Tarjoukset
Tarjouspyyntöpalvelu
Seuraa meitä Facebookissa
24h päivystys
0400-587 235 (Talonhoito)
Raahen Kiinteistönhoito Oy
Mestarinkatu 6, 92120 Raahe
0400-382 362 (Kiinteistönhoito)
Raahen judo ry. on Suomen judoliiton alainen jäsenseura, jonka toiminnan tarkoitus on tarjota mahdollisimman monelle eri ikäryhmälle aktiivista toimintaa liikunnan parissa lajin periaatteita noudattaen.
Pääpaino seuran toiminnassa on junioripuolella huomioiden, niin harraste-, kuin kilpaurheilunkin. Seura kannustaa erityisesti nuoria osallistumaan aktiivisesti kilpailu-, sekä leiritoimintaan auttaen mahdollisuuksien mukaan aktiivisia henkilöitä muun muassa taloudellisesti kilpailu- ja leirikuluissa.
Seura pyrkii kouluttamaan jo toiminnassa mukana olevia ohjaajiaan edelleen sekä saamaan mukaan uusia ohjauksesta kiinnostuneita henkilöitä.
Aikuisille judon parissa on paljon haasteita omasta aktiivisuudesta riippuen. Mahdollisuuksia ovat muun muassa tuomarikoulutukset, ohjaajakoulutukset, katakoulutukset, katakilpailut jne. Palkitsevin haaste kuitenkin lienee se oma kotisaliharjoittelu, joka palkitsee välittömästi jokaisen harjoituskerran jälkeen hyvällä mielellä.
Oma yhdistys on lähelläsi ja sinua varten! Yhdistyksemme on keliaakikkojen edunvalvoja alueellamme. Haluamme lisätä keliakiatietouttasi, auttaa ja tukea sinua kaikissa keliakiaan liittyvissä asioissa. Pyrimme mahdollisuuksien mukaan vaikuttamaan kaikkeen mahdolliseen keliaakikon elämään liittyvään toiminta-alueellamme.
Tule mukaan toimintaan! Osallistu, ota yhteyttä, vaikuta, anna palautetta! Näin voimme kehittää yhdistystä jäsentemme haluamalla tavalla.
Tule mukaan yhdistyksemme toimintaan. Uusia ideoita ja toteuttajia tarvitaan. Ota meihin rohkeasti yhteyttä!
Opti-Aika Järvelän myymälöitä on kahdeksalla paikkakunnalla:
Raahe - ma-pe 9-17, la 10-14
Kokkola - ma-pe 9-17, la 10-14
Oulainen - ma-pe 9.30-17
Haapajärvi - ma-pe 9.30-17
Nivala - ma-pe 9.30-17
Ylivieska - ma-pe 9.30-17
Sievi - ma-pe 9.30-17
Löydät tarkat yhteystiedot kaikkiin toimipisteisiimme kotisivultamme.
Liikkeistämme saat kaikki optisen alan tuotteet ja palvelut. Laajan kello-, koru- ja lahjavalkoiman löydät Raahen, Kokkolan, Oulaisten, Haapajärven, Nivalan ja Sievin myymälöistä.
Pattijoen Marttayhdistys ry on perustettu vuonna 1981.
Yhdistys kuuluu suomalaiseen Marttaliittoon, joka on perustetu 1899. Jäsenet eli martat toimivat asuinalueensa yhdistyksissä ja vaikuttavat itse toimintaansa.
Toiminnassa otamme huomioon järjestön perustarkoituksen ja vuoden teemat. Vuosina 2017–2019 marttaillaan teemalla "Elämä on parasta itse tehtynä".
Raahen Verkkopalloseura (RVS) on vuonna 1929 perustettu tenniksen erikoisseura - eräs vanhimmista pohjoisen Suomen alueella. Ensimmäinen tenniskenttä rakennettiin kaupunkiimme jo 1920-luvun lopulla. Alkuaikoina tenniksellä oli Raahessa, kuten koko Suomessakin, golfpelin tapaan hieman elitistinen maine. Laajempaa harrastajajoukkoa tennis alkoi saavuttaa 1960- ja 1970-luvuilla. Kasvavaan innostukseen olivat varmaan osaksi syynä television välittämät tennisottelut.
Seurantalo on aktiivisessa käytössä: nuorisoseuran omien tapahtumien lisäksi tiloja vuokrataan yksityisille, yrityksille ja yhdistyksille.
