Tarjoukset
Tarjouspyyntöpalvelu
Seuraa meitä Facebookissa
Paikallisesti parasta Taksipalvelua. Me ajattelemme, että niin sinä kuin minä, ansaitsemme tulla palvelluiksi juuri siellä missä me olemme. Siksi panostamme tiimiemme kanssa siihen, että taksipalvelut ovat sinua lähellä, paikallisesti toteutettuna. Taksipalvelumme on apunasi vuoden jokaisena päivänä Lempäälässä, Tampereella sekä Valkeakoskella. Lähtöalue: Pirkanmaa Ajoalue: Koko Suomi
Löydä meidät myös Facebookista ja Instagramista oheisia linkkejä klikkaamalla!
LUONNOLLISTA HYVÄÄ OLOA. ANNA KEHOLLESI JA MIELELLESI AIKAA PALAUTUA.
Olen koulutukseltani kasvatustieteen maisteri sekä pätevöitynyt kuvataiteen ja terveystiedon opettajaksi. Aloitin työni Joensuun Lyseon peruskoulussa 1.8.2000 kuvataiteen lehtorina, ja myöhemmin toimin myös terveystiedon opettajana. Vuonna 2023 päätin jättää opettajantyön taakseni ja käänsin elämässäni uuden sivun.
Lyhyen tauon jälkeen löysin kutsumukseni hoitotyön, sosiaali- ja terveysalan sekä henkisen hyvinvoinnin parista. Tämä polku on tuntunut syvästi merkitykselliseltä ja sydäntäni lähellä olevalta.
Hoitofilosofiani
Haluan auttaa ihmisiä irtautumaan hetkeksi arjen kiireistä – tai löytämään kestävän rentoutumisen sarjahoitojen kautta. Lempeä kosketus on yksi ihmisen perustarpeista ja keskeinen hyvinvoinnin lähde.
Minut on helppo kohdata. Hoitotilanteessa luottamus ja turvallisuus syntyvät luontevasti. Käsieni kosketus on lämmin, pehmeä ja hoitava – se voi tuoda hengähdyshetken, palkinnon tai syvärentoutuksen, joka kannattaa antaa jatkua rauhassa loppupäivän ajan.
Voin keskustella luottamuksellisesti henkilökohtaisista huolista ja ohjata tarvittaessa eteenpäin sopivan avun piiriin. Kaikki, mitä hoitolassa sanotaan, jää hoitolaan.
Ryhmäohjaukset
Tarjoan meditaatio-, äänimalja- ja mielikuvamatkoja yrityksille sekä Joensuun kansalaisopistossa. Uutuutena teen rumpurentoutuksia äänimaljojen kanssa, sointukylpyjä ja hyvinvointipäiviä, joissa ohjelma sisältää rentoutusta, luovan vapaan maalauksen ja lisää rentoutusta – noin 5 tunnin kokonaisuus ruokatauolla.
Motto: Beati Mites – Autuaita ovat lempeät.
Ajanvaraukset ensisijaisesti kotisivujen Vello-palvelun kautta. Lisätiedusteluihin vastaan mielelläni puhelimitse tai sähköpostitse.
Toimipaikka auki sopimuksen mukaan.
Mökkimme sijaitsevat lähellä monia ulkoilumahdollisuuksia, kuten vaellusreittejä, kalastuspaikkoja ja hiihtolatuja, joten voit nauttia aktiivisesta lomasta luonnon keskellä. Lisäksi läheiset kylät ja kaupungit tarjoavat monia kulttuuritapahtumia ja aktiviteetteja, joista voit nauttia.
Mökit varattavissa 16.5-30.9.2025 välisenä aikana ja kevään 2025 aikana aukaistaan online-varaus järjestelmä.
Sisäänkirjautuminen kello 15 ja uloskirjautuminen kello 11.
Manamansalon leirintäalueen huoltorakennukset ovat laadukkaita, mutta luontoon sopivia.
Jos saavut alueelle vastaanoton ollessa kiinni, voit leiriytyä rauhassa ja tulla ilmoittautumaan myöhemmin. Kiitos.
