Tarjoukset
Tarjouspyyntöpalvelu
Seuraa meitä Facebookissa
Tarjoamme kodin tavaroiden ja laitteiden kuljetuspalveluita, noudamme tuotteet kaupasta ja toimitamme Uudenmaan alueelle. Olemme muuttopalvelujen asiantuntijoita ja käsittelemme asiakkaidemme omaisuutta ammattitaidolla. Teemme muuttokuljetuksia sopimuksen mukaan ympäri Suomen.
Olemme pääkaupunkiseudulla kuljetuksia suorittavien kuljetusyrittäjien ja -yritysten järjestö ja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n jäsenyhdistys. Toimialueenamme on Helsingin seutu. Toimistomme sijaitsee samassa rakennuksessa SKAL:n pääkonttorin kanssa. Järjestön tarkoituksena on:
Vuonna 2006 perustettu Samppa Trans Oy toimii lähinnä rakennusteollisuuden parissa, tarjoten asiakkailleen luotettavia ja kustannustehokkaita kuljetuksia kellonajasta ja kuukaudesta riippumatta. Yrityksen asiakaskunta on laaja koostuen maanlaajuisista teollisuusyrityksistä sekä logistiikkaoperaattoreista, mutta myös paikallisista omakotirakentajista ja pienyrittäjistä. Laaja asiakaskunta tuo mukanaan leveän toimialueen, joten kuormatilassa kulkevat niin betonituotteet, lannoitteet kuin lasikuituveneetkin. Kooltaan pienen kuljetusyrityksen joustavuutta tuetaan kumppanuusverkostolla, jonka turvin hoituvat myös laajemmat ja kooltaan suuremmat kuljetukset.
Ostamme ja otamme vastaan käytettyjä pianoja sekä flyygeleitä. Olemme kiinnostuneita erityisesti mustista sekä valkoisista soittimista.
Akustisten pianojen sekä flyygeleiden hintaan sisältyy kuljetus max 200km etäisyydelle Salosta. Kysy tarjous pidemmistä matkoista Suomen alueella!
Suoritamme myös pianojen sekä flyygeleiden siirtoja / kuljetuksia. Kysy tarjous!
Teemme pääsääntöisesti rakennustarvikkeiden, jätteiden ja koneiden kuljetuksia. Kauttamme onnistuu myös maa-aineskuljetukset. Toimialueena Kymenlaakso ja lähikunnat. Palvelua 24/7.
Soita ja kysy lisää! Yhteyshenkilöt: Pekka Koivulampi, 040-565 2255 Olli Koivulampi, 045-639 7359
Autopalvelu D. Kuronen on kuljetusliike, joka tarjoaa pitkää, vuoteen 1999 ulottuvaa kokemusta raskaan kaluston kuljetuksiin. Yrityksemme tekee kuljetuksia kautta Suomen kahdella puoliperävaunuyhdistelmällä ja kahdella ammattitaitoisella kuljettajalla.
Pienenä yrityksenä tarjoamme kuljetuspalveluihin myös joustavuutta, asiakkaista ja heidän tarpeistaan välittämistä ja nopeaa asiakkaiden tarpeisiin vastaamista. Olemme ehtineet palvella vuosien aikana jo lukuisia tyytyväisiä asiakkaita.
Yrityksemme kuljettaa perille elementtejä, muita erikoiskuljetuksia ja raskaan kaluston kuljetuksia. Kuljettajamme ja kuljetuskalustomme taipuvat moneen kuljetustarpeeseen, ja kuljetukset onnistuvat missä päin Suomea tahansa. Käytössämme on kaksi ajoneuvoyhdistelmää ja neljä erilaista perävaunua. Yhteystyöverkostomme avulla hoidamme suuretkin tilaukset.
Kalustoomme kuuluu:
Saat meiltä myös erikoiskuljetuksissa tarvittavat saattoautopalvelut helposti samalla kertaa!
Yrityksemme kuljettajat ovat raskaiden kuljetusten kokeneita ammattilaisia. Voit olla varma, että viemme kuormasi perille turvallisesti ja sovitussa aikataulussa.
Kuljettajamme ovat asiakaslähtöisiä ja joustavat tarvittaessa tarpeidesi mukaan, joten ota rohkeasti yhteyttä myös erikoisemmissa tapauksissa. Hoidamme tällä hetkellä useita erilaisia toimeksiantoja lähinnä yritysasiakkaille eri puolilla Suomea, mutta pystymme tarttumaan uusiin tehtäviin nopeallakin aikataululla.
Hallimme sijaistee Tuusulan Jokelassa.
