Tarjoukset
Tarjouspyyntöpalvelu
Seuraa meitä Facebookissa
Tarjoamme taimikonhoitoa, istutusta ja muita metsuritöitä laadukkaasti jo 7 vuoden kokemuksella. Tarjoamalla urakan meille, voit säästää kustannuksissa ohittamalla turhat välikädet. Selkeä urakkahinnoittelu raivaussahatöille ja tarvittaessa hoidamme myös kemera-hakemukset puolestasi
Maaseudun kehittäjät ry on perustettu 1974 Kuntien maataloussihteeri ry nimisenä yhdistyksenä ajamaan kuntien maataloushallinnossa palvelevien henkilöiden taloudellisia ym. etuja. Nimenmuutoksen jälkeen jäsenkunta on laajentunut käsittämään myös maaseutuhankkeissa työskenteleviä projektipäälliköitä, Leader-yhdistysten toiminnanjohtajia sekä lomahallinnon henkilöstöä. Yhdistys on jäsenenä JYTY ry:ssä. Yhdistys ei ole puhdasverinen ammattiyhdistys, vaan on laajentanut toimintansa käsittämään koko maaseudun kehittämisen. Ammattiyhdistysvaikuttamisen lisäksi yhdistys pitää säännöllistä yhteyttä useisiin eri yhteisötahoihin. Tärkeimmäksi yhteistyötahoiksi ovat muodostuneet maa- ja metsätalousministeriö sekä Maaseutuvirasto. Hallitus käy säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa neuvotteluja maa- ja metsätalousministerin ja ministeriön sekä Maaseutuviraston virkamiesten kanssa. Lisäksi epävirallisia yhteyksiä pidetään säännöllisesti ministeriön sekä Maaseutuviraston virkamiesten kanssa. Muuna vaikuttamisena voidaan mainita yhteydenpito oman alueen kansanedustajiin ja vierailut kansanedustajien luona eduskunnassa. Lisäksi yhteyttä on pidetty säännöllisesti mm. Kuntaliittoon sekä Agrologien liittoon.
Puunkorjuu
Metsätalouden palveluja
Toimitalo Nivalan Eränkävijät ry vuokraa toimitaloaan. Toimitalo varataan käyttöön toiminnanohjaajalta. Toiminnanohjaaja Vesa Kumpumäen tavoittaa parhaiten klo 17-21 puhelimitse (050-3514240).
Majan osoite: Pyssymäentie 64, Nivala. Toimitalolla on tehty remonttia keväällä 2011. Talon keittiö sekä pesu- ja saunatilat on uusittu.
Vuokrahinnat:
Maanlaajuinen Hankkija palveluksessasi
Tutustu lisää kotisivuillamme www.hankkija.fi
Palvelemme: Metsätalouspuolella: metsäyhtiöt, metsänhoitoyhdistykset, yksittäiset metsänomistajat Maanrakennuspuolella: yritykset, kotitaloudet, isännöitsijät, kunnat ja kaupungit Toimimme Pohjois-Pohjanmaan alueella.
Artun MaaseutuPalvelu toteuttaa monipuolisisa maa-, metsä- ja kiinteistöalan palveluita.
Toimialue: Pälkäne + 35 km
Maa- ja metsätalouskoneiden ja -tarvikkeiden vähittäiskauppa
Lounas ma-su 11-15
Lisäyhteystiedot kotisivuiltamme www.tili-isannat.fi.
Toivakkalainen MoniMetsä Marttinen tarjoaa metsäasiantuntija palveluja.
Palveluitani ovat mm.
- Leimikon suunnittelut, nauhoitukset ja myynnit - Tila-arviot - Metsätaloussuunnitelmat - Metka- ja ympäristötukiasiat - Metsänhoitotyö; taimikonhoidot ja raivaukset - Metsänuudistustyöt - Pienet hirsityöt - Puutarha - ja maataloustyöt
Soita tai laita viestiä, niin kerron mielelläni lisää!
Instagram Facebook TikTok
Huittisten myymälä: Ostoskatu 2, 32700 Huittinen
Palvelemme metsäyhtiöitä, metsänhoitoyhdistyksiä ja yksittäisiä metsänomistajia Turussa ja saaristossa noin 100km säteellä.
Maaseppä Oy on yhdistelmä erilaisten materiaalien osaamista ja kädentaitoa. Sekä tietysti erilaisten koneiden käsittelytaitoa ja tuntemusta. Toimintamme juuret ovat jo kahdenkymmenen vuoden takana joten olemme tehneet tänä aikana mitä monimutkaisempi ja monipuolisempia töitä.
Metsäpesälä Oy on pudasjärveläinen metsätalousurakointiin erikoistunut yritys. Tarjoamme alan palveluja yli kahdenkymmenen vuoden kokemuksella.
Käyttämämme kaluston ansiosta meiltä hoituvat niin pienemmät kuin suuremmatkin urakat vankalla kokemuksen tuomalla ammattitaidolla.
Metsätalousurakointia metsän uudistuksista harvennus- sekä päätehakkuisiin.
Metsänhoito
Metsätaloutta palveleva toiminta
Olemme täyden palvelun metsäpalveluyritys jonka kautta onnistuu metsäasiat taimien istuttamisesta aina puukauppaan asti. Hoidamme myös metsätilakauppaa, sukupolvenvaihdoksia ja perunkirjoja. Toimialue Parkano ja ympäristökunnat n. 70 km säteellä.
Palvelemme metsätalousalan yrityksiä, julkista sektoria, yrityksiä, taloyhtiöitä ja kotitalouksia Lapualla ja siitä 50km säteellä. Uusia töitä otamme vastaan: pienemmät kohteet n. 1-2 viikon varoajalla ja suuremmat hankkeet n. 2-3 kuukauden varoajalla.
