Tarjoukset
Tarjouspyyntöpalvelu
Seuraa meitä Facebookissa
Kuhmon Diabetesyhdistys on aktiivinen nelikymppinen. Toivotamme sinut läpimästi tervetulleeksi mukaan vuonna 1975 perustetun yhdistyksemme toimintaan! Meitä jäseniä on tällä hetkellä noin 130.
Voit tulla mukaan diabetestyypistäsi riippumatta, myös diabeetikoiden läheiset, hoitotyön ammattilaiset ja kaikki diabetesasiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita jäseniksemme.
Yhdistyksemme toiminta-alue on Kuhmon kaupunki. Järjestämme jäsenillemme monenlaista virkistystä ja toimintaa, muun muassa kesä- ja teatteriretkiä sekä asiantuntijaluentoja.
Liitymällä jäseneksemme saat halutessasi yhteyden muihin diabetesta sairastaviin ja mahdollisuuden kokemusten, tuen, tietojen ja taitojen jakamiseen. Jäsenyytesi on myös kannanotto diabeetikoiden hyvän hoidon puolesta, liitymällä tuet diabeetikoiden yhteistä asiaa: mitä enemmän meitä on, sitä vahvemmin voimme vaikuttaa.
Toiminnassaan yhdistys pyrkii sääntöjensä mukaisesti ennalta ehkäisemään selkäsairauksien syntymistä, lievittämään tuki- ja liikuntaongelmaisten kipuoireita ohjaamalla heitä omatoimiseen liikunnan harrastamiseen ja osallistumaan kuntoutus- ja virkistystoimintaan. Yhdistys on Selkäliitto ry:n jäsenjärjestö. Yhdistys tarjoaa jäsenilleen liikunta- ja jumppatoiminnan lisäksi alan asiantuntijaluentoja ja keskustelutilaisuuksia. Virkistystoimintaan sisältyy mm. teatteri- ja ulkoilutapahtumia.
LUOTETTAVA KUMPPANI
Palvelemme: yritykset, kotitaloudet, taloyhtiöt, kunnat ja kaupungit Toimialue: Oulu ja lähikunnat
Esteettömyyden asiantuntija
Kodin muutostyöt
Invarampit
Kiinteistöhuolto
Pienimuotoiset rakennus- ja remonttipalvelut
Yritys kuuluu Suomen Yrittäjät-järjestöön
Suunnittelemme ja asennamme lämmitysratkaisuja pientaloihin ja taloyhtiöihin Uudenmaan alueella. Erikoisosaamistamme on eri lämmitysmuotoja yhdistävät hybridiratkaisut.
Tarjoamme myös erilaisia energia-asiantuntijapalveluita
Katso lisää kotisivuiltamme: https://ekolammox.fi/
TIRI X OY - KONSULTOINTI, SUUNNITTELU, TOTEUTUS
Tiri X on monipuolinen osaaja, jolta löytyy palveluja eri tarpeisiin. Tarjoamme palveluja yksityisille ja taloyhtöille Uudenmaan alueella, sopimuksen mukaan myös muualla.
Palveluhimme kuuluu mm;
Palvelut
Topcon Oy:n toimialoihin LVI-suunnittelu on kuulunut jo vuodesta 2004 lähtien. Palvelemme kotitalouksia Uudenmaan alueella.
Meiltä saat laadukkaat LVI-suunnitelmat uudis- kuin saneerauskohteisiin.
Rakennus- ja työmaasiivouksia ammattitaitoisesti ja luotettavasti kaikille asiakaskunnille Oulussa ja lähiseuduilla. Myös kemikaalittomat siivoukset ja höyrypuhdistukset.
Rakentamisessa siivous- ja pölynhallinta on tärkeä osa rakentamisen laatua. Siistillä ja puhtaalla työmaalla rakentaminen on tehokasta. Siisti työmaa edesauttaa rakentajien työhyvinvointia ja lopulta myös käyttäjien hyvinvointia. Teho-TH pitää työmaan siistinä ja mahdollistaa tehokkaan ja laadukkaan rakentamisen. Hyvä kommunikointi ja kokonaiskuva työmaasta mahdollistaa työvaiheiden välisen siivouksen ja raivauksen tehokkuuden ja oikea-aikaisuuden.
Vuosia uudis- ja saneerauskohteiden parissa työskennelleenä Tiina on asiantuntija, joka tuntee alan erityispiirteet ja on tottunut työskentelemään vaativillakin työmailla rakennusvaiheista riippumatta. Teho-TH hoitaa rakennussiivoukset pihan raivauksesta P1-puhtausluokan loppuvaiheen pölynhallintaan.
Panostamme työmme laatuun ja tehokkuuteen, ja työskentelemme joustavasti. Tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme ensiluokkaista palvelua.
Ymmärrämme jokaisen kohteen olevan erilainen ja asiakkaan tarpeet katsotaan aina kohdekohtaisesti. Tarvittaessa hoidamme myös suojaukset, nostoaputyöt, rakennusaputyöt sekä pienehköt loppusiivoukset.
Tarjoamme kodin tavaroiden ja laitteiden kuljetuspalveluita, noudamme tuotteet kaupasta ja toimitamme Uudenmaan alueelle. Olemme muuttopalvelujen asiantuntijoita ja käsittelemme asiakkaidemme omaisuutta ammattitaidolla. Teemme muuttokuljetuksia sopimuksen mukaan ympäri Suomen.
Kirjanpitopalvelut pienyrityksille ja yhdistyksille. Edullinen, selkeä hinnoittelu. Lisäksi toiminnantarkastukset taloyhtiöillle ja yhdistyksille, markkinointipalveluja yrityksille sekä hallinnon palveluja pienille taloyhtiöille. Toiminta-alueena koko Suomi.
Lisätietoja kotisivuiltamme.