Oma yhdistys on lähelläsi ja sinua varten! Yhdistyksemme on keliaakikkojen edunvalvoja alueellamme. Haluamme lisätä keliakiatietouttasi, auttaa ja tukea sinua kaikissa keliakiaan liittyvissä asioissa. Pyrimme mahdollisuuksien mukaan vaikuttamaan kaikkeen mahdolliseen keliaakikon elämään liittyvään toiminta-alueellamme.
Tule mukaan toimintaan! Osallistu, ota yhteyttä, vaikuta, anna palautetta! Näin voimme kehittää yhdistystä jäsentemme haluamalla tavalla.
Tule mukaan yhdistyksemme toimintaan. Uusia ideoita ja toteuttajia tarvitaan. Ota meihin rohkeasti yhteyttä!
PARITALO REPPU ja REISSUMIES
Pohjois-Savon yleisurheilulla menee hyvin. Näin voidaan sanoa, kun katsotaan tilannetta tärkeimpien mittareitten kautta, joilla seurojen ja piirien toimintaa mitataan. Vuoden 2014 lisenssimäärä oli 1547 ja seuraluokittelussa Pohjois-Savon piiri oli 21 piirin joukossa yhdeksäs 1367 pisteellä. Tämä kertoo siitä loistavasta työstä, jota urheilijat, valmentajat, ohjaajat ja seuratoimijat ovat paikallisesti tehneet, unohtamatta yhteistyökumppaneita. Vaikutusta on varmasti myös sillä, että piiri on panostanut strategiansa mukaisesti koulutuksiin piirin eri alueilla, lähellä seuroja ja seuratoimijoita.
Aikuisopettajien liitto AKOL ry on Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n jäsenyhdistys. Taustalla on siis vahva valtakunnallinen pääjärjestö. Jäseniä liitossa on yli 2600. AKOL on ainoa liitto, joka kokoaa laaja-alaisesti aikuiskoulutuksen parissa työskentelevät ja pystyy myös todella vaikuttamaan sekä jäsentensä että koko aikuiskoulutuskentän asioihin.
Aikuisopettajien liitto AKOL ry:n tehtävänä on toimia aikuisopetuksen alalla toimivan jäsenistönsä oikeuksien, taloudellisen ja sosiaalisen aseman turvaamiseksi sekä ammatillisen ja järjestöllisen osaamisen kehittämiseksi. Paikallinen jäsenyhdistys toimii lähellä olevana vertaisryhmänä, jonka kautta pääsee mukaan toimintaan ja löytää samanhenkisten ihmisen verkoston.
Liity jäseneksi!
Lempäälän Kotipizza sijaitsee Lempäälän keskustassa keskeisellä paikalla lähellä kaikkia palveluja. Tervetuloa nauttimaan arkisin maittava pizzalounas laajan ruokalistamme antimista. Olemme avoinna luonnollisesti myös viikonloppuisin, halutessanne pakkaamme tuotteet myös mukaan kotiinviemisiksi! Avoinna:
Pizzan ostajalle juoma Lounasaika 11-14
HISTORIA Brödtorp gård är belägen i Raseborg strax väster om Pojo kyrkby. Gården har omnämns från mitten av 1400- talet som en medeltida sätesgård, med vilken ett tiotal frälse- och landbohemman förenades 1780-1910. Brödtorp ägdes på 1500-t. bl.a. av släkterna Balk och Ram, gick sedan i arv inom släkten Uggla fram till 1778, innehades 1833-99 av friherrliga ätten Hisinger och 1916-62 av Ernst Rotermann, sedan av dottern Melita Knape (1962-1990). Nuvarande ägare (sedan 1990) är den sistnämndas son Ernst Knape. Gårdens huvudbyggnad torde ha uppförts i mitten av 1700-t. IDAG Frukt- och bärodling, har sedan länge bedrivits på Brödtorp, och bedrivs ännu idag. För tillfället finns det ca. 30 olika äppelsorter och äppelodlingen omfattar ca. 5 ha. Av bärsorter har vi t.ex svarta- och röda vinbär, buskblåbär och havtorn. I början av 1900-talet hittades en sort av svarta vinbär (Ribes nigrum) ssp 'Brödtorp', som blev välkänd i stora delar av Europa. Brödtorpin tila sijaitsee Raaseporissa lähellä Pohjan kirkonkylää. Tilalla viljellään eri omena- ja marjalajikkeita. Omenanviljelykattaa 5ha alueen ja eri lajikkeita on yli 30. Marjalajikkeina esim. mustaherukka, punaherukka ja tyrni.
