Tarjoukset
Tarjouspyyntöpalvelu
Seuraa meitä Facebookissa
Yritys kuuluu Suomen Yrittäjät-järjestöön
Asiakkaidemme tyytyväisyys on meille tärkeää projektin alusta loppuun saakka. Huolehdimme pienistäkin yksityiskohdista, varmistamme esimerkiksi töiden lopuksi, että paikat jäävät jäljiltämme siistiin kuntoon. Näin pidämme huolen siitä, että voimme olla puolin ja toisin tyytyväisiä yhteistyöhömme.
Uudis- ja korjausrakentaminen sekä sertifikoidut märkätilojen vesieristykset Forssan seudulla. Lisäksi vastaavan mestarin palvelut.
Sisustuskirvestyö Kivinen Oy on rakennusyritys, jonka toimialaa ovat pääasiassa korjausrakentaminen ja remontit. Toimimme Turun ja Naantalin alueella. Palvelemme: Taloyhtiöt ja yritykset. Otamme töitä vastaan myös kotitalouksilta.
Kaikki rakennusalan palvelut pääkaupunkiseudulla. Ota rohkeasti yhteyttä.
Myös Alihankinta yrityksille.
Asuin- ja muiden rakennusten rakentaminen Palvelemme: julkinen sektori, yritykset, taloyhtiöt ja yksittäiset kotitaloudet Toimialue: PK-seutu
Valmistuin Rakennusmestariksi 1992. Toiminut omilla työmailla vastaavana. Kaikki rakentamiseen liittyvät työt. Maanrakennustyöt . Yhteys kumppaneiden kautta LVIS työt. Yrittäjänä vuodesta 1996.
Asiakkaan yritykset, yksityiset, taloyhtiöt ja julkinen sektori.
Korjausrakentamista erityisesti yritysasiakkaille Päijät-Hämeen alueella.
Renox Oy on laadukkaisiin huoneistojen ja omakotitalojen saneerauksiin erikoistunut yritys. Teemme samalla antaumuksella niin pienet kuin suuretkin remontit. Pyrimme aina huomioimaan sekä asiakkaan tarpeet että budjetin ja liittämään ne omaan vahvaan osaamiseemme remontoinnin puolella. Pystymme myös antamaan vinkkejä niin materiaalivalintoihin kuin tekotapaan. Näin pääsemme kaikkia osapuolia tyydyttävän loppuratkaisun.
Remontoimme mm.:
Luotettavaa rakennuspalvelua ja aliurakointia isoillekin yhteistyökumppaneille Pohjois-Savon alueella.
KOTI Rakentajat on vuonna 1988 perustettu kuopiolainen saneerausyritys. Reilussa 30 vuodessa yrityksemme on kasvattanut liikevaihtonsa monimiljoonaiseksi.
Toimialueenamme on koko Pohjois-Savo. Palvelemme sekä julkista että yksityistä sektoria. Teemme korjaustöitä ja tilamuutoksia esimerkiksi virastoissa, kouluissa ja päiväkodeissa. Erikoisosaamista meillä on sisäilmakorjauksissa. Asiakkaitamme ovat myös isännöitsijät ja teollisuusalan yritykset.
2. sähköposti: jari@raksatimpurit.fi
Sisäsaneeraus ja remonttityöt kokemuksella ja ammattitaidolla Pirkanmaan alueella!
Soita ja kysy lisää palveluistamme!
Yhteyshenkilö: Janne Pajunen 040-546 1750
Monipuoliset rakennus- ja remonttipalvelut kaikille asiakaskunnille Pirkanmaan alueella.
Vastuu Group / Luotettava Kumppani
Rakennusliike Jansarak Oy aloitti toimintansa 2017.
Toteutamme pääkaupunkiseudulla monipuolisesti erilaisia rakentamis- ja remontointikohteita sekä yksityis- että yritysasiakkaille. Kauttamme saadaan myös luotettavat lvi- sekä sähköalojen ammattilaiset toteuttamaan remontteja tai taloprojektia. Palvelemme yrityksiä, taloyhtiöitä ja yksityisiä PK-seudulla sekä Itä- ja Keski-Uusimaan alueella.