Tekniseen työhön liittyvää osaamista Tuemme arkkitehtitoimistoja teknisen työn tilojen suunnittelussa. Teemme kone- ja laiteasennuksia sekä tarvittaessa turvallisuus- ja ATEX -tarkastuksia. Toimimme yhteistyössä kone- ja laitetoimittajien, sekä muiden yritysten kanssa. Teknisen työn tilasuunnittelu ja konsultaatio Tunnemme erinomaisesti perusopetuksen teknisen työn vaatimukset ja tarpeet. Tiimimme jäsen Mika Korhonen on toiminut vuodesta 2001 alkaen teknisen työn lehtorina perusopetuksessa sekä vuodesta 2013 alkaen Oulun sivistys- ja kulttuuripalvelujen teknisenä yhdyshenkilönä. Hänen tehtäviinsä ovat kuuluneet Oulun perusopetuksen koulujen teknisen työn luokkien suunnittelun konsultoiminen, tilojen turvallisuudesta ja kunnosta huolehtiminen sekä tilojen varustaminen. Hän on tehnyt myös vuodesta 2013 alkaen teknisen työn tiloissa turvallisuustarkastuksia ja vuodesta 2016 alkaen atex-tarkastuksia. Kone- ja laiteasennukset Hallitsemme koneiden ja laitteiden asentamisen, toiminnan varmistamisen sekä kouluttamisen. Toimimme yhteistyössä kone- ja laitetoimittajien kanssa. Tiimimme on tehnyt asennuksia useisiin Suomen kuntiin. Varmistamme aina, että asennus tehdään laadukkaasti ja määräysten mukaisesti. Toimitamme, asennamme ja koulutamme myös laserleikkureita. Tarjoamme asiakkaillemme laserleikkurien tuote-esittelyn.
Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys ry perustettiin vuonna 1977 kymenlaaksolaisten lintuharrastajien yhdyssiteeksi. KyLY on valtakunnallisen BirdLife Suomen jäsenjärjestö ja sen kautta osa maailmanlaajuista BirdLife Internationalia, joka on maailman johtava linnustonsuojelun asiantuntija. KyLY edistää lintujen suojelua, tutkimusta ja lintuharrastusta sekä toimii harrastajien ja tutkijoiden yhdyssiteenä. Toiminta Yksinäisen harrastajan hommaa? Ei välttämättä, vaikka moni harrastaja retkeilee mielellään myös yksikseen. Lintuharrastus on pitkälti myös sosiaalista toimintaa. KyLY:ssä on paljon toimintaa joka perustuu yhdessäoloon ja yhteistyöhön. Tällaisia ovat mm. yhteiset linturetket, jota yhdistys järjestää vuosittain niin koti- kuin ulkomaille. Muutonseurantaan lintutorneissa, merenrannan niemenkärjissä tai saarissa kerää vuosittain suuriakin joukkoja samanaikaisesti paikoille. Yhteistyönä toteutetaan myös BirdLifen valtakunnallisia lajiprojekteja. Lintujen rengastukseen perehdytetään harrastajia teemapäivien aikana ja yhdistyksen järjestämät pinnarallit ovat tyypillisiä tapahtumia, joissa kisataan kimpassa. Toimintaan voi tulla mukaan ja tutustua muihin harrastajiin osallistumalla KyLY:n järjestämiin kokouksiin ja esitelmätilaisuuksiin, jotka useimmat ovat myös yleisölle avoimia.
JIL ry toimii jäsenyhdistystensä yhdyselimenä ja ammatillisena järjestönä sekä valvoo jäsenyhdistysten henkilöjäsenten oikeudellisia, palkallisia ja sosiaalisia etuja. Julkisen alan Insinöörien Liitto JIL ry on Uudessa Insinööriliitossa julkisen sektorin asiantuntija ja tällä sektorilla työskentelevien edunvalvoja. JIL on mukana julkisen sektorin neuvottelutoiminnassa ja vaikuttaa JUKO ry:n toimintaan Insinööriliitto IL ry:n sekä Julkisen sektorin esimiehet ja asiantuntijat JEA ry:n vaaliliiton kautta. JIL myös tukee jäsenyhdistyksiä paikallisessa edunvalvontatoiminnassa ja järjestää yhdistyksille työmarkkinakoulutusta.
Suomen Luustoliiton alainen potilasyhdistys, toimialueena Lahden seutu.
Viihdekuoroliitto ry. on Suomessa aktiivisesti toimiva, vuonna 1994 perustettu rytmimusiikkiin profiloituneiden kuorojen ja lauluyhtyeiden keskusjärjestö. Se on nuorin kuudesta Suomen Laulajain ja Soittajain Liiton itsenäisestä erikoisliitosta, liityttyään siihen 20 -vuotisjuhlavuotensa, 2014 alussa. Keskeinen arvomme on musiikin tekemisen riemu ja siksi Viihdekuoroliiton jäseneksi ovat tervetulleita kaikki kuorolaulua harrastavat ryhmät taitotasosta ja taustoista riippumatta. Liiton toimintamuotoja:
Marttaliitto on keskusjärjestö, joka suunnittelee järjestön toimintaa ja julkaisee kotitalouksia varten ruokaan, ravitsemukseen, puutarhanhoitoon, ympäristöön, kodin talouteen ja kodinhoitoon liittyvää aineistoa. Marttaliiton jäseniä ovat marttapiirit, joissa ammattitutkinnon suorittaneet kotitalous- ja puutarha-asiantuntijat järjestävät kursseja ja opetusta sekä jäsenilleen että avoimesti kaikille. Marttayhdistyksiä ja toimintaryhmiä on yli 1 200 ja niissä on noin 47 000 jäsentä. Yhdistykset kokoontuvat marttailtoihin luentojen, opiskelun, kotitalouskurssien ja kädentaitojen merkeissä.
Etelä-Pohjanmaan AVH-yhdistys ry on perustettu 1981 ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Yhdistyksemme toimii kaikkien aivoverenkiertohäiriön (=AVH) sairastaneiden, afaattisten henkilöiden, heidän omaistensa ja alan ammattilaisten kanssa Etelä-Pohjanmaan alueella. Yhdistys toimii AVH-potilaiden ja heidän omaistensa yhdyssiteenä. Yhdistys järjestää jäsenilleen vertaistukea, kuukausitapaamisia ja virkistystoimintaa. Olet lämpimästi tervetullut mukaan!
Myllyhoitoyhdistys on valtakunnallinen yleishyödyllinen asiantuntija- ja kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on päihde- sekä muihin haitallisiin riippuvuuksiin sairastuneiden ja heidän läheistensä auttaminen. Yhdistyksen tarkoituksena on myllyhoidollisen työotteen edistäminen Suomessa. Yhdistys järjestää myllyhoidollista riippuvuuksia ehkäisevää ja korjaavaa hoito-, koulutus- ja asiantuntijatoimintaa.
Mielenterveyden keskusliitto valvoo ja ajaa mielenterveyspotilaiden, mielenterveyskuntoutujien ja heidän läheistensä etuja yhteiskunnassa, toimii asiantuntijana heitä koskevissa kysymyksissä ja kehittää tarvittavia palveluja. Toiminnan punainen lanka on vapaaehtoisuus ja vertaistuki. Toiminnassa yhdistetään kokemusasiantuntemus ja ammatillisuus.