Jo 50 vuoden ajan on Pohjanmaan perunapelloilta nostettu perunaa, josta tehtaalla on jalostettu erilaisia maukkaita perunatuotteita. Tehtaallamme valmistetaan kuluttajille suunnattu tuotemerkki Mummon sekä suurtalouksille suunnattu Mestari.
Ota yhteyttä ja kysy lisää!
Olemme myös Facebookissa ja Instagramissa!
Meiltä saat optikon ja silmälääkärin palvelut, näöntutkimukset, silmänpaineen mittaukset, silmänpohjakuvaukset, piilolasisovitukset, silmälasien korjaukset, erityistyölasit sekä suojalasit.
Silmälasikehykset ja aurinkolasit löydät itsellesi laajasta, muodikkaasta ja persoonallisesta valikoimasta.
Linssien valinnassa seuraamme alan kehittyineintä teknologiaa asiakkaan tarpeet huomioiden.
Seurakunnat ja uskonnolliset järjestöt
Retkeilymajat
Avoinna: ma-to 10.00 - 22.00 pe 10.00-02.00 la 10.00-04.30 su 12.00-22.00
TERVETULOA !
Tervetuloa!
Avoinna Ma-Pe 08:30-16:30 La Suljettu
Raahen kaupunki tarjosi hienoa mahdollisuutta rakentaa leirintäalue Mikonkarin alueelle.
Tervetuloa viihtymään Lohenpyrstöön!
Vuokraamme hyväkuntoisia asuntolainoitettuja kerrostaloasuntoja (myös opiskelijoille).
Katso lisää kotisivuilta www.rsa.fi
Rakennusteollisuus RT Ry:n jäsen
Kuljetus Haikara Oy on vuonna 1960 perustettu kuljetusliike. Päätoimialoinamme on vaihtolava- nosto- ja jätekuljetukset. Meiltä saat monipuoliset kuljetuspalvelut luotettavasti ja ammattitaidolla.
Henkilöautojen ja kevyiden moottoriajoneuvojen vähittäiskauppa
Soita tai jätä yhteydenottopyyntö sähköpostiin!
Raahen Lämpöinssi Oy on Raahen ja Oulun seudun alueella toimiva LVI –alan urakointiliike, joka on perustettu vuonna 1984.
Yrityksellä on Raahessa LVI –myymälä.
-Laatusiivousta Oulussa , Raahessa, Oulunsalossa ja Kempeleessä kaikille asiakasryhmille.
-Ikkunoiden pesut -Peruspesut -Sopimussiivous -Remonttisiivoukset -Rakennussiivoukset -Kotisiivoukset -Muuttosiivoukset -Loppusiivoukset -Varastosiivoukset -Toimistosiivoukset -Asuntosiivoukset
Pienet sähköasennustyöt kotitalouksille, yrityksille ja taloyhtiöille Raahessa ja lähialueilla.
RAAHEN RAKENNUSPALVELU OY palvelee nimensä mukaan rakennuttajia. Yritys on vuonna 2006 perustettu rakennusliike, joka tarjoaa rakentamisen palvelut niin teollisuuden, julkisrakentamisen, sekä yksityiselle sektorille.
Palvelemme: teollisuusalan yritykset, julkista sektoria ja yrityksiä
Toimialue: Raahen seutukunta sekä sopimuksen mukaan
TimBuilder on vuodesta 2013 toiminut rakennusalan yritys. Toimimme Raahessa ja siitä 100 km säteellä.
Palvelemme yrityksiä, taloyhtiöitä ja yksityisiä.
Tmi Rakennus- ja kiinteistöhuolto P. Palo
Tarjoaa Raahen alueella rakennuspalveluja yrityksille, yksityisille, taloyhtiöille ja isännöitsijöille. Palvelun tarjonta kattaa sekä uudis,- että korjausrakentamisen. Teen myös kalustesaneerauksia.
Kotisairaanhoitoa kaikenikäisille Raahen alueella asuville sekä hoitopalveluja Gunnarin kartanon hoivapisteellä Lampinsaaressa.
Hoivapisteelle voi tulla hoidattamaan haavaa, ottamaan vinkkejä elintapaohjaukseen tai vaikka juttelemaan kun mieltä painaa. Hoivapiste sijaitsee Gunnarin kartanon tiloissa. Kartanossa toimii myös majoitus- ja juhlapalvelut. Tiloissa on myös ravintola. Hoivapisteelle kulku on tien puolelta.