Teräsrakenteissa on nähdäksemme mietittävä käytettävyyden lisäksi kuljetuksia, asennusta ja huoltoa. Oikean kokoisilla rakenteilla ja nostopisteillä voidaan vaikuttaa niin asennuksen sujuvuutteen kuin pintakäsittelyn kuntoon.
Kuljetus Virta Oy on vuonna 1995 perustettu perheyritys, joka tarjoaa kaikkea maansiirrosta kuljetuksiin vankalla ammattitaidolla. Kotipaikkamme sijaitsee Päijät-Hämeessä, Nastolassa. Toimintamme sisältää EKL-saattovalvontaa ja raskaan kaluston kuljetuksia (myös erikoiskuljetuksia) ympäri Suomen. Maansiirtotyöt hoidamme pääasiassa Päijät-Hämeen alueella. Toimitamme sorat, mullat ja muut maa-ainekset monipuolisella kalustolla. Hoidamme myös vaihtolavojen tyhjennyksiä ja kauttamme löytyy muutamia vaihtolavoja esim. roskien ajoon. Palvelemme asiakkaitamme luotettavasti ja yhdessä asiakkaan kanssa suunnitellen täydellisen projektin.
Tieliikenteen tavarankuljetus
Maa-aineiden kuljetuksia
FaceBook: https://www.facebook.com/people/Turun-Talkkariapu/61573990533812/
Turun Talkkariapu on perustettu palvelemaan yksityishenkilöitä, yrityksiä sekä taloyhtiöitä. Teemme talonmiestöitä, pihojen ja varastojen siivouksia, huonekalujen kiinnityksiä ja kasaamista, pensaiden ja puiden leikkauksia, tavaroiden kuljetuksia peräkärryllä, lemmikkien kotihoitoa ja ulkoiluttamista jne - kaikkea sellaista, johon sinulla ei välttämättä ole aikaa, välineitä tai jaksamista itse tarttua. Edellä lueteltujen tehtävien lisäksi sinulla voi olla muitakin tarpeita, kysy rohkeasti niin mietitään voisimmeko olla avuksi.
Olemme ennakonperintärekisterissä joten työveloituksistamme saat myös kotitalousvähennyksen.
Toimimme joustavasti Varsinais-Suomen, Kanta-Hämeen ja Satakunnan alueella, työn laajuudesta riippuen.
Tarjoan luotettavasti ja turvallisesti henkilökuljetuksia ja taksipalveluja Espoon, Helsingin ja Vantaan alueella.
kattavat monien vuosien kokemuksella korjausrakentamisen, mutta myös uudisrakennusta mökeistä omakotitaloihin (avaimet käteen palveluna) tai vain osia (maatyöt, perustukset, sisätyöt jne.) projektin kokonaisuuksista.
yksityisiä kotitalouksia, yrityksiä sekä taloyhtiöitä koko Päijät-Hämeen alueella. Pääosin toimimme Lahden seudulla.
Rakennus- ja remonttipalvelujen lisäksi meiltä saa metallitöitä ja kuljetuksia nosturiautolla.
Lisätietoja ja kuvia aiemmista töistämme löytyy kotisivuiltamme.
Lammin Jätehuolto hoitaa yritysten jätteenkuljetukset alueilla: Lammi, Tuulos, Hauho, Hämeenkoski ja Hollola. Kotitalouksien ja kiinteistöjen jätteenkuljetukset alueella: Hämeenkoski, Hollola. Palveluihin kuuluu myös lokakaivojen tyhjennykset ja teiden lanaukset. Tarvittaessa meiltä saa myös siirtolavoja suurempien jätemäärien, puiden, lehtien ja risujen kuljetuksia varten. Vastuullista ja luotettavaa jätteiden käsittelyä jo 1970-luvulta asti.
- Jätteiden kuljetukset - Hyötyjätteiden kierrätys - Siirtolavojen kuljetukset ja vuokraukset - Puiden, lehtien ja risujen kuljetus - Lokakaivon tyhjennyspalvelut - Teiden lanaukset - Jäteastioiden myynti - Vuokravessat
Toimialue: Lammi, Tuulos, Hämeenlinna, Hollola, Hauho
Olemme kiteeläinen, Keski-Karjalan alueella toimiva vastuullinen ympäristö-alan yritys. Tarjoamme erilaisia ympäristönhuollon palveluja, kuten bio-, energia- ja sekajätteen, kierrätysmateriaalien kuljetuksia. Tyhjennämme lokakaivoja ja avaamme tukkeentuneita viemäreitä. Putkistokameralla pystymme myös selvittämään viemäritukkeutumien aiheuttajat ja poistamaan ne viemärinhuuhtelulaitteella.