IHATY:n (Itä-Hämeen autoteknillinen yhdistys) jäsenet ovat autoalan vastuu- ja asiantuntijatehtävissä työskenteleviä henkilöitä. Alueellisesti yhdistys toimii verkostoitumiskanavana autoalan asiantuntijoihin, maakunnan tekniikan alan yrityksiin, sekä myös autoalan vanhemman sukupolven ammattilaisiin. Perimmäisenä tarkoituksena on edistää autoalaa sen kaikilla osa-alueilla.
Tervetuloa vaikuttamaan autoalan tulevaisuuteen!
Tervetuloa mukaan yhdistyksemme toimintaan Käydään kuukausitapaamisissa ja poiketaan toimistolla, jonka aukioloaika on perjantaisin kello 12 - 14. Estery-talossa, Otto Mannisenkatu 4. Kuukaisitapaamisemme pidämme yleensä kuukauden toisena torstaina kello 14 Mikkelin seurakuntatalon kokoustiloissa. Siellä tavataan tuttuja, kuunnellaan joku asiantuntijaluento, juodaan kahveeta (tai teetä) voileivän kera ja viihdytään. Arpoja ostetaan jos keritään. Tiedot niistä kuten muistakin tapahtumista löytyy Länsi-Savon Järjestöpalstalta, sunnuntaina ja usein keskiviikkona myös. Jos olet epävarma, soita! Kyllä kerrotaan! Toimistolla keittellemme kahveeta ja juttelemme diabeteksestä, siis perjantaina kello 12 aikoihin. Ja jutustelemme elämästä yleensä. Myymme adresseja, otamme uusia jäseniä vastaan ja selvittelemme (helppoja) diabetekseen liittyviä ongelmia. Joskus muitakin. Ainakin yritämme. Siellä toimistolla on yleensä Eero. Voi olla tietty jotta on joku muukin, tai sitten ei. Kiinnostavia diabetespersoonia sinne yritämme saada tarpeen ja toivomusten mukaan. Luentotilaisuuksia järjestämme silloin tällöin, pari kertaa vuodessa. Lääkäreitä ovat puhujat tai diabeteshoitajia. Silloin paikka valitaan tilanteen mukaan, mutta lehdestä löytyy! Ja matkaillaankin joskus, kulturellisti teatteriin tai vaikka kylpylään. Leppoisa tunnelma voidaan tavoittaa missä vaan, auvoinen olo. Ja taas jaksaa omahoitaa!
Suomen Fysiikkavalmentajat ry Fysiikkavalmennus on tärkeä osa urheiluvalmennusta. Fysiikkavalmennuksen keskeisimmät tavoitteet ovat suorituskyvyn parantaminen ja vammojen ennaltaehkäisy. Lähes jokaisen menestyvän urheilijan tai joukkueen taustajoukoista löytyy myös fyysisen suorituskyvyn kehittämisen asiantuntija. Tähän asti näiden asiantuntijoiden joukko on ollut hajanainen ilman yhteistä taustayhteisöä. Toiminta-ajatus Suomen Fysiikkavalmentajat ry kokoaa oheisharjoittelusta vastaavat valmentajat yhteen. Järjestön tarkoituksena on edistää fysiikkavalmentajien keskinäistä verkottumista ja vuoropuhelua, jakaa osaamista sekä toimia edunvalvojana.
Löydät meidät myös Facebookista www.facebook.com/PaivarinteenMartatRy
Liity jäseneksi! Tampereen Seudun Selkäyhdistyksen jäsenenä voit osallistua edullisella liikuntaryhmän kausimaksulla koulutettujen ohjaajien selän hyvinvoinnin huomioiviin liikuntaryhmiimme. Saat neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Selkäliiton selkä-asiantuntija Hyvä Selkä-jäsenlehden. Lisäksi yhdistyksen kaksi kertaa vuodessa julkaistavan Jäsenlehden.
Suomen Nuorisosirkusliitto (SNSL) on valtakunnallinen järjestö, joka edistää sirkusharrastusta ja toimii sirkustaideopetuksen asiantuntijana järjestäen muun muassa koulutuksia ja tuottaen oppimateriaaleja. Liiton tarkoituksena on edistää nuorisosirkusharrastusta ja sirkusharrastajien asemaa Suomessa. Liitto kokoaa yhteen alan harrastajat ja ammattilaiset sekä pyrkii lisäämään ja kehittämään harrastustoimintaa.
Liitto edustaa 45 sirkuskoulua ja kerhoa eri puolilta maata aina Haminasta Ylitornioon ja Alajärveltä Outokumpuun. Jäsenyhdistysten sekä sirkusharrastajien määrä on ollut viime vuosina jatkuvassa kasvussa.
Liitto tukee jäsenyhteisöjensä työtä sirkustaiteen ja taidekasvatuksen parissa nuorten hyvinvoinnin, itseilmaisun ja liikunnallisen elämäntavan edistäjänä. Toimintaa ohjaa ajatus yhteisöllisyydestä ja yhdenvertaisuudesta sekä sirkuksen mahdollisuuksista tarjota iloa ja oppimiskokemuksia kaikille taustoista riippumatta. Tavoitteita saavuttaaksemme teemme yhteistyötä monien tahojen kanssa.
Suomen Nuorisosirkusliitto löytyy myös Facebookista, Instagramista ja Twitteristä.
Kangasalan Tilitoimisto Oy on toiminut 40 vuotta taloushallinnon palveluiden tarjoajana Pirkanmaan talousalueella. Yhtiön toiminta-ajatuksena on kokonaisvaltaisuus, paikallisuus ja henkilökohtainen palvelu. Tarjoamme asiakkaan käyttöön modernin ohjelmiston yrittäjän tueksi arjessa. Palveluihimme kuuluu:
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää hengityssairaiden ja heidän läheistensä elämänlaatua ja yhdenvertaisuutta kuntalaisina sekä toimia terveellisen elinympäristön puolesta.
Pohjois-Kymen Hengitysyhdistys on Hengitysliiton jäsenjärjestö. Pohjois-Kymen Hengitysyhdistys on perustettu vuonna 2016. Jäsenmäärä on noin 320. Yhdistyksen kotipaikka on Kouvola ja Iitti.
Yhdistyksemme tarjoaa:
Suomen Metallirakenneyhdistys ry on perustettu metallirakennealalla toimivien yritysten jäsenyhdistykseksi. Yhdistys on merkitty yhdysrekisteriin 17.6.2005.