Kotisairaanhoito on sairauksien ennaltaehkäisyä ja hoitoa sekä terveyden ja toimintakyvyn tukemista. Tarkoituksena on tukea asiakasta säilyttämään sairaudesta huolimatta mahdollisimman hyvä toimintakyky ja kokonaisvaltainen hyvä olo. Toimialueena Raahe ja lähialueet.
MINUSTA
Minulla on monipuolista kokemusta hoitoalalta marraskuusta 2017 alkaen. Olen ollut ikäihmisten kotihoidossa sekä vanhuspalveluyksikössä ja mielenterveys/päihdepuolella, Oulun yliopistollisessa sairaalassa, Raahen sairaalassa sekä päiväkodissa ja hengityshalvaustiimissä.
Palveluni ovat kiireetöntä, yksilöllisyyden huomioon ottavaa, luotettavaa sekä kokonaisvaltaista hoitoa, joka huomioi fyysisen, psyykkisen ja myös sosiaalisen hyvinvoinnin. Palveluiden tavoite on tukea asiakkaan toimintakykyä, että hän pärjäisi kotona mahdollisimman pitkään, säilyttäen samalla mielen hyvinvoinnin.
LUOTETTAVUUS
Olen laillistettu terveydenhuollon ammattilainen sekä kuulun soterirekisteriin. Pidän huolta ammattitaidostani päivittämällä osaamistani. Noudatan käypä-hoito suosituksia työssäni. Kirjaan kanta-arkistoon jokaisen asiakastapahtuman.
ARVOT
Tasa-arvo, yksilöllisyyden huomiointi ja kunnioittaminen, kokonaisvaltainen hoito, ammattitaito, luotettavuus, kiireettömyys sekä osallisuuden tukeminen.
Listätietoa minusta ja palveluistani löydät koti- ja Facebook-sivuiltani. Kysy myös energiahoidoista ja traumahoitajan palveluistani.
Palveluihin kuuluu
- Puunkaadot pihoilla, tonteilla, sähkölinjojen lähellä, tai muuten vaikeissa paikoissa
- Puunkaadot tarvittaessa myös kiipeilykaatona
- Tonttien raivaukset
- Pensasaitojen leikkaus
- Kantojyrsintä
- Kaivinkonetyöt
- Oksien haketus siirrettävällä hakettimella
Kantojyrsintä ja kaivinkonetyöt minikaivurilla (kumitela kone jonka paino n. 2t)
Pääasiallinen toimialue Pyhäjoki, Merijärvi, Raahe, Kalajoki, Oulainen, Alavieska,
Ylivieska,Nivala, tarvittaessa myös kauempana
Koska jokainen kohde on erilainen, valmista standardihintaa ei ole. Arviokäynti kohteella on aina ilmainen. Tällä käynnillä tehdään arvio mahdollisuudesta ottaa työ vastaan sekä työmäärästä.
Hinnoittelu voi olla kiinteällä urakalla, tuntihinnalla tai molempien yhdistelmällä
Tapaturma ja vastuu vakuutukset ovat kunnossa
Yksityishenkilöille suoritettu työ on työn osalta kotitalousvähennykseen oikeutettua
Teemme teollisuuden kunnossapitotöitä, sekä tilauksesta kokoonpanotöitä asiakkaille. Suurin asiakkaamme on kotimainen paperi- ja kartonkikonevalmistaja Valmet. Asiakkaina on myös teräksen jatkojalostusyrityksiä kuten Bodycote. Alihankintana myös SSAB:lle Raaheen. Eli toimimme pääasiassa Skandinavian alueella. Teemme mekaanisia kone- ja laiteasennuksia, mikä tarkoittaa asennus- ja hitsaustöitä.
Tarjoamme maanrakennus- ja maansiirtopalveluja, talvikunnossapitoa ja maa-ainesmyyntiä ja kuljetuspalveluja maanrakennusyrityksille ja yksityisille Raahen ja ympäristökuntien alueella sekä länsirannikolla.
Kuljetukset ja muutot erilliskoripakettiautoilla eli ns. pullakoriautoilla, henkilöautoilla ja tarvittaessa myös pakettiautoilla Keski-Suomesta Pohjois-Savoon ja takaisin, tapauskohtaisesti myös muualle Suomeen.
Työvaatteiden myynti ja toimitus koko Suomen alueelle. Työvaatteet, henkilösuojaimet, jalkineet, kaasumittarit ja logomerkkaukset, turvakengät, työkäsineet, kysy muita tuotteita. Paras hinta- laatusuhde Nopea toimitus
Palvelemme kaiken alan yrityksiä.