Oma yhdistys on lähelläsi ja sinua varten! Yhdistyksemme on keliaakikkojen edunvalvoja alueellamme. Haluamme lisätä keliakiatietouttasi, auttaa ja tukea sinua kaikissa keliakiaan liittyvissä asioissa. Kaikissa keliakiaan liittyvissä asioissa? Kyllä, pyrimme mahdollisuuksien mukaan vaikuttamaan kaikkeen mahdolliseen keliaakikon elämään liittyvään toiminta-alueellamme Salossa, Somerolla, Somerniemellä, Marttilassa, Koskella, Taalintehtaalla ja Kemiönsaarella.
Voit myös halutessasi tulla itse mukaan yhdistyksemme toimintaan, uusia ideoita ja toteuttajia tarvitaan.
Jos olet jo yhdistyksen jäsen niin lähetä sähköpostiosoitteesi yhdistyksen s-postiin: salo.keliakiayhdistys@gmail.com. Näin saat tietoa yhdistyksen toiminnasta ja tapahtumista. Kiitos.
Salon seudun keliakiayhdistys on nyt myös Facebookissa. Tykkää sivusta ja saat helposti ajankohtaista tietoa suoraan etusivullesi.
SUOMEN BEAGLEJÄRJESTÖ - FINSKA BEAGLEKLUBBEN ry.:n päämääränä on beaglen kehittäminen sen rotumääritelmän mukaisesti yhtenäiseksi, terveeksi ja käyttötarkoitukseensa, metsästykseen, sopivaksi roduksi. Rotuna beagle on vanha ja tunnetaan satojen vuosien ajalta. Silti meidän tulee kehittää ja jalostaa beaglea edelleen, jotta muutkin uuden beaglenomistajat tulevina vuosina saisivat yhä suuremmalla varmuudella mahdollisimman hyvän koiran. Samalla, kun saat SUOMEN BEAGLEJÄRJESTÖN jäsenenä enemmän sisältöä beagleharrastukseesi, Sinä jäsenyydelläsi tuet beaglen kehittämistä. SYITÄ JOIDEN VUOKSI SINUN KANNATTAA LIITTYÄ ROTUJÄRJESTÖÖMME:
Jyväskylän METSÄRANTA on viihtyisä paikka Neulajärven rannalla lähellä Jyväskylää, pieni leirintäalue luonnon keskellä. Kaupungista matkaa vain noin 16 km.
Mökkejä, telttapaikkoja ja asuntoautopaikkoja vuokrattavana. Mökit ovat kesäasuttavia. Järjestämme myös pikkujouluja, perhejuhlia, myyjäisiä, ym. illanviettoja.
Päätuotteitamme ovat mm. alumiiniset ulko-ovet, alumiiniovet, metalliovet, alumiini- ja metalli ikkunat.
Yrityksemme keskeinen sijainti Pirkanmaalla, lähellä Tampere-Pirkkala lentoasemaa helpottaa tuotteiden toimitusta lähialueille tai vähän kauemmaksikin.
Ravintola Popino perustettiin vuonna 1988 ja se tunnetaan erittäin suosittuna ruokapaikkana. Popino sijaitsee Hämeenlinnan keskustassa aivan kirkon kupeessa ja lähellä monia kulttuuripaikkoja. Ensiluokkaiset raaka-aineet ja niiden kunnioittaminen ovat toimintamme lähtökohtana. Inspiraatioita haetaan jatkuvasti eri lähteistä. Tahdomme että keittiömme on ravintolan sydän ja salissa asiakkaat kohtaavat tarjoilijoidemme ammattitaidon ja iloisuuden. Valinta Hämeenlinnan vuoden 2014 parhaaksi ruokaravintolaksi Tervetuloa palveltavaksi!