Yhdistyksen tehtävänä on mm. parantaa jäseniensä toimintaedellytyksiä ja alan arvostusta järjestämällä koulutusta, kehittämällä yhteistyötä asiakasyrityksiin, tavaran toimittajiin ja viranomaisiin sekä hyödyntämällä alojen asiantuntijapalveluita. Yhdistys tarjoaa myös jäsenilleen mahdollisuuden oman yrityksen ja alan kehittämiseen.
Stadin Tarhaajat ja Hunajafrendit ry on helsinkiläinen mehiläishoitajien yhdistys, jonka tehtävänä on edistää mehiläistarhauksen ammattilaisten, -harrastajien ja hunajanystävien mehiläisalan tuntemusta ja ammattitaitoa.
Yhdistys edistää hallittua kaupunkimehiläistarhausta tarjoten asiantuntija- ja konsultointiapua niitä tarvitseville yhteisöille ja yksityisille henkilöille. Yhdistys toimii lisäksi hunajaystävien yhteisenä foorumina, josta saa asiantuntevaa tietoa hunajasta ja sen moninaisista käyttömahdollisuuksista.
Mehiläistarhaus jäsentemme keskuudessa on hyvin monipuolista harrastajuudesta ammattitarhaaukseen sekä mehiläistuotteiden jatkojalostukseen. Jäsenemme tarhaavat mehiläisiä pääkaupunkiseudulla ja sen lähikunnissa sekä kesämökkipaikkakunnilla eri puolilla Suomea.
Suomen Diabetesliittoon kuuluu 107 jäsenyhdistystä, joista yksi on Suupohjan Diabetesyhdistys.
Suupohjan Diabetesyhdistyksen kotipaikka on Kauhajoki, Etelä-Pohjanmaa. Yhdistyksemme on perustettu vuonna 1976.
Toimialueenamme on Isojoki, Karijoki, Kauhajoki, Teuva ja lisäksi yhdistykseemme kuuluu Kristiinankaupungin suomenkieliset diabeetikot. Jäseniä yhdistyksessämme on n. 530 jäsentä. Diabeetikkoja koko yhdistyksemme alueella on reilut 2500.
-neuvontaa/ asiantuntijaluentoja -kerhotoimintaa/vertaistukea -kursseja -tupailtoja -virkistysmatkoja -yhdessäoloa
Tule sinäkin rohkeasti mukaan yhdistystoimintaamme!
Yhdistyksen tarkoituksena on toimia ja auttaa psoriasista sairastavia henkilöitä ja heidän perheenjäseniään kaikissa psoriasikseen liittyvissä asioissa.
Yhdistys palvelee:
Kuopion Seudun Psoriasisyhdistys ry kuuluu jäsenenä Psoriasisliitto ry:een.
Psoriasisliitto - Psoriasisförbundet ry on valtakunnallinen potilas- ja kansanterveysjärjestö. Liittoon kuuluu 44 paikallista psoriasisyhdistystä, joissa on yli 14 000 jäsentä. Psoriasisliitolla on toimisto Helsingissä ja kolme aluetoimistoa.
Suomen Kettuterrierit ry perustettiin vuonna 1975 ja se sai rotujärjestöoikeudet vuonna 1989.
Rotujärjestön tehtävänä on edistää, ohjata ja valvoa puhdasrotuisten kettuterrierien jalostusta Suomessa.
Yhdistyksellä on noin 800 jäsentä.
Yhdistys järjestää vuosittain heinäkuussa luolakoirien koulutusleirin, ns. kettuterrierileirin, jonka yhteydessä järjestetään virallinen erikoisnäyttely. Näyttelyn tuomarina toimii aina rodun asiantuntija- /kasvattajatuomari.
Yhdistys järjestää LUT, VERI- ja MEJÄ-kokeita ja tukee erilaista harrastustoimintaa.
Yhdistyksen julkaisema Kettuterrieri- lehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa. Näyttely- ja koetulokset julkaistaan erillisessä vuosikirjassa.
Yhdistys opastaa ja neuvoo kettuterrieriharrastajia.
Savonlinnan Autoteknillinen Yhdistys ry (SATY) on Suomen Autoteknillisen Liiton (SATL) jäsenyhdistys. Yhdistys on perustettu 1956. Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä ammattitaitoa ja edistää autoalan kehitystä. Toiminnan muotoja ovat kuukausikokoukset, kurssit ja koulutustilaisuudet. Jäseniä on yhdistyksessä tällä hetkellä hieman yli 100. Jäsenistö koostuu autoalalla esimiestehtävissä toimivista henkilöistä, autoinsinööreistä ja teknikoista, korjaamopäälliköistä ja työnjohtajista, opettajista, katsastusmiehistä ja autoalalla toimivista yrittäjistä. Yhdistykseen voivat liittyä myös autoalan kehittämisestä ja yhteistyöstä kiinnostuneet asentajat. Jäsenmaksu on tällä 50 €/vuosi (2015 ja 2016) Kannatusjäsenmaksu 100 €/vuosi (2015 ja 2016) Jäsenetuina on mm.
Suomen Autoteknillisessä Liitossa on 39 jäsenyhdistystä, joiden kautta liittoon kuuluu noin 6000 autoalan ammattilaista. Neljä viidestä alalla esimiestehtävissä toimivista on jäsenenä. SATL ei ole ammatti- tai etujärjestö, vaan autoalan vastuu- ja asiantuntijatehtävissä toimivien henkilöiden yhdysside.
Keski-Suomen CP-yhdistys ry perustettiin vuonna 1962 Keski-Suomen CP-lasten Tuki ry:n nimellä. Oman paikallisen yhdistyksen perustamisen puolesta toimi aktiivisesti mm. professori Niilo Mäki. Yhdistys on vuonna 1965 perustetun Suomen CP-liiton paikallisyhdistys, jonka toiminnan tavoitteena on edistää alueensa CP-vammaisten, MMC-vammaisten ja hydrokefaliavammaisten lasten, nuorten ja aikuisten oikeuksia, hyvinvointia ja tasa-arvoa yhteiskunnassa. Yhdistys toimii yhdyssiteenä vammaisten, heidän omaistensa sekä muiden asianosaisten välillä, asiantuntijana mainittuja vammaisryhmiä koskevissa asioissa sekä tukee alaan liittyvää tutkimusta.
