Tarjoukset
Tarjouspyyntöpalvelu
Seuraa meitä Facebookissa
Suomen Nefrologiyhdistys - Finlands Nefrologförening r.y. on perustettu vuonna 1970. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää maamme nefrologista koulutus- ja tutkimustoimintaa sekä nefrologisten potilaiden hoitoa. Yhdistyksen tehtävänä on myös ylläpitää kansainvälisiä yhteyksiä nefrologian alalla. Yhdistys tekee aloitteita ja ottaa kantaa nefrologisiin kysymyksiin, järjestää kokouksia, esitelmä- ja koulutustilaisuuksia, harjoittaa tiedotus- ja valistustoimintaa sekä jakaa koulutusapurahoja. Yhdistys järjestää kaksi omaa kaksipäiväistä kokousta vuosittain. Tällä hetkellä yhdistykseen kuuluu 189 jäsentä.
Suomen änkytysyhdistys ry (SÄY) on perustettu vuonna 1969 edistämään änkyttäjien keskinäistä yhteydenpitoa, helpottamaan änkyttävien ihmisten elämää ja toimimaan heidän edunvalvojanaan. Tänä päivänä yhdistys haluaa myös tukea änkyttävien henkilöiden perhettä ja omaisia, sekä tukea sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia änkyttäjien kohtaamisessa ja ymmärtämään heille suunnattuja tukimuotoja.
SÄYn tärkeimpiä toimintamuotoja ovat
Olemme myös Facebookissa.
http://www.elexironline.fi
Täyden palvelun optikkoliike!
Avoinna: ma-pe 9-17 la 9-13
Meiltä saat Ykkösbonusta!
Tervetuloa!
Liitto on perustettu 4.6.1997 ja sen kotipaikka on Helsinki. Liiton toiminta-alueena on Suomi, pohjoismaat ja muu Eurooppa. Liiton tavoitteena on edistää kansainvälisen senioritanssin harrastusta Suomessa.
Tarkoitustaan liitto toteuttaa:
1. Tarjoamalla senioritanssista kiinnostuneille tietoa
Harrastusmahdollisuuksista Ohjaaja- ja kouluttajakoulutuksista Ajankohtaisista senioritanssiasioista Kansainvälisestä senioritanssitoiminnasta Kansallisista ja kansainvälisistä tanssitapahtumista ja -tilaisuuksista
2. Tekemällä aloitteita senioritanssin kehittämiseksi 3. Harjoittamalla julkaisutoimintaa (Senioritanssilehti) 4. Kehittämällä senioritanssitoimintaa yhteistyössä Ikäinstituutin ja Finlands Seniordansförbund rf:n sekä muiden maiden senioritanssiorganisaatioiden kanssa
Liiton rekisterissä oli kaikkiaan vuoden 2013 lopussa 2113 jäsentä, joista 2102 henkilöjäsentä ja 11 yhteisöjäsentä. Liiton jäseneksi voi hallitus hyväksyä yksityisen henkilön tai oikeuskelpoisen yhteisön, joka sitoutuu noudattamaan liiton sääntöjä ja päätöksiä. Liiton henkilöjäsenmaksu on 15 €, yhteisöjäsenmaksu 80 €. Liittymismaksua ei peritä.
Facebook: https://www.facebook.com/tripz4ever.fi
Huolinta ja rahtaus
Raakametallien ja metallimalmien tukkukauppa
Putkien, profiiliputkien ja niihin liittyvien tarvikkeiden valmistus teräksestä
Metallien käsittely ja päällystäminen
Metallilankatuotteiden, ketjujen ja jousien valmistus
Metalli- ja mineraalituotteiden tukkukauppa
Muut koulutusta antavat yksiköt
Kasvattamani rodut eivät ole seurakoiria ja toivonkin, ettei niiden pääasiallinen tehtävä ja käyttötarkoitus muodostu sellaiseksi.
Tule ihailemaan maisemia ja nauttimaan maukasta lounasta, jota tarjoamme joka päivä. Sunnuntailounas. Tilauksesta ryhmille ruokailut toiveiden mukaan. Järjestämme erilaiset juhlat ja tapahtumat, vaikka venekuljetukset ravintolaan. Meille mahtuu n. 220 henkeä. Meri-Karinan suosittu seisova pöytä katetaan juhlapyhinä klo 12-15.
Pipelife Finland Oy on yksi Suomen johtavista LVIS-tuotteita valmistavista yrityksistä. Tuotevalikoimaan kuuluvat muoviset putki- ja kaivotuotteet, hulevesien hallintajärjestelmät, öljynerottimet, jätevesijärjestelmät, maalämpöratkaisut sekä sähköasennus- ja kaapelinsuojatuotteet. Pipelife valmistaa ratkaisuja niin talo- kuin kunnallisteknisiin kohteisiin, teollisuuden tarpeisiin sekä toimii muovituotteiden sopimusvalmistajana monille toimialoille.
Kaikki rakennuspurkutyöt ammattitaidolla yksityisille, yrityksille ja taloyhtiöille koko Suomen alueella.