Teollisuudelle ja yrityksille tarjoamme esim. korkeapainepesuja (max. 1100 bar) ja imuautopalveluja, mukaan lukien hiekan- ja öljynerotuskaivojen tyhjennykset ja putkistonkuvaukset. Tarjoamme myös erilaisia kuljetuspalveluja. Vuokraamme vaihtolavoja ja toimitamme niitä asiakkaille. Hoidamme työkoneiden siirtoja sekä massa- ja kappaletavarakuljetuksia.
Asiakkaitamme ovat niin yksityishenkilöt, yritykset kuin yhteisötkin.
FACEBOOK
Toimialueena Lapua ja lähikunnat pääosin 50km säteellä ja tarvittaessa kauemmaksi. Mukaan lukien: Alajärvi, Alavus, Evijärvi, Ilmajoki, Isojoki, Jalasjärvi, Karijoki, Kauhajoki, Kauhava, Kuortane, Kurikka, Lappajärvi, Seinäjoki, Soini, Teuva, Vimpeli ja Ähtäri.
Soita ja kysy lisää!
Kuljetuksia- ja pienlogistiikkapalveluja ammattimaisella otteella,
Paketit ja muut sopimuskuljetukset sovitusti perille kellon ajasta välittämättä 24/7 !
Sopimusasiakkainamme toimii mm. osa suomen suurimmista lehtimediataloista.
Olaoluwa Muuttopalvelut tarjoaa edullisia ja luotettavia muuttopalveluita pääkaupunkiseudulla, keskittyen erityisesti pieniin ja keskikokoisiin muuttoihin. Kahden tunnin muutto sisältäen kuljettajan, joka osallistuu kantamiseen: 75 euroa (sis. ALV). Seuraavat tunnit: 40 euroa/tunti. Pidemmät muutot ja erityistarpeet hinnoitellaan tapauskohtaisesti asiakkaan toiveiden mukaan. Meiltä saat ammattitaitoista palvelua joustavasti ja edullisesti.
Muuttojen lisäksi voimme hoitaa myös esimerkiksi huonekalujen tai kodinkoneiden kuljetuksia.
Palvelua sekä suomeksi että englanniksi. We serve in Finnish and in English. Suomenkieliset yhteydenotot mieluiten kirjallisesti sähköpostiin tai viestinä puhelimeen.
Muuttopalvelut ja tavarankuljetukset kaikille asiakasryhmille Uudenmaan alueella ja tarvittaessa muualle Suomeen tilavalla kevytkuorma-autolla.
Tavarankuljetusta, muuttoapua, muuttopalveluita ja yleisiä kuljetuksia etenkin viikonloppuisin ja pyhäpäivinä. Aina aikataulussa luotettavasti.
Minuun saa yhteyden puhelimitse tai WhatsAppilla. Kysy lisää palveluistani.
Monipuoliset autonhoito-, siivous-, purku- ja kuljetuspalvelut kaikille asiakaskunnille Varsinais-Suomen alueella. Tässä esimerkkejä palveluistamme: -Mattojen, parkettien ja laminaattien poisto -Asuntojen ja muiden tilojen tyhjennys ja perusteellinen siivous -Rappukäytävien siivous -Kuljetuksia (myös pienmuutot) -Autojen hoito, pesu ja myynti -Lattioiden vahaukset
Lumitrans Oy on kuljetuspalveluihin erikoistunut kuljetusliike, joka tarjoaa yrityksille ja yksityisille erilaisia kuljetuksia. Tarjoamme asiakkaillemme 30-vuoden kokemuksella hyvää, luotettavaa ja joustavaa palvelua jo toisessa polvessa. Palvelemme yrityksiä, kotitalouksia, taloyhtiöitä, julkista sektoria Pohjois-Pohjanmaan alueella.
Kaivuu-urakointi Kivistö suorittaa piha-, kaivuu- ja maanrakennustöitä sekä maa-ainesten kuljetuksia.