Yhdistyksen keskeisenä tehtävänä on valvoa jäsenistön oikeuksia sekä järjestää jäsenilleen harrastus-, virkistys-, koulutus- ja kuntoutusmahdollisuuksia yhteistyössä CP-liiton kanssa. Yhdistys järjestää mm. teemailtoja, seminaareja, taidekerhoja, kesäleirejä, illanviettoja, kulttuuritilaisuuksia ja matkoja sekä tiedottaa jäsenistölleen Suomen CP-liiton palvelutoiminnasta. Yhdistys toimii myös aktiivisesti erilaisissa vammaisten elämänlaatua edistävissä yhteistyöverkostoissa.
Olemme toimineet Mänttä-Vilppulan alueella diabetesyhdistyksenä jo 40-vuotta!
Pyrimme ennaltaehkäisevään terveyskasvatustyöhän, työskentelemme diabeetikkojen hyväksi sosiaalisissa-, lääketieteellisissä- ja taloudellisissakin kysymyksissä. Toimimme yhdyssiteenä diabeetikkojen ja Diabetesliiton välillä sekä järjestämme asiantuntijaluentoja ja tilaisuuksia.
Selkäliitto on selän hyvinvoinnin asiantuntija, joka tukee ihmisiä aktiiviseen selän itsehoitoon. Selkäliiton päätoimintamuodot ovat selkäneuvonta ja liikuntatoiminta, järjestötoiminta sekä viestintä. Selkäliittoon kuuluu 32 selkäyhdistystä, joissa on noin 9 500 henkilöjäsentä. Selkäyhdistykset tarjoavat jäsenilleen eri puolella Suomea ohjattua liikuntaa, vertaistukea ja neuvontaa, retkiä sekä luento- ja virkistystilaisuuksia. Selkäliitto tarjoaa monipuolista tietoa selästä sekä erilaisia tapoja selän omatoimiseen hoitoon ja hyvinvointiin Facebookissa Selkäkanava-sivulla www.facebook.com/selkakanava.
Luontaistuotekeskus on toiminut jo vuodesta 1964 alkaen idyllisessä Käpylässä sekä Caloniuksenkadulla Töölössä. Käpyläntie 8, 00600 Helsinki puh. 09 792090 Palvelemme ma-pe 9.00-18.00, la 9.00-15.00 Caloniuksenkatu 2, 00100 Helsinki puh. 09 499086 Palvelemme ma-pe 9.30-17.30, la 10.00-14.00 Lämpimästi tervetuloa!
SUOMEN BEAGLEJÄRJESTÖ - FINSKA BEAGLEKLUBBEN ry.:n päämääränä on beaglen kehittäminen sen rotumääritelmän mukaisesti yhtenäiseksi, terveeksi ja käyttötarkoitukseensa, metsästykseen, sopivaksi roduksi. Rotuna beagle on vanha ja tunnetaan satojen vuosien ajalta. Silti meidän tulee kehittää ja jalostaa beaglea edelleen, jotta muutkin uuden beaglenomistajat tulevina vuosina saisivat yhä suuremmalla varmuudella mahdollisimman hyvän koiran. Samalla, kun saat SUOMEN BEAGLEJÄRJESTÖN jäsenenä enemmän sisältöä beagleharrastukseesi, Sinä jäsenyydelläsi tuet beaglen kehittämistä. SYITÄ JOIDEN VUOKSI SINUN KANNATTAA LIITTYÄ ROTUJÄRJESTÖÖMME:
Otamme mielellään mukaan uusia toimijoita iloiseen joukkoomme. Voit toimia yhdistyksessämme pienesti tai suuresti, omien voimiesi mukaan. Yhdessä vaikutamme vahvemmin! Vertaistuesta voimia ja neuvoja Pohjois-Pohjanmaan Psoriasisyhdistys tarjoaa vertaistukea, jota varten on koulutettu vertaistukihenkilöitä. Vertaistuki on luottamuksellista toimintaa, joka perustuu vapaaehtoisuuteen, tasa-arvoon ja vastavuoroisuuteen. Vertaistuki on maksutonta palvelua. Se täydentää terveydenhuolto- ja sosiaalialan ammattilaisten antamia palveluja. Vertaistuki auttaa sairauden kohtaamisessa ja keskittyy siihen liittyviin seikkoihin. Vertaistuki on tunnetason tukea, joka luo toivoa ja auttaa käsittelemään sairauteen liittyviä tunteita, mutta myös välittää tietoa. Keskeinen elementti on kokemustieto: vertaistukea voi antaa vain samankaltaisia asioita kokenut henkilö, joka haluaa kuunnella toista. Vertaistukihenkilöt antavat vertaistukea keskusteluissa, kirjeitse, puhelimitse tai sähköpostitse. Lisäksi vertaistuki toteutuu monissa muissa tilanteissa liiton ja yhdistysten toiminnassa, esimerkiksi kursseilla, hoitomatkoilla, tapaamisissa ja yhdistysten jäsenilloissa.
Muu liikkeenjohdon konsultointi
Asiantuntija-apua ja neuvontaa yksityisille remontin tekijöille pääkaupunkiseudulla. Tarvittaessa autamme myös käytännön töissä.
Kokonaisvaltaiset taloushallinon palvelut; kirjanpidot, tilinpäätökset, palkanlaskenta, veroilmoitukset, maksuliikenne, laskutus, yrityksien perustamiset, yhtiömuodon muutokset, verosuunnittelu yms.
Panostamme hyvään ja ammattitaitoiseen asiantuntijapalveluun.
Henkilöstöämme koulutetaan jatkuvasti ja tietojärjestelmämme vastaavat alan vaatimustasoa. Tietoturvamme ja varmuuskopiomme ovat myöskin hyvin ajanmukaisesti hoidettuna suuren toimeksisaajan puolesta. Toimistollamme on vastuuvakuudet, joiden vuoksi toimintamme on taloushallinnon alan vaatimustason vastaavaa. Tilitoimistomme käytössä on myöskin kaiken kattavat sähköiset taloushallinnon palvelut (veroilmoitukset, kausiverotilitykset, vuosiilmoitukset yms. lähetetään sähköisesti).
Metsä Niemisen palveluntarjonnassa yhdistyy yli 10 vuoden käytännön töiden kokemus, kohtuullinen hintataso ja insinööritaito.
Metsä Nieminen Oy tarjoaa laajan valikoiman erilaisia palveluita. Päätoimiala on metsätaloutta palveleva toiminta. Tämä käsittää erilaiset metsänhoidon palvelut, metsäasiantuntija- ja hankepalvelut, puukauppapalvelut, metsäsuunnitelmat ja tila-arviot.