Pääkaupunkiseudun sujuvimmat remontit KeKu Company on rakennusalan yritys, joka tarjoaa laajan kirjon palveluita. Me remontoimme, saneeraamme ja hoidamme myös laajemmat rakennusprojektit. Meiltä hoituu esimerkiksi yksityistalojen remontit, mutta myös yritysten ja julkisten tilojen korjaustyöt toteutetaan. Hoidamme niin pienet kuin suuretkin remontit ja korjaustyöt ripeästi ja huolellisesti. Kaikki palvelumme ovat räätälöitävissä toiveittesi mukaisesti. Teemme myös paljon muuta, kuin ohessa listattuja töitä, joten ota rohkeasti yhteyttä ja kerro rakennustarpeistasi. Me järjestämme työlle tekijän ja toteutamme unelmasi!
Palvelemme rakennusalan yrityksiä.
Toimimme Uudenmaan alueella.
LUITEK OY - LAADUKKAITA & MONIPUOLISIA RAKENNUSPALVELUJA
Tarjoamme rakennusalan palveluja ammattitaidolla yksityisille sekä alihankintana yrityksille. Yrityksemme sijaitsee Espoossa ja toimialueemme kattaa Uudenmaan alueen.
Palveluihimme kuuluu mm;
Rakennusliike Jomaka Oy on asiantunteva rakennusliike Lahdesta
Rakennusliike Jomaka Oy tarjoaa asiakkailleen täyden palvelun uudisrakentamista, saneerausrakentamista ja korjausrakennus -palveluita. Palvelmme pääasiassa raennusalan yrityksiä.
MKV RAKENNUS Oy on perustettu Helsingissä vuonna 2018.
Palvelemme yksityisasiakkaita sekä yrityksiä Helsingin lisäksi muualla pääkaupunkiseudulla sekä Uudenmaan alueella.
Kauttamme saat laadukkaat korjaustyöt joko pieneen urakkaan tai pidempiaikaiseen kumppanuussuhteeseen.
Yritys Peeta Korjausrakentaminen Oy on Peeta Oy:n toiminnasta omaksi yhtiökseen eriytetty linjasaneerauksiin erikoistunut yritys. Toimimme hankkeissa pääurakoitsijana ja kokonaisurakoitsijana. Linjasaneeraushankkeista henkilöstöllämme on vuosien ja vuosikymmenten monipuolinen kokemus. Toimintamme perustuu seuraaviin periaatteisiin Luottamus Kuuntelemme ja ymmärrämme asiakasta ja pidämme lupauksemme. Toimintaamme ohjaa vahvasti korkea moraali ja hyvä rakennustapa. Osaaminen Vahvan ja monipuolisen kokemuksen avulla pystymme osaltamme auttamaan asiakasta pääsemään parhaimpiin teknisiin ratkaisuihin ja lopputulokseen. Palvelu Meitä on helppo lähestyä. Kuuntelemme asiakasta ja olemme valmiina vastaamaan asiakkaan tarpeisiin ja haasteisiin. Emme jätä asiakasta yksin. Ymmärrämme, että hyvä palvelu on hyvää laatua. Tavoitteena yrityksellä on olla asiakkaan arvostama, kilpailijan kunnioittama, hyvä työpaikka ja hyvä työnantaja.
Rakennustyöt Uudellamaalla
STR GROUP OY - Monipuolista rakennuspalvelua luotettavalla laadulla ja ammattitaidolla
Tarjoamme monipuolisia rakennuspalveluja sopimuksen mukaan yksityisille, yrityksille sekä taloyhtiöille Mäntsälästä n. 100km säteellä.
Palveluihimme kuuluu mm,
Rakennus- ja saneerauspalvelut Tuusulasta sopimuksen mukaan Uudenmaan alueella.
Palvelemme monipuolista asiakaskuntaa niin suurissa kuin pienissä rakennus- ja saneerausprojekteissa. Panostamme huolelliseen suunnitteluun, työmaan turvallisuuteen ja lopputuloksen korkeaan laatuun.
Ammattilaisiltamme onnistuvat
Saneeraus Kiila on korjausrakentamiseen erikoistunut yritys, joka on perustettu vuonna 2014. Kokemusta löytyy n. 37 vuoden ajalta.
