Tarjoukset
Tarjouspyyntöpalvelu
Seuraa meitä Facebookissa
Kuopion Rouvasväenyhdistys on vuonna 1860 perustettu merkittävä kuopiolainen aatteellinen yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää ja tukea käsityötä, käsi- ja taideteollisuutta, muotoilua, kulttuuria, taidetta ja luovia toimialoja sekä hyvinvointia. Yhdistys on myös perustanut Kuopion Muotoiluakatemian säätiön, jonka tarkoituksena on tukea ja edistää kulttuurin, erityisesti muotoilun, taiteen ja käsityön ammattimaista toimintaa, harrastusta, tuntemusta, arvostusta ja kehittämistä.
Rouvasväenyhdistyksen perustama käsityökoulu aloitti koulutustehtävän vuonna 1884 ja on perusta Kuopion Muotoiluakatemialle, joka antaa taiteen perusopetuksen mukaista muotoilun ja käsityön opetusta lapsille, nuorille, aikuisille ja senioreille. Yhdistyksen toimintaa on myös FOB! -palvelukonsepti, joka parantaa muotoilijoiden ja yritysten toimintaedellytyksiä.
Vanhainkotiyhdistyksen tarkoituksena on senioreiden asumistason ja asumisolojen parantaminen sekä henkisen kunnon ja vireyden ylläpitäminen. Alatornion Vanhainkotiyhdistys r.y:n omistama vuokratalo Jokipiha on rakennettu vuonna 1972 ja perusparannettu vuonna 2002. Vuokratalon suunnittelussa on erityisesti huomioitu liikuntaesteettömyys ja nykypäiväisen tason mukaiset turvajärjestelmät. Sisäpihan liikennealueet on osittain laatoitettu ja asfaltoitu. Alatornion Vanhainkotiyhdistys r.y:n (AVKY) alla toimiva SenioriPiste järjestää sosiokulttuurista ennaltaehkäisevää ryhmä- ja yksilötoimintaa kotona asuville senioreille koko Tornion alueella. Asukkaiden yhteisessä käytössä on 57m²:n suuruinen kerhotila jossa muun muassa järjestetään toimintaa senioreille. Kerhotilan yhteydessä sijaitsee talon yhteinen pyykinpesutila, jota talon asukkaat voivat käyttää maksutta. Asukkaiden vapaassa käytössä on myös yhteinen grillimaja. SenioriPiste Toimisto Keskikatu 26 A 3, 95400 Tornio Toiminnanjohtaja: 0408407752 Isännöitsijä (Tornion Isännöinti Oy): 0400534595
Laiskottaako ja villakoirat aukoo naamansa? On ihanaa kun on puhdas koti. Silloin mieli lepää ja arki rullaa. Toiminta-alueemme on Kaskinen.
TILAA HELPOTUSTA ARKEEN JA JUHLAAN! Nopea apu kodin askareisiin paikalliselta ammattilaiselta. Ota yhteyttä (Sähköposti, WhatsApp, Facebook).
Kotipalveluiden lisäksi voit kysyä digitalkkaripalveluistamme, jos tarvitset apua vaikkapa seniorin puhelin- tai tietokonepulmiin ja asennuksiin.
Parturi-kampaajan koti- ja laitoskäynnit Helsingin alueella edullsesti, sekä miehille että naisille. Tarvittaessa voin hoitaa useamman asiakkaan samalla käynnillä.
Jyväskylän Vanhainkotiyhdistys ry on saanut alkunsa ns. Wanhojen naisten kodin toimikunnasta 1900 –luvun alussa. Varoja yhdistys sai tuolloin lahjoituksilla, järjestämällä arpajaisia sekä erilaisia kulttuuritilaisuuksia, mm. näytelmiä. Ensimmäiset säännöt yhdistykselle vahvistettiin 26.1.1913. Sosiaaliministeriö hyväksyi yhdistyksen yhdistysrekisteriin 18.7.1924. Nimenmuutos - Vireyttä Vanhuksille ry - ja nykyiset säännöt on patentti- ja rekisterihallitus hyväksynyt vuonna 2013. Yhdistys osti vuonna 1924 talon, jonka osoite oli Sammonkatu 8. Korjausten jälkeen ensimmäiset asukkaat muuttivat Wanhojen kotiin 20.10.1924. Kodissa oli tuolloin 12 asukasta. Nykyisen kerrostalon valmistuttua samalle tontille, toimintaa jatkettiin 15.8.1973 vanhainkotina. Myöhemmin vanhainkoti –nimi muutettiin palvelukodiksi, joka vastasi paremmin toimintaa. Keväällä 2009 Jyväskylän kaupungin kilpailutuksessa palvelukotitoiminta siirtyi yksityiselle yritykselle, jolloin yhdistyksen palvelukotitoiminta päättyi. Toimintaa jatkettiin siitä lähtien iltapäivätilaisuuksien järjestämisellä ja mahdollistamalla osallistumista kulttuuritapahtumiin ja retkiin.
Tarjoamme koti- ja yrityssiivouksia yli 25 vuoden kokemuksella.