Katso arvostelu Tripadvisorista.
Saaren marjatila on avomaan puutarhatila lähellä Paimion keskustaa. Marjatilamme tuotteita ovat masikka, vadelma, tarhaherne ja varhaisperuna.
Laadukkaat ja laaja-alaiset remontti- ja korjauspalvelut kokeneelta tekijältä kaikille asiakaskunnille. Toiminta-alueena Parainen ja lähellä sijaitsevat saaristokohteet.
Tarjoan puunkaatopalvelua Kauhavalla + 100km säteellä. Tyypillisimpiä kohteitani ovat omakotitalotontit, mökkipihat ja muut rakennetut alueet, joissa poistettavat puut kasvavat lähellä rakennuksia.
Harjoittelumahdollisuudet: Range lyöntikatoksineen, putti-, chippi-, pitchviheriöt ja bunkkerit. Oheispalvelut: Klubiravintola ja proshop. Klubitalossa pukuhuoneet saunoineen. Tammer-Golf sijaitsee Ruotulassa lähellä Tampereen keskustaa. Kenttämme on 18-reikäinen, puistomaisen kaunis ja haasteita antava.
Taivallahden Tassut tarjoaa koirapalvelut Kiuruvedellä, Ylä-Savossa. Meiltä löydät tilavan ja aidatun Tassumetsä-koirametsän sekä Tassupesä-koirahoitolan.
Koirametsämme Kiuruvedellä, Taivallahden Tassujen alaisuudessa sijaitseva Tassumetsä, tarjoaa tilavat ja monipuolisesti varustellut ulkoilualueen. Tassumetsä -koirametsä on 0,8 hehtaarin aidattu alue, josta löytyy leveä kävelyura sekä tulisijallisen laavun. Vuokraushintaan sisältyy polttopuut. Tassumetsän lähellä on myös muita hyväkuntoisia metsäteitä esimerkiksi kävelyretkiä varten. Meiltä löytyy myös mahdollisuus asunto-autolla saapumiseen sekä yöpymiseen näin sovittaessa.
Tassupesä-koirahoitola tarjoaa viihtyisät majoituspaikat viidelle koiralle. Jokaisella koiralla on meillä oma majoitustila.
Kieppi Sawmill Oy:n Kiepin saha toimii Mäntyharjulla, Etelä-Savossa, keskellä kauneinta Järvi-Suomea ja lähellä laajoja metsävaroja. Kiepistä on hyvät kuljetusyhteydet vientisatamiin, esimerkiksi Kotka-Haminan satamaan on matkaa vain reilut sata kilometriä ja Helsinkiin noin kaksisataa. Kiepin Sahan tuottamasta mäntysahatavarasta suurin osa menee vientiin mm. rakennuspuusepänteollisuudelle.
Purku ja kaivuutöitä kaikille asiakaskunnille pääkaupunkiseudulla, sekä autohuoltopalveluja (myös päivystys) Helsinki-Vantaa lentokentän lähellä.
Siivouspalvelu Minhof on vuonna 2012 perustettu siivousalan yritys, joka palvelee nopeasti, vaivattomasti ja luotettavasti. Siivoamme, jotta asiakkaillemme jäisi aikaa tehdä asioita mitkä tekee heidät onnelliseksi. Ammattitaitoinen tiimimme on käytettävissäsi kaikissa siivoukseen liittyvissä palveluissa. Puhtaat kodit ja liiketilat ovat meillä lähellä sydäntä!
Löydät meidät myös facebookista!
Olen koulutettu urheiluhieroja Kari Reponen ja tarjoan hierontapalveluja Mikkelissä ja lähialueilla. Valmistuin urheiluhierojaksi Vuokatin Urheiluopistosta näyttötutkinnon suorittaneena terveydenhuollon ammattilaisena. Toimipiste sijaitsee lähellä Mikkelin keskustaa, ja teen myös koti- ja yrityskäyntejä sopimuksen mukaan. Palvelen lisäksi esimerkiksi urheiluseuroja ja minulta voi kysyä myös erilaisia ryhmävarauksia ja -paketteja.