Toimialueena Pirkanmaa ja Satakunta Asiakaskunnat: yritykset ja taloyhtiöt
Koneelliset metsäpalvelut Salo – Raasepori -akselilla Perniön Metsäpojat on puunkorjuupalveluita tarjoava perheyritys, jonka juuret ovat vahvasti Perniössä. Yrittäjä Pasi Erikssonin jalanjäljissä perheen pojat ovat tavalla tai toisella mukana. Pienestä yhden miehen yrityksestä kasvanut, nykyään useita ammattilaisia työllistävä yritys on toiminut jo 25 vuotta. Tarjoamme koneelliset metsäpalvelut Salon ja Raaseporin talousalueella luotettavasti ja joustavasti. Yrityksen luotettavuudesta kertoo osaltaan myös kahden A:n luottoluokitus Bisnoden kansainvälisestikin tunnetussa luottoluokitusjärjestelmässä. Puunkorjuu-, energiapuu- ja kuljetuspalvelut Hoidamme puukorjuut ja energiapuuhakkuut monipuolisella, modernilla kalustolla. Henkilöstömme koostuu koulutetuista pitkän linjan ammattilaisista, joiden erikoisalaa on nimenomaan harvennukset ja nuorten metsien kunnostukset. Hakkuukoneen kuljettajilla on vaadittava ammattipätevyys. Metsäpalveluiden lisäksi hoidamme koneiden kuljetuksia. Liikenneluvallinen, viisiakselinen koneenkuljetusauto kuljettaa koneita koko Etelä-Suomen alueella.
Muuttoihin ja kuljetuspalveluihin erikoistunut yrityksemme hoitaa tavarasi perille sovitussa aikataulussa, ystävällisin palvelun siivittämänä. Käytössämme on vankka autokalusto, jonka ansiosta suuremmatkin rahdit saapuvat turvallisesti määränpäähänsä. Henkilöstömme koostuu kokeneista ja luotettavista ammattilaisista.
Palvelemme sekä yksityisasiakkaita että yrityksiä, niin yksittäisissä toimeksiannoissa kuin jatkuvissa sopimusajoissa. Toiminta-alueemme kattaa Oulun ja lähialueet, mutta tarvittaessa lähdemme tekemään muuttoja ja kuljetuksia pidemmänkin matkan päähän.
Päivystämme 24/7/myös viikonloppuisin!
YRITYS KUULUU SUOMEN YRITTÄJÄT -JÄRJESTÖÖN
Pienkappaletavara kuljetuksia kainuun alueella kahdenkymmenen vuoden kokemuksella.
Palvelemme: yritykset ja kotitaloudet
Toimialue: koko Suomi
Olemme 2004 perustettu maanrakennus- ja kuljetusalan yritys Keski-Pohjanmaalla Vetelissä.
Tarjoamme maatalouden kuljetuksia yrityksille. Kuljetamme viljaa, rehua ym. maataloustuotteita, myös säiliökuljetuksina mm. nestemäinen rehu, maissi, siirappi, rypsiöljy, glyseriini, ym. tuotteet.
Emme ota vastaan vaarallisten aineiden kuljetuksia,
Toimimme koko Suomen alueella Lappia lukuunottamatta.
Yhteydenotot puhelimitse puh. 0500 711199
RapTrans tarjoaa luotettavaa ja nopeaa muuttopalvelua, kotiinkuljetuksia, verkkokauppojen kuljetuksia sekä logistiikkapalvelua. Kaikille asiakaskunnille, toimialueena pääkapunkiseutu ja lähialueet, muutoissa jopa koko Suomi.
We serve also in English.
Ylärakkola Logistics Oy on kuljetusalanpalveluita tarjoava perheyritys. Olemme hoitaneet kuljetuksia kotimaan maanteillä yli 50-vuotta ja palvelemme asiakkaita jo kolmannessa sukupolvessa. Olemme erikoistuneet merikonttikuljetuksiin, mutta tarjoamme myös muita kuljetuspalveluita sekä erikoiskuljetuksia. Kotitoimipaikkamme sijaitsee Kotka-Pyhtää alueella. Toimialueenamme Koko Suomi, tarvittaessa muut Pohjoismaat ja EU-maat.
Vuokraa minut, teen kuljetuksia tavaraliikenne kuljetukset yksityisille, yrityksille myös tieliikennekuljetuksia raskaalla kalustolla
Soita ja kysy lisää 045 1694595
Muutto edessä? Anna meidän auttaa, niin kaikki sujuu ilman stressiä.
Toimimme koko Suomen alueella. Fyysiset toimipisteet sijaitsevat Satakunnassa ja Uudellamaalla! Selkeä hinta ilman piilokuluja, tunti- tai urakkalaskutus. Muuttoauto ja ammattilaiset hoitavat tavaroiden siirrot sekä suojaukset yms, Halutessasi pakkaus -ja purkuapua sekä varastointi mahdollisuus pääkaupunkiseudulla.
Ajamme myös muita kuljetuksia sekä teemme pihatöitä ja talon maalauksia. Myös kuljettajan vuokraus mahdollista.
Kysy lisää pikaisesti! Palvelemme mielellämme kaikkia asiakaskuntia yksityisistä yrityksiin ja taloyhtiöihin.