Olemme pääkaupunkiseudun alueella toimiva perheyritys, joka tarjoaa laadukasta ja yksilöllistä palvelua. Tarjoamme ratkaisukeskeistä ja ammattitaitoista osaamista helpottaaksesi arkeasi siivouksen ja kodinhoidon parissa. Palvelumme käsittävät siivouksen piiristä yritys-, koti-, remontti- ja loppusiivoukset. Raivaussiivoukset.
Arjen helpotukseen tarjoamme myös kodinhoitoon liittyviä palveluita senioreille ja apua tarvitseville asiointiavun muodossa ruoanvalmistuksen, apteekkikäyntien tai muiden tarpeiden tiimoilta.
Iisisiili tarjoaa luotettavia ja ammattitaitoisia työpalveluita, jotta asiakkaat voivat nauttia kauniista asuinympäristöstä ja toimivasta arjesta!
Palvelun kautta asiakkaat löytävät luotettavaa ja osaavaa apua kodeissa ja vapaa-ajan asunnoilla toteutettaviin tehtäviin, kuten siivoukseen, remontointiin, pihatöihin ja muihin arkitöihin. Pystymme vastaamaan lisäksi taloyhtiöiden remontti- ja ylläpitotarpeisiin. Yritykset, yhdistykset ja kunnat voivat myös löytää kauttamme myös ratkaisuja erilaisiin erikois- ja kausiosaamista vaativiin tehtäviin!
Palvelemme Kuopion seudulla sekä tarpeen mukaan myös muualla Pohjois-Savossa.
Lisätietoa meistä ja palveluistamme löydät koti- ja Facebook-sivuiltamme. Tarjouksen voit pyytää kotisivujen lisäksi myös sähköpostitse tai puhelimitse.
IISISIILI, NOPEASTI PAIKALLA - IISISTI HOIDETTU.
Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=61557143736176
Senioripalvelu Onnenhetki tarjoaa ikäihmisille suunnattuja seura- ja virkistystoimintapalveluita sekä avustamista arjen askareissa. Tavoitteena on tuoda piristystä ja tukea ikäihmisten arkeen sekä ylläpitää heidän omaa toimintakykyään mukavan yhdessä tekemisen kautta.
Palveluista hyötyvät erityisesti yksinäiset, muistisairaat sekä sellaiset ikäihmiset, keiden kotona pärjääminen on hankaloitunut.
Asiakas saa aina luokseen saman tutun työntekijän, ei siis vaihtuvia kasvoja!
Omaisena voit olla varma, että läheisesi saa aina turvallista, kiireetöntä ja läsnäolevaa
huolenpitoa - asut sitten lähellä tai kaukana.
Toimialueena Tuusula, Järvenpää, Kerava, Vantaa sekä Itä-Helsinki.
LOPPUVUODEN 2025 AJAN ALV. 0 % !!
Lisätietoa minusta, tarjoamistani palveluista ja niiden hinnoista löydät kotisivuiltani sekä somekanaviltani.
Alman siivous Oy on suomalainen perheyritys, joka tuottaa monipuolisia siivous- ja tukipalveluita yli 30 vuoden ammattimaisella kokemuksella joka tarpeeseen. Henkilökuntamme on koulut käyneitä ammattilaisia, joilta löytyy erityisosaamista eri osa-alueilta.
Tarjoamme palveluitamme niin yksityisille kuin yrityksille ja räätälöimme palvelun aina asiakkaan tarpeiden mukaisiksi. Voit tilata palvelun kertaluontoiseen tarpeeseen tai tehdä kanssamme jatkuvan sopimuksen.
Toimialueena Helsinki, Vantaa, Espoo, Kerava, Tuusula, Järvenpää, Hausjärvi sekä Oitti.
Laatutakuu!
Annamme tekemällemme työlle laatutakuun. Kun tilaat Almalta jatkuvan ylläpitosiivouksen takaamme, että kotisi/yrityksesi puhtaustaso ja viihtyvyys nousevat.
Tuki- ja senioripalvelut
Tukipalvelut ovat ensimmäisiä palveluita, joita asiakas tarvitsee itsenäisen asumisen tueksi. Palvelu suunnitellaan asiakkaan tarpeiden mukaan helpottamaan arkea.
Olemme erikoistuneet seniorikoteihin ja ikääntyvien moninaisiin tarpeisiin. Käynneillä voimme tehdä mitä ikääntyvä itse tarvitsee, kaipaa ja haluaa.
Kaikki hoituu siivouksesta seuranpitoon. Yksilöllisesti suunniteltua virkistävää puuhaa yhdessä. Voimme ulkoilla turvallisesti säällä kuin säällä, laittaa hiuksia, kahvitella ja muistella vanhoja valokuvien ja musiikin kautta. Kehitämme yhdessä muistisairaalle tai liikuntarajoitteiselle mukavaa tekemistä.
Tukipalveluita tuottaessamme, olemme erityisen tarkkoja, että asiakkaan luona käy aina samat tutut henkilöt.
Vanhuksille ja vammaisille arvonlisäveroton kotipalvelu! 35€/h
Matkakulut sisältyy Porvoon alueella
ALV ei mene loppuvuonna 2025, koska liikevaihtomme on vielä alle ALV rajan.
Lisätietoa löydät koti- ja Facebook-sivuiltamme.