Katso lisää kotisivuilta www.metsakoneurakointi.fi
Puunkaato palvelut, pihapuiden, ongelmapuiden kaadot sekä myrskyraivaukset. Metsurintyöt ja hakkuupalvelut yrityksille, taloyhtiöille, isännöitsijöille, yksityisille, julkiselle sektorille ja metsätalousyrityksille Hämeenlinnassa + 100km säteellä.
Meillä on yksi kaivuri ja yksi hakkuukone Kaksi traktoria ja niihin erilaiset työlaittee. Teemme myös piha puiden kaatoa. Olemme tehneet mökki sekä metsäteitten pohjia sekä ojia.
Palvelemme yrityksiä, kotitalouksia, taloyhtiöitä, kuntia ja kaupunkeja sekä maa- ja metsätalousalan yrityksiä Punkaharjulla ja siitä 150km säteellä, suurempia kohteita ja kokonaisuuksia myös kauempana.
Puunkaadot ja tonttiraivaukset turvallisesti ja ammattitaidolla Etelä-Pohjanmaan alueella kotitalouksille ja yrityksille.
KJ-Metsätyö toteuttaa moottorisahatöitä kaikille palvelun tarvitsijoille Pirkanmaan alueella.
Palvelen yrityksiä, kotitalouksia, taloyhtiöitä, kuntia, kaupunkeja ja metsätalousalan yrityksiä Suur-Helsingin alueella.
Turun Nostopalvelu Oy on vuonna 2020 perustettu nostopalveluihin erikoistunut yritys. Toimintaamme kuuluu kuljetus- ja nosturiautojen vuokraus kuljettajineen. Yrityksen henkilökunta sekä nostokoneiden kuljettajat omaavat alalta yli kymmenen vuoden kokemuksen ja osa kymmenien vuosien kokemuksen.
Palvelemme yrityksiä mm. kuljetus-, rakennus-, maanrakennus-, metsätalous- ja maatalousalan yrityksiä Turussa ja siitä 200km säteellä.
Metsuri. Teen kaikenlaisia metsurintöitä aina taimikonhoidoista ongelma/pihapuiden kaatoon.
Palvelen yrityksiä, kotitalouksia, taloyhtiöitä, kuntia, kaupunkeja, metsätalousyrityksiä ja yksittäisiä metsänomistaia Kalajoella ja sen ympäristökunnissa.
Kaikki raivaussahalla tehtävät metsänhoitotyöt ammattitaidolla
Palvelut:
Palvelemme: Metsätalousalan yritykset ja yhtiöt, yritykset, taloyhtiöt, kotitaloudet, kunnat ja kaupungit
Toimialue: Pomarkku ja siitä 100km säteellä
Olen moniosaaja, tarjoan pieniä pintaremontti, kattohuolto, ajoneuvo/konekuljetus palveluja ja hallien siivouspalveluja yrityksille, taloyhtiöille, isännöitsijöille, yksityisille ja teollisuusyrityksille Kokkolassa + 100km säteen alueella.
Otan vastaan sopimusasiakkaita ja yksittäisiä toimeksiantoja yhteydenotot sähköpostitse ja puhelimitse.
Yritys kuuluu Suomen Yrittäjät -järjestöön
Haveforest Oy on vuonna 2008 perustettu metsäpalveluyritys. Yritys tuottaa metsäpalveluita vastaamaan metsäalan tarpeisiin.
Palvelut
Olemme monialayritys, päätoimialana koneurakointi (turvetuotanto ja energiapuunkorjuu). Talvisin tarjoamme talvikunnossapito palveluja Keski-Pohjanmaan alueella. Palvelemme pääasiassa metsätalous- ja maatalousalan yrityksiä. Toimimme Jyväskylä-Lappi alueella.
Soita ja kysy muita palveluja!
Kimmo Kivinummi on metsä- ja luontoalan palveluita tarjoava yritys. Teen monipuolisesti erilaisia luontoinfraan liittyviä rakennustöitä luontoa kunnioittaen ja luontomatkailijoiden tarpeita ajatellen. Palveluihini kuuluu myös metsätalkkarin työt ja metsänhoitotyöt. Yritykseni palvelut on suunnattu yrityksille, kunnille, maakunnille, hankkeille, yhteisöille ja yksityisille. Toiminta-alueeni on Ähtäri ja sitä ympäröivät kunnat noin 100 kilometrin säteellä (esimerkiksi Jyväskylä, Tampere, Seinäjoki, Kuopio ja Vaasa). Teen urakoita myös kaikkialla muualla Suomessa sopimuskohtaisesti. Työni jälki perustuu laajaan moniammatilliseen koulutukseen sekä vankkaan ammattitaitoon, jota on kertynyt alan töistä jo kolmenkymmenen vuoden ajalta. Jos haluat luotettavan tekijän, joka tekee urakan sovitussa ajassa, ota yhteyttä!
Luontoliikuntainfran rakentaminen (koko Suomen alueella)
Luontoyrittäjyys
Metsäalan palvelut
Mökkitalkkaripalvelut
ASIANTUNTEVAA JA VASTUULLISTA PALVELUA RAKENNUTTAMISEN, PROJEKTINJOHDON & TYÖMAAVALVONNAN PARISSA
Palvelemme teollisuusalan-, metsätalousalan- ja rakennusalan yrityksiä, sekä vakuutusyhtiöitä koko Suomen alueella.
Käy tarkemmin tutustumassa palveluihimme ja referensseihin kotisivuilla www.rinssi.fi.