Meiltä saa myös metsä- ja yksityisteiden kunnossapitopalveluita, kunnostusojituksia, metsätuhokartoituksia ja erikoishakkuut, kuten taajamametsähakkuut palveluna. Asiantuntijapalveluiden puolelta myös metsätalouden veroilmoitus ja veroneuvonta.
Näiden lisäksi teen sivutoimisesti pienkonehuoltoa, jonka piiriin kuuluvat mm. moottoripyörät, moottorisahat, ruohonleikkurit yms. Muista palveluista löytyy vielä erityisesti kotitalouksille ja taloyhtiöille räätälöityjä palveluita, kuten pensasaidan leikkuuta.
Toimimme mm. seuraavissa kunnissa: Ulvila, Pori, Nakkila, Harjavalta, Kokemäki, Eura, Eurajoki, Rauma, Pomarkku, Kankaanpää, Jämijärvi, Siikainen, Merikarvia, Sastamala ja Huittinen. Tarvittaessa pidemmälläkin.
Facebook: Metsä Nieminen Oy
Instagram: metsanieminen
Youtube: Metsä-Nieminen
Car-Koivisto Ky on erikoistunut autojen ja moottoripyörien maahantuontiin USA:sta - asiantuntija-apua joka on todella luotettavaa ja laadukasta. Maahantuonnin lisäksi teemme amerikanautojen huoltoja, entisöintejä ja kunnostusta. Meiltä saat hyvää palvelua – tilaamme ja myymme tarvittavat varaosat ja tarvikkeet. Meille on kertynyt vuosien saatossa varaosia kattavasti hyllyyn. Teemme tarvittaessa myös vuosi- ja museokatsastukset. Välitämme myös autoja ja voit laittaakin autosi myyntiin meidän kauttamme. Kysy lisää! Maksuvälineenä käy kortti, Visa ja käteinen. Erillisen sopimuksen mukaan myös laskutus ja osamaksu. Meillä ei ole aukioloaikoja. Soita 0500-726383 tai lähetä sähköpostia car.koivisto@gmail.com ja sovitaan tapaaminen.
Tarjoamme laadukasta asiantuntija- ja suunnittelutyötä sekä geotekniikan että pohjarakentamisen laajassa tehtäväkentässä. Teemme yritysten, yksityisten ja julkisten tilaajien kaikenkokoisia hankkeita.
Henkilöstöllämme on pitkä ja laaja kokemus haastavien pohjarakennekohteiden suunnittelusta, toteutuksesta ja asiantuntijatehtävistä.
Valtaosa hankkeistamme on tutkimus- ja suunnitteluhankkeita, mutta palvelemme mielellämme myös erilaisissa selvitys- ja kustannusvertailuasioissa sekä asiantuntijalausunnoissa ja suunnitelmien ulkopuolisissa tarkastuksissa.
Suunnitelmat voivat liittyä rakennusten rakentamiseen, rakennushankkeiden piharakenteisiin, pihojen tasaukseen, hulevesien hallintaan sekä tie-, rautatie-, katu-, puisto- ja putkijohtohankkeisiin, tuulimyllyihin tai esimerkiksi logistiikka-alueisiin.
Toimipisteemme sijaitsee Helsingissä, mutta tarjoamme geosuunnittelun asiantuntijapalveluitamme ympäri Suomen ja tarvittaessa maan rajojen ulkopuolelle.
Lisäksi meiltä onnistuu lähes kaikki geosuunnitteluun, työnaikaiseen geotekniikkaan sekä pohjarakennukseen liittyvät tehtävät.
Teoteam Oy on Etelä-Suomen alueella toimiva pitkäikäinen insinööritoimisto. Suunnittelemme ja valmistamme monipuolisia sähkö- ja automaatiojärjestelmiä sekä kokonaisprojekteina että osatoimituksina. Teemme myös kustannustehokkaita modernisointeja ja laajennuksia jo olemassa oleviin järjestelmiin. Työfilosofiamme on tavanomaista parempi kumppanuus: autamme teollisuutta, laitoksia ja kuntia kaikissa automaatioon ja sähköön liittyvissä kysymyksissä.
Tamminiitty Oy on metalliteollisuuden esikäsittely- ja osavalmistuspalveluita tuottava alihankinta- ja asiantuntijayritys. Erikoisosaamistamme on laserteknologia, särmäys, koneistus sekä muut esikäsittelypalvelut. Käytämme nykyaikaisinta teknologiaa, jonka tehokkuudesta asiakkaamme hyötyvät.
Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry on omaishoidon asiantuntija ja puolestapuhuja. Me autamme omaisistaan huolehtivia henkilöitä ja heidän läheisiään jaksamaan paremmin arjessaan ja huolehtimaan hyvinvoinnistaan. Tarjoamme tietoa,tukea ja toimintaa, edistämme omaishoitajien oikeuksia ja kehitämme innovatiivisia palveluita.
TOIMINNANJOHTAJA Minna Hernberg, 040 566 5865
HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA Janne Laitinen, 040 7257 027
BQ Rakennustutkija tarjoaa asiakkailleen laadukkaita rakennusteknisiä tarkastus-, tutkimus-, valvonta- ja konsulttipalveluita vuosien kokemuksella, myös suunnittelupuoli.
Toimialue pääsääntöisesti pääkaupunkiseutu ja Uusimaa, pääpaino asiakkaissa kuluttajat, mutta myös muille.
Ota yhteyttä ja jätä työ- / tarjouspyyntö!
Rakentajain Insinööritoimisto Oy on vuonna 2003 nykyisen muotonsa saanut rakennusalan riippumaton asiantuntijayritys.
Toimialueena pääkaupunkiseutu n. 100km säteellä.
Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU) on liikunnan aluejärjestö.
Toimimme alueellamme liikunnan ja urheilun kokoavana voimana, yhteistyön rakentajana, palveluiden tuottajana sekä liikunnan ja urheilun etujen ajajana ja asiantuntijana.
Toimimme alueellamme lasten ja nuorten liikunnan, aikuisliikunnan sekä seuratoiminnan parissa. Toimintamme sisältöalueet ovat:
Elinvoimainen seuratoiminta
Liikkuva lapsuus
Lisää liikettä nuorille ja aikuisille
Menestyvä huippu-urheilu
Toiminnan tarkoitus eli missio on: "Olemme alueella liikunta- ja urheilukulttuurin edistäjä ja mahdollistamme toiminnallamme seuroja, kuntia ja muita toimjoita onnistumaan omissa tavoitteissaan."