Ajanvaraukset puhelimitse tai kotisivuilta löytyvän varauskalenterin kautta. Yritys- ja ryhmäkäynneistä kannattaa olla yhteydessä hyvissä ajoin esimerkiksi sähköpostin välityksellä. Käytössä on kaikki yleisimmät maksutapaetuudet.
Olen Ronja.
Rakastan dramaattista valoa ja tunnelmallisia kuvia. Kuvaan mielelläni henkilöitä ja eläimiä. Olen tehnyt myös ruokakuvauksia työpaikkani someen. Valokuvaan miljöössä ja kotona studiossa Malmgårdissa, Loviisassa.
Olen luova ja visuaalinen. Piirtäminen ja kuvaaminen on ollut aina lähellä sydäntäni ja halusin syventää osaamistani, joten kävin Kymenopiston Valokuvalinjan vuonna 2021.
Jos sinulla tai yritykselläsi on tarve esimerkiksi henkilö-, some-, tuote- tai brändikuville, ota rohkeasti yhteyttä. Liikun tarvittaessa koko Uudenmaan alueella. Palvelen sekä suomeksi että englanniksi.
Ikeahylly levällään, ohjeet revitty ja hermot menneet? Pesukone kaupassa, mutta kuski ja asentaja puuttuu? Pihan lehdet haravoimatta ja ne pitäisi poiskin saada? Torista ostettu keittiönpöytä, mutta ei viittis kävellen kotiin hakea?
Tarjoan apua LÄHES kaikkiin arjen ongelmiin hymy huulessa :). Toimialueena pääsääntöisesti Espoo, Kirkkonummi sekä Vantaa. Myös pidemmät reissut mahdollisia sopimuksen mukaan.
Kaikkiin palveluihin pätee sama 25€ tuntitaksa alkavalta tunnilta, joka sisältää Alvin.
Vanhuksille (yli 65v.) ja erikoisryhmiin kuuluville hinnasta tippuu pois kymppi, sillä erityistä tukea tarvitsevian sekä senioreiden auttaminen on lähellä sydäntäni.
Autona Citroen Jumpy vuodelta 2005. Kyytiin mahtuu kaksi.
Auton tavaratilan mitat: Syvyys: 195 cm, leveys: 160 cm (renkaiden kohdalta 123 cm) ja korkeus: 140 cm.
Minulle saa soittaa milloin vain ja sähköpostia päivystän aina, kun mahdollisuus on. Lisätietoa palveluistani löydät kotisivuiltani.
Max's - aina lähelläsi
Max's on raaseporilainen perheyritys, joka on erikoistunut maalämpöön, kaivonporaukseen ja vesihuoltoon. Autamme niin pientalo-omistajia kuin taloyhtiöitäkin suunnittelemaan energia- sekä vesiratkaisuja, jotka säästävät kustannuksia ja ympäristöä. Toimitamme palvelumme avaimet käteen- periaatteella.
Toimialueena läntinen Uusimaa. Katso tarkemmat tiedot verkkosivuiltamme maxs.fi !
Luotettava autokorjaamo lähellä sinua!
Tarjoan monipuoliset huollot, korjaukset ja katsastusremontit kaikkiin automerkkeihin. Olipa kyseessä öljynvaihto, jarruremontti, hitsaustyöt, määräaikaishuolto tai autosi valmistelu katsastukseen tai jälkitarkastusremontti – hoidan työn ammattitaidolla ja ripeästi.
Miksi valita minut?
Varaa aikasi helposti puhelimitse tai sähköpostitse.
Palvelen ma-pe 8-16 & lauantaisin 10-15, sovitusti myös aukioloaikojen ulkopuolella
Palveluihin kuuluu
- Puunkaadot pihoilla, tonteilla, sähkölinjojen lähellä, tai muuten vaikeissa paikoissa
- Puunkaadot tarvittaessa myös kiipeilykaatona
- Tonttien raivaukset
- Pensasaitojen leikkaus
- Kantojyrsintä
- Kaivinkonetyöt
- Oksien haketus siirrettävällä hakettimella
Kantojyrsintä ja kaivinkonetyöt minikaivurilla (kumitela kone jonka paino n. 2t)
Pääasiallinen toimialue Pyhäjoki, Merijärvi, Raahe, Kalajoki, Oulainen, Alavieska,
Ylivieska,Nivala, tarvittaessa myös kauempana
Koska jokainen kohde on erilainen, valmista standardihintaa ei ole. Arviokäynti kohteella on aina ilmainen. Tällä käynnillä tehdään arvio mahdollisuudesta ottaa työ vastaan sekä työmäärästä.