Palvelemme sopimuksen mukaan pääkaupunkiseudulla ja lähialueilla. Asiakaskuntaan kuuluu esimerkiksi asunto-osakeyhtiöt sekä yksityiset.
Monipuoliset rakennuspalvleut Turussa ja sen ympäristökunnissa
Suomen Piha ja Rakennus Oy on Ruskossa sijaitseva rakennusyritys, joka palvelee yksityis- ja yritysasiakkaita koko Etelä-Suomen alueella. Firma on perustettu vuonna 2019, ja yrittäjä Timo Heinosella on kokemusta alalta jo kahdenkymmenen vuoden ajalta. Meillä on Luotettava Kumppani -sertifikaatti. Suurin osa töistämme on luonnonkivirakentamista, mutta teemme myös kaikkea muutakin piharakentamisen saralla, kuten terassit, pergolat ja uima-altaat. Lisäksi rakennamme ja remontoimme sisä- ja ulkosaunat, ja erityisesti talviaikaan myös muita sisätöitä, kuten kylpyhuoneremontteja ja maalaamista. Kuljemme kaikessa toiminnassamme laatu edellä. Teemme kaikki työmme suurella ammattiylpeydellä – meidän rakentamamme kohteet on tehty kestämään.
Ari Saari Oy:ltä rakennus- ja saneerausalanpalvelut tapetoinnista aina talopakettiin asti.Olemme toimineet jo vuodesta 1998.
Toimimme Turun alueella sekä muualla Varsinais-Suomessa. Teemme myös alihankintaurakoita Turun seudulla.
Soita ja kysy lisää: Ari Saari 0500-742 211 tai klikkaa kotisivuillemme http://www.rp-saari.com
Rakennusalan konsulttipalvelut suomeksi Kumppaninamme sinun ei tarvitse tulkita alamme erikoissanastoa tai opetella hanketyötä yhtä projektia varten. Kerromme asiat selvästi ja avaamme laskelmat niin, että numeroista on aidosti apua. Me Procomolla panostamme vuorovaikutustaitoihin, joka näkyy asiakastyytyväisyydessä. Olemme Procomolla suunnitelleet ja rakennuttaneet paljon erilaisia kohteita. Mukaan mahtuu pieniä ja suuria projekteja – kaikki tärkeitä ja ainutlaatuisia. Vahvuutemme on rakennusalan monipuolinen osaaminen, joka auttaa meitä vastaamaan asiakkaan tarpeisiin yksilöllisesti. Aloitetaanko rakentava keskustelu? Ota yhteyttä!
Laadukkaat ja monipuoliset korjausrakennustyöt ja remontit noin 50 kilometrin säteellä Koski TL:stä. Myös sertifioidut vesieristystyöt
Löydät meidät myös facebookista ja instagramista!
Olemme vahvan ammattitaidon omaava maalaus-/ tasoite- ja rakennusalan yritys. Palvelemme yrityksiä, kotitalouksia, taloyhtiöitä, kuntia ja kaupunkeja koko Suomen alueella.
*Asuinrakennusten rakentaminen ja korjaus *Timanttiporaus ja sahaus *Purkutyöt *Maalaustyöt *Telineiden asennus ja purkaminen *Rakennussiivous *Henkilöstön vuokraus
Toimialue: Uusimaa + sopimuksen mukaan myös muualla.
Olemme monipalvelualan yritys. Otamme vastaan uusia töitä ja sopimusasiakkaita Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueelta. Toimimme avaimet käteen -periaatteella.
Palvelut:
Rakennus Kassu on tunnettu laajasta osaamisalastaan rakennustekniikan alalla. Palveluihimme kuuluvat niin saumaustyöt kuin pienetkin remontit, joita tarjoamme kustannustehokkaaseen hintaan Uudellamaalla sekä tarvittaessa myös muualla Suomessa.
Löydät meidät myös facebookista!