Toimintamme päämäärä eli visio on: "Olemme alueella liikunnan ja urheilun kokoava voima ja yhteistyön rakentaja. Alueemme liikunta- ja urheilupalvelut ja niihin liittyvä osaaminen ovat hyviä esimerkkejä valtakunnallisesti ja kansainvälisesti."
Toimintamme arvot ovat: "Toimintamme perustana on liikkumisen ilo, yhteistyö, kumppanuus ja innostaminen."
Toimimme 16 kunnan alueella. Kunnat ovat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Joutsa, Kuhmoinen, Kärkölä, Lahti, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Orimattila, Padasjoki, Pertunmaa ja Sysmä.
PHLU:ssa on yli 200 jäsentä, joista noin 170 on urheiluseuroja.
PHLU on Valtakunnallisen liikunta- ja urheiluorganisaation, Valo ry, jäsen ja yksi viidestätoista Suomessa toimivasta liikunnan aluejärjestöstä.
PHLU:n toimisto sijaitsee Lahden Urheilukeskuksessa, osoitteessa Salpausselänkatu 8. 15110 Lahti.
rakennuttamisen konsulttitoimisto Helsingissä
Pihla-asiantuntija auttaa omakoti- ja pientalojen ikkunaremontin / oviremontin suunnittelusta.
Teemme ilmaisia arviokäyntejä, asiantuntijamme ikkuna- ja oviremontin tarpeellisuuden.
Ota yhteyttä Suomi-Ikkunat Oy 044 5065077
Keminmaan City-Marketista löytyy meidän Pihla ikkunoiden ovien showroom
Käy tutustumassa valikoimaan
SafeDrying-järjestelmällä rakennukset pysyvästi kuiviksi. SafeDrying-järjestelmä on Euroopan laajuisesti patentoitu ja sopii kiinteistöjen haastavien maanvastaisten kosteusongelmien korjaukseen. Järjestelmä perustuu kiinteästi rakennukseen asennettavaan kosteudenkeruukanavistoon. Kanaviston kautta kierrätettävä kuiva ilma puhaltaa rakenteet kuivaksi ja pitää ne pysyvästi kuivina. SafeDrying-järjestelmään liitetyn rakenteiden kosteuden etävalvonnan avulla varmistetaan sekä uusien, että korjattavien kiinteistöjen koko tulevan elinkaaren aikainen turvallinen kuivuus. Kaikki korjauskohteet on lähtökohtaisesti mahdollista saada kuivaksi. Olipa kyseessä perinteinen alhaalta päin perustuksista nouseva kapillaarinen kosteus, sata vuotta vanhoille taloille tyypillinen kellarin seinien läpi vuotava vesi tai pihakannen vuodot, kaikki saadaan pidettyä kuivina. Kuivatuskohteitamme ovat mm. taloyhtiöt, julkisen sektorin rakennukset, hotellit, arvokiinteistöt ja omakotitalot ympäri Suomen. Rakennuksen pitäminen kuivana on paras tapa estää rakennuksen kosteusongelmat. Uudisrakentamisessa SafeDrying-kuivatusjärjestelmällä voidaan lyhentää paksujen rakenteiden kuivumisaikoja merkittävästi. Miten toimia? 1. Ota meihin yhteyttä. Kerro miten ja missä ongelma sijaitsee. Tilanteen hahmottamisen helpottamiseksi lähetä samalla rakennuksen pohjakuva ja mahdolliset tutkimusraportit. 2. Arvioimme miten voisimme olla avuksi ja otamme sinuun yhteyttä. 3. Lähetämme asiantuntijamme käymään kohteessa ja teemme ehdotuksen korjauksesta.
Referenssit Linjasaneeraustöiden valvonta
As Oy Hakanmetsän linjasaneerauksen projektipäällikön tehtävät ja toteutuksen valvontatehtävät (2015–2016) As Oy Kotikonnuntie 9, linjasaneerauksen suunnitteluvaiheen projektinjohtotehtävät ja toteutuksen valvontatehtävät (2014–2015) As Oy Käärtinpolku 4, Helsinki (2012–2013) As Oy Mellunsusi (2013) As Oy Pohjoisniementie 4, linjasaneerauksen suunnitteluvaiheen projektinjohtotehtävät (2013–2014) As Oy Uranus (2012) As Oy Otavantie 1, Helsinki (2011–2012) As Oy Poutuntie 15, Helsinki (2011)
Saneeraushankkeiden rakennuttamistehtävät, korjaussuunnittelu ja valvonta
As Oy Puistolantori 5, salaojien peruskorjaus, rakennuttamistehtävät ja valvonta 2014 As Oy Mellunsusi, KPH-peruskorjaus (2013) As Oy Haukitörmä, Espoo (2012) As Oy Korvatunturinpolku, vesikaton ja talosaunan peruskorjaus (2012) As Oy Otsonrivi, Espoo, vesikaton peruskorjaus (2012) As Oy Rekivesala KPH-peruskorjaus, vesikaton peruskorjaus (2012) As Oy Uranus, liike- ja toimistotilojen peruskorjausta (2012) As Oy Krenatööri, Espoo (2010) As Oy Rekipellontien-Salpa, Helsinki (2011) As Oy Untamalanpuisto, Helsinki (2011) As Oy Vanhaväylä 13, Helsinki (2011) As Oy Yliskyläntie 7, Helsinki (2011) Kiinteistö Vehnäkuja 6, Porvoo (2010) As Oy Uranus, Helsinki (2009–2010) As Oy Heinämiehentie 7, Helsinki (2009–2010)
Asuntohankkeiden uudisrakentamisen valvonta
As Oy Helsingin Pablo (2015–2016) As Oy Laaksolahden Aurora (2014) As Oy Espoon Lähdeaukio (2012–2013) As Oy Kilonhuippu (2012–2013) As Oy Munkkivuoren Mäntyrinne (2012–2013) Kiinteistö, Tuokkostie 6, talot A, B, C (2011–2012) OKT, Kaitamäki 9a, Espoo (2011–2012) Kiinteistö Ratlandsvägen, Liljendal (2010–2011)
Julkisivukorjaustöiden suunnittelu ja valvonta
Kiinteistö Malminkaari 12, julkisivukorjaus ja vesikaton peruskorjaus (2014) As Oy Helsingin Mesenaatintie 19 (2011) As Oy Tuubapolku, Helsinki (2009–2010)
Muu kiinteistöjen rakennuttaminen ja valvonta
Däck-Rengas, Loviisa, teollisuushallin rakentaminen (2010) DataCenter, Espoo (2009–2010)
Lisäksi teemme
K. Halonen on luotettava ja osaava sähkö- ja LVI-alan yritys, joka palvelee asiakkaitaan Kirkkonummella ja pääkaupunkiseudulla. Teemme ammattitaidolla esimerkiksi sähköasennuksia, sähkökorjauksia, sähköautomaatiota, ja koneasennuksia. LVI-alan asiantuntijamme suorittavat myös LVI-asennuksia ja korjauksia. K. Halosella on lisäksi vankka kokemus erilaisista metallitöistä joita teemme asiakkaan tarpeiden mukaan paikan päällä asiakkaan luona.