Hinnoittelu voi olla kiinteällä urakalla, tuntihinnalla tai molempien yhdistelmällä
Tapaturma ja vastuu vakuutukset ovat kunnossa
Yksityishenkilöille suoritettu työ on työn osalta kotitalousvähennykseen oikeutettua
Valokuvauksen lisäksi tarjoamme yhteistyökumppaniemme kanssa monipuolisia markkinointiviestinnän palveluja. Toteutamme markkinointimateriaalia digitaalisiin viestimiin ja printtiin, tyylillä ja taidolla toteutettuna. Tutustu palveluihimme ja laita viestiä, niin suunnitellaan yhdessä sinulle tai yrityksellesi sopiva palvelukokonaisuus!
Olen kirjailija, rajatiedon tutkija, yhdistelmäajoneuvonkuljettaja. Lisäksi teen AavePod nimistä podcastiä ns.kotistudiossa ja se löytyykin lähes päivittäin Spotifyn top- 200 listalta. Lisäksi olen kiertänyt vuosina 19--22 yli 90 kirjastoa ympäri Suomea ja pitänyt niissä tunnin mittaisia luentoja kirjoistani (3kpl). Äänityö/juontotehtävät ovat lähellä sydäntäni.
LVI- JA RAKENNUSALAN AMMATTILAINEN LÄHELLÄ SINUA.
Olemme vuonna 2023 perustettu LVI- ja rakennusalan yritys. Meiltä löytyy usean vuoden kokemus niin pienistä kuin suuristakin LVI- sekä rakennusalan töistä. Meidän työssä näkyy ammattitaito sekä laadukas työnjälki. Olemme ylpeitä siitä mitä teemme ja miten teemme. Asiakkaan näkökulmasta työ sujuu joustavasti, reippaasti sekä kustannustehokkaasti. Meidän monipuolinen osaaminen mahdollistaa sen, että asiakas saa LVI- sekä rakennusalan palvelut samasta paikasta. Näin voit säästää kustannuksissa.
Asiakkaitamme ovat kotitaloudet, yritykset sekä taloyhtiöt.
Palveluihimme kuuluu mm;
FACEBOOK INSTAGRAM
Kokenut, eläkkeellä oleva rakennusmestari. Minulta saa lupakuvat, ajantasakuvat sekä piirustukset kaikille asiakaskunnille kohtuullisella hinnalla. Lisäksi valvonnat ja vastaavan mestarin palvelut. Sydäntä lähellä ovat korjausrakennuskohteet, mutta myös uudiskohteet onnistuvat. Lisäksi teknisen isännöinnin palvelut esimerkiksi taloyhtiöille.
Etänä kaikkialle Suomeen, lähipalveluna noin 100 kilometrin säteellä Loimaalta.
Tarjoan:
Arkkitehti- ja suunnittelupalveluja, sekä saneerauspalveluja yksityisille
Olen työskennellyt arkkitehtina lähes 10 vuotta asuntosuunnittelun ja korjausrakentamisen parissa. Intohimonani on suunnitella persoonallisia, kauniita ja käytännöllisiä koteja. Korjaaminen ja remontointi on myös lähellä sydäntäni.
Asuntomuuntamo syntyi halusta yhdistää asiakkaiden tarpeista lähtevä suunnittelu, luotettavaan ja vaivattomaan tapaan remontoida. Haluan rakentaa koteja, joissa on hyvä elää!
Palvelut:
Toimialue: Pohjois-Pohjanmaa (saneeraukset) Pohjois-Pohjanmaa ja Suomi (arkkitehti- ja suunnittelupalvelut)