Referenssit:
Lujatalo Oy, Taideyliopiston kaikki saumaustyöt / kittaustyöt, Helsinki Suvilahti 2020–2021 Bonava Suomi Oy, kerrostalo, yleisrakennustyöt, kaikki saumaustyöt / kittaustyöt, Espoo Tapiola 2020–2021 Bonava Suomi Oy, kerrostalosarja, yleisrakennustyöt, kaikki plaanovalut, valmis kylpyhuone, elementtipohjatyöt, kaikki saumaustyöt / kittaustyöt, Helsinki Pasila 2020–2021
Katso myös www.facebook.com/nworks.fi ja www.Instagram.com/nworksoy
Palvelut: Arkkitehtisuunnittelu, Pääsuunnittelu, Hankesuunnittelu, Ympäristönsuunnittelu, Kaavoitushankkeiden valmistelut, Visualisointi ja selvitykset, Sisustussuunnittelu, Graafinen suunnittelu, Tuotemallinnus, Cad, 3d, Tuotesuunnittelu, Innovatiiviset kehityshankkeet, Rakennusten tarkemittaus, Rakennusinventointi, Työmaan vastaavan työnjohtajan tehtävät arkkitehtivalvonnan yhteydessä, Energiaselvitykset ja -todistukset sekä AHOOD-tekniikkaan perustuvien plusenergiatalojen suunnittelu.
Me Etelä-Suomen Talopalvelu Oy:ssä rakennamme koteja, joita yhdistävät hyvä sijainti, toimivat pohjaratkaisut sekä laadukkaat ja kestävät materiaalit. Yritysasiakkaillemme toteutamme liiketilojen muutokset suunnitelmien mukaisesti, sovitussa aikataulussa kiinteään urakkahintaan.
Bk Rakennuskomppania Oy on rakennusalan yritys joka kunnioittaa vanhoja rakennuksia ja arvokkaita kulttuurimaisemia.
Palveluihin kuuluu:
Rakennuspalvelut J Immonen hoitaa kaikki rakennustyöt ammattitaidolla. Toimialueena lähinnä Savonlinna ja naapurikunnat.
Palvelemme: yksittäiset kotitaloudet
Yritys kuuluu Suomen Yrittäjät- järjestöön
Remonttipalvelua 11 vuoden tuomalla kokemuksella!
Pohjolan Saneerauspalvelun (PSP) toimialaan kuuluvat huoneisto- kylpyhuone- ja keittiöremontit, joiden toteuttamisesta vastaavat rakennusalan sertifioidut ja pitkän työkokemuksen omaavat ammattilaiset.
Toiminta-alueenamme on koko Suomi.
Opaa Oy tekee monipuolisia rakennusalan projekteja yli 20 vuoden kokemuksella ja luotettavalla ammattitaidolla.
Yritysasiakkaillemme suunnattuja palveluita ovat mm.:
Kotitalouksille suunnattuja palveluita ovat mm.:
Eber Oy on erikoistunut talonrakennustöihin. Kauttamme saneeraukset, uudisrakentamiset, sekä kaikki remonttipalvelut ammattitaidolla ja vuosien kokemuksella.
Toimimme pääasiassa pääkaupunkiseudulla ja uudenmaan alueella.
Soita ja kysy lisää palveluistamme
Yhteyshenkilö: Markus Eber
Meille löyty amatilainen työntekijat rappaus muuraus tasoitte työt kylpyhuone remonttit piha kivetys maalaus ja paljon muut tämä hetkella tarvitan töytta yrittan sada meidan työntekijalle työ on ollut bähän hilja 2 viimeikset kukkausit jos te tarvit tekija ilmoitta kiitos
Palveluihimme kuuluvat uudis- ja korjausrakentaminen, ilmanvaihto-, jäähdytys-, lämmitys- ja viemärityöt.
Palvelemme: yritykset, taloyhtiöt ja julkinen sektori
Toimialue: Pohjois-Suomesta Pietarsaareen välinen alue
Toimialueena Uusimaa, tarvittaessa mm. Päijät-Häme, Kouvola
Pyhäjoen Rakennus Oy on vuonna 1987 perustettu rakennusliike Pohjois-Pohjanmaalla.
Toimialue: Pyähjoki ja siitä 70km säteellä.
Palvelemme: yritykset, kotitaloudet, taloyhtiöt, kunnat ja kaupungit.
K-S Mestarityö Oy on vuonna 2003 perustettu rakennusliike, joka tarjoaa mestarityötä taloyhtiöille, rakennuttajille ja vuokrataloyhtiöille.
