Tarjoukset
Tarjouspyyntöpalvelu
Seuraa meitä Facebookissa
Paikallisesti parasta Taksipalvelua. Me ajattelemme, että niin sinä kuin minä, ansaitsemme tulla palvelluiksi juuri siellä missä me olemme. Siksi panostamme tiimiemme kanssa siihen, että taksipalvelut ovat sinua lähellä, paikallisesti toteutettuna. Taksipalvelumme on apunasi vuoden jokaisena päivänä Lempäälässä, Tampereella sekä Valkeakoskella. Lähtöalue: Pirkanmaa Ajoalue: Koko Suomi
Löydä meidät myös Facebookista ja Instagramista oheisia linkkejä klikkaamalla!
Pienkuljetus Oy on pääkaupunkiseudulla ja muualla Etelä-Suomessa palveleva kuljetusyritys, jonka toiminta alkoi jo kuusikymmentäluvun alkupuolella. Yrityksen hallinto toimii Hyvinkäältä käsin ja huoltohallit sijaitsevat Espoon Juvanmalmilla. Nykyisille omistajilleen yritys siirtyi osakekaupalla vuonna 1991. Päätoimialaamme ovat lämpösäädellyt- sekä kappaletavaran jakelukuljetukset. Jakelukalustomme määrä tänään on n.30. Soita ja kysy lisää!
Puutavarakuljetukset Oulun läänin alueella.
Tieliikenteen tavarankuljetus
Rakennuspaikan valmistelutyöt
Säiliökuljetuksia. Nestelannoitteiden kuljetukset. Biokaasulaitokset, mädätteen kuljetukset. Vaarattominen nesteiden kuljetukset.
Ota yhteyttä ja jätä työ- tai tarjouspyyntö!
Kuljetus Jari Niemi Oy on toiminut kuljetusalan perheyrityksenä vuodesta 1987. Vuonna 2000 toiminta
laajeni pesuhallipalveluihin.
Raskaankaluston pesuhallipalvelumme on helposti saavutettavissa, sijaitsemme vilkasliikenteisen E18- tien varrella. Asiakkainamme on yksityisiä ja yrityksiä ympäri maan, mikä kertoo yrityksen maineesta ja hyvästä työnjäljestä.
Kuljetuspalvelut hoidamme ammattitaidolla ja luotettavasti sopimuksen mukaan.
Yhteydenotot ja tilaukset sähköpostitse tai puhelimitse.
Invataksit
Kaikissa invatakseissamme on täysi invavarustus. 2-pilarihissi, tilaa kahdelle pyörätuolille sekä paarivalmius.
Tilataksit
Kaikkiin tilatakseihimme mahtuu 8 henkilöä matkatavaroineen. Autoihin on myös saatavilla turvaistuin, kaukalo ja koroke.
Henkilöautot
Hyvin varustellut henkilöautomme ovat farmarimallisia, matkatavarasi mahtuvat vaivatta kyytiin. Löydät meidät myös Facebookista.
Joustavat pakettiautokuljetukset Pk-seutu ja kehyskunnat. Kaikenlaiset tavarakuljetukset luotettavasti ja ammattitaidolla perille. Kuljettaja on tarvittaessa kantoapuna ja tarvittaessa saa lisäkantajan. Nopeimmillaan kuljetuksen saa saman päivän aikana noudettua ja perille.
Lisäksi meiltä saa kiinteistön aputöitä, esimerkiksi käsilumitöitä, nurmikon leikkuuta sekä lehtien poistoa.
Monipuoliset kuljetus-, tienhoito-, vaihtolava-, nosto- ja traktoriurakointipalvelut kaikille asiakaskunnille Etelä-Savon alueella. Lisäksi palveluihin kuuluu puhdasvesitoimitukset.
Luonnonkiven avulla voit rakentaa vahvoja, lämpimiä ja kestäviä taloja, joissa on myös erilaisia tekstuureja ja värejä. Kivestä valmistetut talot ovat nykyään erittäin suosittuja käytännöllisyytensä ja houkuttelevan ulkonäkönsä vuoksi.
Arvioija-konsulttimatka on ILMAINEN! (Jopa 20 km Turun kaupungista)
Saat meiltä kaikki palvelut suomeksi, viroksi, englanniksi sekä venäjäksi! Katso lisää kotisivuiltamme!
Löydät meidät myös instagramista!
http://www.taksijarmorasanen.com
Soita ja tilaa p. 040-590 1657
Olemme kuljetuksiin ja tavaravirtojen ohjaukseen keskittynyt logistiikkayritys, joka tuottaa myös laivaus- ja varastointi- sekä logistiikkaprosessien suunnittelupalveluja. Päätoimialojamme ovat maatalous, rakennusaineteollisuus, kauppa sekä metsä- ja kemianteollisuus. Operoimme yli 3,5 miljoonaa tonnia vuodessa - lähes 90 000 täysperävaunullista!