisivujen huollot ja puhdistukset, räystäslautojen huollot ja maalaukset, mainoskylttien asennukset ja poistot, lumenpudotukset, ongelmapuiden kaadot. Nostamme asentajat turvallisesti nostokorissa työkohteeseen, nostolava - auton kuljettaja osallistuu myös tarvittaessa asennuksiin ja toimii apuna työkohteessa.
Nosturinkuljettajapalvelut ja nostoapuvälineiden tarkastukset kaikille asiakaskunnille noin 100 kilometrin säteellä Lohjalta.
Turun Elementtinostot Oy on vuonna 1997 perustettu nostopalveluja tarjoava yritys. Olemme tuoneet Suomeen mobiilitorninostureita sekä kouluttanut niihin kuljettajia jo yli kymmenen vuoden ajan. Henkilökunnallamme on ajoneuvo- ja torninostureiden käsittelyyn vaadittavat pätevyydet sekä nostotyön suunnittelijan ja valvojan pätevyydet. Teemme töitä ympäri Suomen nyt jo kolmannessa polvessa.
Palvelemme: yritykset, kotitaloudet, taloyhitöt, kunnat, kaupungit
Kuljetukset ja nostopalvelut ammattitaidolla Kemin ja koko Suomen alueella. Palvelemme yrityksiä, kotitalouksia, taloyhtiöitä, kuntia, kaupunkeja, teollisuusalaa sekä tukkuliikkeitä.
Soita ja kysy lisää!
J & M Orjasniemi Avoin yhtiö on vuonna 2010 perustettu, valtakunnallisesti palveleva kuljetusalan yritys. Olemme erikoistuneet nostoihin ja kuljetuksiin, joita teemme sekä yrityksille että yksityisille asiakkaille. Yrityksemme toimipaikka sijaitsee Kuusamon Rukatunturilla, mistä lähdemme sopimuksen mukaan kaikkialle Suomeen.