Jyväskylän Maalarimestariyhdistyksen jäsen
Palvelemme: yritykset, kotitaloudet, taloyhtiöt, kunnat ja kaupungit
Toimialue: Tampere ja siitä 100km säteellä jokasuuntaan
Rakentamisen Laatu RALA Ry:n jäsen
Toimialue: Jyväskylä 100km säteellä.
Laka-Urakointi Oy perustettiin vuonna 2000. Yhtiömme toimialana ovatsaneeraukset, remontit ja korjausrakentaminen. Toimialueemme on Helsinki ja siitä 35km säteellä. Palvelemme kotitalouksia, taloyhtiöitä, yrityksiä, kuntia ja kaupunkeja. Erikoisosaamisena valesokkelikorjaus ja kengitys.
Erikoisrakentaminen sen kaikissa muodoissa on Rakennus-Nopsa Oy:n työsarkaa. Toteutamme 40 vuoden kokemuksella uudisrakennukset asuintalosta teollisuuslaitoksen erityiskohteeseen. Teemme rakennuksen täydellisen saneerauksen tai osakorjauksen. Rakennamme perustuksen tai koko rakennuksen. Pankin sisustuksen tai kappelin. Päiväkodin tai raviradan ravintolakatsomon.
Rakennus-Nopsa Oy on perustettu tammikuussa 1982 ja toiminta-alueemme on Lappeenranta ja Etelä-Karjalan alue. Asiakkaitamme ovat yritykset, julkiset organisaatiot, asunto-osakeyhtiöt ja kiinteistöyhtiöt sekä yksityiset rakentajat.
Rakentamisen laatu RALA Ry:n jäsen
Rakennus Karppila Oy on monipuolisesti palveleva rakennusliike. Rakennamme uutta ja korjaamme vanhaa jo yli 35 vuoden kokemuksella.
Toimipaikkamme sijaitsee Kempeleessä, josta toiminta-alueemme ulottuu pääasiassa Oulun ja lähikuntien alueelle.
RAKENTAMISEN LAATU RALA RY:N JÄSEN
Palvelemme teitä kaikissa korjausrakentamiseen liittyvissä tarpeissanne.
Rakennusalan työt ja palvelut sekä viljankuivureiden korjaustyöt koko Suomen alueella.
Osaavat ja ammattitaitoiset rakennuspalvelut yksityisille asiakkaille Turun ja Saariston alueella.
Olemme kotimainen yhteistyökumppani kaikissa kiinteistöjen tuki- sekä turvallisuuspalveluissa. Tarjoamamme palvelut mahdollistavat helpon ja sujuvan toiminnan kiinteistöissä. Meillä on monipuolista osaamista ja tarjoamme kattavia kokonaispalveluja, järjestelmistä riippumatta. Turvallisuusjohtaminen on toimintamme ydin, mutta suoritamme myös muuttopalveluja sekä pääkäyttäjäpalveluja.
Teemme sekä yritys- että kotimuutot luotettavasti, tehokkaasti ja täsmällisesti. Palvelumme sisältävät joustavasti kaikki tarvitsemasi muuttopalvelut - saat meiltä myös muuttotarvikkeet. Kauttamme onnistuu lisäksi kassakaappien ja muiden raskaiden esineiden siirto. Toimimme kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ja tarvittaessa kierrätämme muutosta syntyvän jätteen ja ylimääräisen irtaimiston puolestasi.
Teemme kaikki muutot ammattitaidolla ja huolellisesti suunnitellen, halutessanne avaimet käteen –periaatteella. Ota yhteyttä ja pyydä tarjous!
Ammattitaitoiset rakennustyöt laidasta laitaan 70km säteellä Julkujärvestä.
Palvelemme yrityksiä 50km säteellä Pornaisesta.
Rakennus A & J Laakeristo Oy on Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueella toimiva rakennusalan yritys.
Vahvaan osaamisalueeseemme kuuluu
- asuntorakentaminen
- liike- ja teollisuusrakentaminen
- julkisrakentaminen
- korjaus- ja saneerausrakentaminen
Itsellä 16 vuoden kokemus, kaikenlaisista projekteista rakentamisen alalla. Nyt itse työnjohtaja koulutuksessa ja kaksi 6vuoden kokemuksella olevaa työntekijää. Viimeisin isompi kohde oli Loviisan asuntomessujen kelluvan talon katto/runkotyöt, myös viimeistely. Itsellä suurin kokemus kattotöistä, mutta pohjatöistä viimeistelyyn olen vuosien saatossa hommia tehnyt.