Muut vanhusten ja vammaisten avopalvelut
Aikakauslehtien kustantaminen
Muualla luokittelemattomat muut järjestöt
Suomen vanhin keräilijöiden yhdistys neuvoo ja välittää raha-, seteli- ja mitaliasioissa. Yhdistys on perustettu 1914 ja on Pohjoismaiden vanhin alallaan. Se on lisäksi ainoa numismaattinen yhdistys, jolla on laajoja kansainvälisiä yhteyksiä. Katso lisää kotisivuiltamme!
Palvelut
Suomen Kansanmusiikkiliitto on kansanmusiikin harrastajien, ammattilaisten ja ystävien oma järjestö, joka on toiminut Suomessa jo vuodesta 1968. Alueellista harrastustoimintaa pyörittää 19 jäsenyhdistystä ympäri Suomea. Liitto järjestää monenlaista toimintaa ja edistää kansanmusiikkialan kehittymistä erilaisilla projekteilla tehden yhteistyötä koko kansanmusiikin kentän kanssa.
Lisäksi Suomen Kansanmusiikkiliitto hoitaa kansainvälisiä yhteyksiä muun muassa pohjoismaisen kansanmusiikkikomitean, NORDLEK-neuvoston ja Folklore Suomi Finlandin kautta.
Ohjelmistojen suunnittelu ja valmistus
Pääkonttorien toiminta
Muu muualla luokittelematon erikoistunut rakennustoiminta ammattitaidolla koko Suomen alueella.
Lämpö-, vesi- ja ilmastointilaitteiden ja -tarvikkeiden tukkukauppa Lempäälän toimipaikka:
Aittomäentie 1 33880 Lempäälä puh. 0207680600 Turun toimipaikka:
Pansiontie 52 20240 Turku puh. 022403554
Suomen Akustikusneurinoomayhdistyksen toimialueena on koko Suomi. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia kohderyhmän edunvalvojana sekä tukea ja rohkaista jäseniään täyden yhteiskunnallisen tasa-arvon saavuttamisessa. Yhdistys on Kuuloliiton jäsen. Yhdistys on perustettu 1989. Jäseniä yhdistyksessä on noin 500, joista jopa kolmasosa toimii aktiivisesti yhdistyksen kurssi-, hanke-, alue- tai varainhankintatehtävissä. Yhdistyksellä ei ole kokopäiväisesti palkattua henkilökuntaa. Yhdistys järjestää sopeutumisvalmennuskursseja ja vertaistukea sairastuneille ja läheisille eri puolilla Suomea. Eri kurssit on suunnattu vastasairastuneille tai jo pidemmän aikaa sitten sairastuneille. Niille voivat hakeutua sairastuneet ja myös läheiset. Hakulomakkeen saa esimerkiksi verkkosivulta tai yhdistyksen puheenjohtajalta tai sihteeriltä. Alueellisia tapaamisia on nyt järjestetty pari kertaa vuodessa. Yhdistyksen haasteena on hajallaan asuva jäsenistö. Samalla paikkakunnalla ei yleensä asu montaa akustikusneurinooman sairastanutta. Jäsenet saavat kutsun suoraan oman alueen tapaamiseen ja muut asiasta kiinnostuneet löytävät tiedon nettisivuilta.
Muu urheilutoiminta
Urheiluseurojen toiminta
Suomen rakennussaumausyhdistyksen jäsen
Tutkijaliitto – Forskarförbundet i Finland ry. on vuonna 1976 perustettu ja 1977 rekisteröity tieteellisen tutkimustyön harjoittajien yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää ja kehittää monitieteistä ja kriittistä tutkimusta ja sen tuottaman tiedon hyväksikäyttöä Suomessa niin tutkijayhteisössä kuin sen ulkopuolella.
Tutkijaliiton keskeiset toimintamuodot ovat laadukkaan tieteellisen tutkimuksen, yhtäältä kotimaisen alkuperäistutkimuksen ja toisaalta uraauurtavien käännöstekstien julkaiseminen ja levittäminen, yleisöseminaarien ja esitelmä- ja keskustelutilaisuuksien järjestäminen sekä tiedotustoiminta.
Tutkijaliitto julkaisee myös monitieteistä tiede & edistys -aikakauslehteä, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Löydät meidät myös Facebookista.
Avoinna: ma-to 10.00 - 22.00 pe 10.00-02.00 la 10.00-04.30 su 12.00-22.00
TERVETULOA !
Myymälä Mikonkatu 3 p. 09 698 0660 ma-pe 10.00-20.00 la 10.00-17.00 su suljettu
Ammattiyhdistysten toiminta
Ammattialajärjestöjen toiminta
COLOSÈ FINLANDin LIIKEIDEA on tarjota korkealaatuista Sveitsiläistä kosmetiikkaa kaikille suomalaisille ihon hyvinvoinniksi ja kauneudeksi. Colosé tuo palvelun ja neuvonnan lähelle asiakasta ottaen huomioon koko perheen yksilölliset tarpeet.
COLOSÉ TUOTTEET SAAVAT ALKUNSA ALPPIEN PUHTAASSA ILMASSA JA VUORISTON RAIKKAISTA VESISTÄ.
Yhdyskuntasuunnittelu
Muu rakennustekninen palvelu
Omien kiinteistöjen kauppa