Tarjoukset
Tarjouspyyntöpalvelu
Seuraa meitä Facebookissa
Saimaan Muodostelmaluistelijat ry on joulukuussa 2010 perustettu muodostelmaluisteluun erikoistunut seura. Varsinainen toimintamme alkoi 1.6.2011. Seuralla on toimintaa sekä Lappeenrannassa että Imatralla.
Lappeenrannan Seudun Samojediyhdistys ry perustettiin Lappeenrannassa vuonna 1973. Yhdistys on Suomen Samojedinkoirayhdistys ry:n jäsenyhdistys.
Yhdistyksen tavoitteena on edistää ja tukea erityisesti alueellista harrastustoimintaa samojedinkoirien parissa. Yhdistys pyrkii järjestämään vuosittain kevät- ja syyspäiviä, pikkujouluja sekä kiinnostuksen mukaan jalostustarkastuksia sekä terveystarkastuksia. Yhdistys on myös mukana järjestämässä vuosittain pidettävää Lappeenrannan koiranäyttelyä.
Mustola Timber Oy on nykyaikainen sahalaitos Lappeenrannassa Saimaan kanavan varrella. Olemme toimineet vuodesta 1999. Yrityksemme päätuote on määrämittainen kuusisahatavara, joka on sahattu erikoisdimensioihin asiakkaiden toiveiden mukaisesti.
Suurin osa sahatavaroista menee teollisuuden tarpeisiin.
Olemme viime vuosina investoineet uuteen tuotantoteknologiaan, ja kehitämme jatkuvasti omaa toimintaamme. Yritykset, jotka tekevät yhteistyötä kanssamme, voivat aina luottaa toimitusten jatkuvuuteen ja ammattitaitoomme.
Konsultointi- ja koulutuspalvelut:
Katso myös kotisivumme http://www.cit-innovation.fi
Tervetuloa!
INFRA RY:N JÄSENYRITYS
Vuonna 1985 perustettu Ak-Tielinen Oy on konealan ammattilainen Lappeenrannassa.
Olemme Etelä-Karjalan alueella toimiva Paikallinen ja Luotettava Maanrakennusyritys. Palvelemme yrityksiä, taloyhtiöitä, yksityisiä sekä julkista sektoria.
Meillä on Omat montut Savitaipaleella ja Lemillä, joista saatkin kaikki tarvitsemasi Sorat ja hiekat, Seulanpääkivet ja Singeli kivet.
Teemme myös ammattitaidolla kaikki kaipaamasi Talojen salaojitukset, Jätevesijärjestelmät, Piharakentaminen, Kaivinkonetyöt ja Maansiirto-hommat.
Kiviainesten toimitusaika 1-5 vuorokautta varoajalla.
Toimipisteet: Lappeenranta, Imatra
Työalue: Etelä-Karjala, sovittaessa pitemmälle
Cancera Oy on paikallinen putkimies ja LVI-töiden ammattilainen Lappeenrannassa ja Imatralla. Vuonna 2003 perustettu yritys palvelee usean putkimiehen voimin sekä yrityksiä että yksityisiä asiakkaita. Laadukas työnjälki syntyy vahvalla osaamisella sekä laadukkailla työvälineillä ja materiaaleilla. Kiireellisissä tapauksissa 24 h päivystys takaa nopean avun kaikkina vuorokaudenaikoina. LVI-palvelua asennuksista LVI-huoltoihin.
IMATRA Lappeentie 32 55100 Imatra, Puh. 050 4321635 Avoinna tarpeen mukaan ark. 7 -16
Maalaamme puuverhotut ulkoseinät siveltimellä, suomalaisena käsityönä. Toimimme Etelä-Karjalan alueella. Taipalsaarella, Lappeenrannassa, Savitaipaleella, Lemillä, Luumäellä, Imatralla, Ruokolahdella ja Rautjärvellä. Maalauksen lisäksi teemme pienet remontit, asennus- ja purkutyöt.
Yrityksen toimenkuvaan kuuluu myös työkalujen myynti ja teroitus, sekä tarvikemyynti koulujen teknisen työn opetuksen tarpeisiin.
Ympäristökonsultointi Niemeläinen Oy (YKN) on elinympäristöstä välittävä asiantuntijaorganisaatio. Palvelemme ammattitaitoisesti ja luotettavasti yrityksiä, yhteisöjä ja yksityishenkilöitä, jotka tarvitsevat apua ympäristöasioissa.
Yrityksen perustaja Timo Niemeläinen on toiminut ympäristöalan asiantuntijatehtävissä vuodesta 1994 lähtien. Toiminnan perustana ovat ehdoton asiakaslähtöisyys sekä aktiivinen ja luonteva yhteydenpito hankkeiden eri osapuoliin.
Yrityksen toimipiste on Lappeenrannassa. Toiminta-alueena on Etelä-Suomesta Kainuuseen asti.
Ympäristölupa- ja ilmoitusprosessit Maaperän ja vesien pilaantuneisuustutkimukset Ympäristönsuojelulain mukaiset perustilaselvitykset Riskien arviointi ja hallinta Pilaantuneiden alueiden puhdistus- ja kunnostussuunnittelu Ympäristöjärjestelmien konsultointipalvelut Kiinteistöjen ympäristövastuiden selvittäminen Rakennusten ja rakenteiden haitta-aineselvitykset (asbesti, kreosootti, PCB jne.) Purkujätteen sijoitus- ja hyötykäyttöratkaisut Rakennuttaminen ja valvonta Meluarviointi Luontoselvitykset
TARMO HOIVA - AKTIIVISESTI ARJESSA.
Avustajapalvelu, jossa todellakin tehdään ja mennään.
Henkilökohtainen avustaminen
Henkilökohtainen avustajamme tukee sinua juuri siinä, missä elämä tapahtuu – harrastuksissa, asioinneilla ja kotona. Tavoitteenamme on mahdollistaa omannäköinen, aktiivinen arki vammasta tai iästä riippumatta.
Tarjoamme lempeää ja ammattitaitoista lastenhoitoa kotiin – niin sairauden yllättäessä kuin arjen tueksi. Hoitajamme huolehtivat lapsestasi turvallisesti ja lämmöllä myös juhlissa, tapahtumissa ja tilapäisen avun tarpeessa.
Tarjoamme luotettavaa apua kodin pienissä tehtävissä ja päivittäisissä asioinneissa. Olipa kyse siivouksesta, kaupassakäynnistä tai seurasta, olemme rinnalla – arkea helpottamassa.
Itä-Uusimaa: Porvoo, Askola, Loviisa, Sipoo, Pukkila, Lapinjärvi, Myrskylä - myös palvelusetelillä.
Toimintalupa ilman palveluseteliä:
Keski-Uusimaa: Hyvinkää, Järvenpää, Nurmijärvi, Mäntsälä, Pornainen, Tuusula, Kerava Länsi-Uusimaa: Vihti, Lohja, Kirkkonummi Pääkaupunkiseutu: Helsinki, Vantaa, Espoo, Kauniainen
Toimimme valtakunnallisesti ja hoitajatilanne on hyvä suurimmissa kaupungeissa kuten Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Lappeenrannassa, Kuopiossa, Oulussa, Kajaanissa ja Rovaniemellä.