Toimialue: Loviisa 100km säteellä, Kymenlaakso, Uusimaa
Asiakkaat: Julkinen sektori, taloyhtiöt, yksityiset sekä yritykset
Tekniplast Oy on Tampereella ja sen lähialueilla toimiva rakennusalan yritys, perustettu v. 2008. Yrityksen omistaa Marko "Moo" Ojala.
25 vuotta takuutyötä pitää yrittäjän edelleen kiinni suuremmissa että pienemmissä rakennusurakoissa. Yritys työllistää seitsemän kovan luokan ammattilaista, joten urakka edistyy sovitusti.
Asiakkaat: taloyhtiöt ja rakennusfirmat
Monipuoliset rakennus- ja remonttipalvelut kaikille asiakaskunnille Rovaniemellä ja lähialueilla.
Rakennuspalvelut luotettavasti ja ammattitaidolla Varsinais-Suomessa.
Soita ja kysy lisää palveluista tai lähetä työ/tarjouspyyntö.
Tarjoamme kattavat rakennusalan palvelut (ei märkätiloja) Uudenmaan alueella yksityisille asiakkaille.
Facebook: Karjalan Rakennus&Asennus Instagram: karjalan_rakennus8asennus
Karjalan Rakennus&Asennus toimii Etelä-Karjalan alueella, sopimuksen mukaan myös laajemmin koko Suomessa.
Palveluhin kuuluu:
Pappi ja Kanttori Oy tekee isompia ja pienempiä remontteja ja saneeraustöitä (kaikki paitsi LVI- ja sähkötyöt) pääkaupunkiseudulla.
Yrityksen toimenkuvaan kuuluu lähinnä omakotitalojen ja rivitalojen uudisrakentaminen. Lisäksi yritys tekee erilaisia remontointi- ja muutostöitä, sekä tarjoaa vastaavan mestarin palveluita pientalorakentajille.
Toimialue: Lappeenranta 30km säteellä + Joutseno
Asiakkaat: Yksityishenkilöt sekä taloyhtiöt
Rakennamme uutta ja korjaamme vanhaa. Teemme ” hengittäviä ” rakenteita ja kestäviä taloja. www.spinkkila.fi
Yrityksemme on erikoistunut LVI-alan asiantuntija ja tuotteisiimme kuuluu mm. sadevesi ja salaojajärjestelmät sekä pumppaamot. Ammatitaitoinen palvelumme takaa laadukkaan ja turvallisen järjestelmän asiakkaalle.
Palvelemme taloyhtiöitä ja yksityisasiakkaita Itä-Uudenmaan alueella.
Soita ja kysy lisää!
Muuraus,myös takat ja leivinuunit, vesieristykset laatoitus, sisustuskirvesmiestyöt, vesivahinkosaneeraus, yli 30 vuoden kokemus kyseisistä töistä.
Palvelemme taloyhtiöitä, kotitalouksia ja vakuutusyhtiöitä Lahdesta käsin 100km säteellä.
Tarjoamme ammattitaitoista remontointi- ja rakennuspalvelua Etelä-Suomen alueella. Teemme kiinteistöjen yleistiloissa ja saunatiloissa kunnostustöitä sekä huoneistoremontteja.
Olemme Lapin läänin alueella toimiva rakennusalan yritys. Toimimme pääasiassa pääurakoitsijoina, mutta otamme vastaan myös aliurakointitöitä. Otamme vastaan alkaen 100 000 euron ja sitä suurempia urakoita.
Palvelemme: yritykset, taloyhtiöt, kunnat ja kaupungit
Rakennuspalvelumme:
Rakentamisen Laatu RALA ry:n jäsen
Palvelemme: yritykset, kotitaloudet, isännöitsijät, kunnat ja kaupungit
Toimialue: Myrskylä ja siitä 150km säteellä.
Soita ja kysy lisää palveluista tai jätä tarjous- / työ- / kilpailutuspyyntö!