Palveluitamme tarjoamme yksityisille kuluttajille, taloyhtiöille, teollisuudelle, rakennusliikkeille ja yrityksille sekä muille yhteisöille.
Joensuun Seudun Hengitysyhdistys
Joensuun Seudun Hengitysyhdistys on Hengitysliiton paikallisyhdistys. Yhdistyksemme toimii Joensuun seudulla. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää hengityselinsairaiden ja heidän läheistensä elämänlaatua ja yhdenvertaisuutta kuntalaisina sekä toimia terveellisen elinympäristön puolesta.
Yhdistyksemme tehtävänä on toimia hengityssairauksien ja tuberkuloosin ennaltaehkäisyn, hoidon ja kuntoutuksen puolesta, vaikuttaa sairastuneiden edunvalvonta- ja asiantuntija-järjestönä sekä tehdä yhteistyötä muiden vammais-, kansanterveys- ja vapaaehtoisten kansalaisjärjestöjen kanssa. Yhdistys on perustettu vuonna 1990. Jäsenmäärä on noin 550 jäsentä.
Sähkö-Sepi Oy on ilmalämpöpumppujen asiantuntija, joka vastaa tuotteen myynnistä, asentamisesta ja huoltamisesta. Ammattilaisen asentama ilmalämpöpumppu on kustannustehokas ratkaisu kodin lämpötilan säätämiseen.
Palvelemme: yritykset, kotitaloudet, isännöitsijät, kunnat ja kaupungit
Pirkan Verkkopalvelu Oy toteuttaa kaikki sähköalan työt Pirkanmaan alueella, Keski-Suomessa, Savossa sekä tarvittaessa muuallakin. Olemme kokenut ja luotettava sähkötöiden asiantuntija, jonka tietotaito ja osaaminen kattaa erilaiset sähköverkkoon, kiinteistöihin, valaistukseen ja varavoimalaitteisiin liittyvät asennustyöt laidasta laitaan. Päätoimipisteemme on Nokialla, mutta löydät meidät myös Jämsästä.
Saha- ja puutavaran asiantuntija palveleluksessasi!
Meiltä höylätyt puut ja kestopuut, listat sekä paneelit - valikoimastamme löydät ET-listojen kattavan listavalikoiman sekä Koskisen Oy:n paneelit. Kaikki sahatavara on ensiluokkaista!
Yhteistyökumppaneitamme ovat
Tarjoamme ammattitaitoisia ja räätälöityjä korjausrakentamisen asiantuntijapalveluita.
Valvoman Oy on Uudellamaalla toimiva rakennusalan asiantuntijayritys.
Yritys tarjoaa valvonta- ja asiantuntijapalveluita kiinteistöjen julkisivujen, ikkunoiden ja vesikattojen saneeraukseen sekä pientalorakentamiseen vastaavan työnjohtajan ja pääsuunnittelijan palveluja.
Olemme täyden palvelun metsäpalveluyritys jonka kautta onnistuu metsäasiat taimien istuttamisesta aina puukauppaan asti. Hoidamme myös metsätilakauppaa, sukupolvenvaihdoksia ja perunkirjoja. Toimialue Parkano ja ympäristökunnat n. 70 km säteellä.
Korjaamme vesivahingot, uudistamme kylpyhuoneet sekä saunat ja toteutamme muut huoneisto- sekä sisätilaremontit. Kauttamme paikan päälle löytävät tarpeen tullen myös sähkö- ja putkiasentajat. Saat kaiken saman katon alta! Kysy meiltä lisää palveluistamme ja kattavasta osaamisestamme. Palvelemme yksityisasiakkaita, taloyhtiöitä sekä muita yrityksiä rakennusliikkeitä.
Lämpö Sippu on Kouvolasta käsin toimiva lämmitysratkaisujen ja LVI-töiden asiantuntija. Olemme perheyritys, ja kokemusta alan töistä meille on kertynyt jo yli 30 vuoden ajalta. Asennamme ja huollamme ilmalämpöpumput ja vesi-ilmalämpöpumput kohtuuhintaan. Palvelualueitamme ovat Kouvolan lisäksi Kotka, Hamina, Miehikkälä, Pyhtää ja Virolahti.
Korjalankatu 6 H 45130 Kouvola
Kainuun Rakennusvahinkopalveluiden laajaan palvelutarjontaan kuuluu kiinteistöjen vahinko-, rakennus-, ja asiantuntijapalvelut. Otamme vastaan kaikkia rakennusalan töitä, uudisrakennamme, saneeraamme ja remontoimme. Teemme myös kosteusmittauksia ja rakenteiden kuivauksia. Toimimme avaimet käteen- periaatteella!
Palvelemme yrityksiä, kotitalouksia, taloyhtiöitä, vakuutusyhtiöitä, kuntia ja kaupunkeja Kainuun alueella.
Täyteainehoidolla voidaan häivyttää juonteita suunympäriltä sekä kohottaa ja korostaa kasvonpiirteitä. Käytössäni on laadukas ja edistyksellinen täyteaine, joka sisältää luonnollista hyaluronihappoa.
Asiantuntijasairaanhoitajan ammattitaidolla toteutettua täyteainehoitoa. Lisätietoa ja kuvia Facebook-sivuilla.
Turvanasi Lahti on täyden palvelun paloturvallisuuden asiantuntija. Autamme asiakkaitamme pitämällä huolta heidän paloturvallisuudestaan. Tarkastamme, huollamme, raportoimme, koulutamme ja opastamme.
Olen rakennusinsinööri, joka on suorittanut talorakennustyön paikallisvalvojan pätevyyden. Tarjoan rakentajille asiantuntijapalveluita yli 25 vuoden kokemuksella. Osaamiseni kattaa pääsuunnittelijan, vastaavan työnjohtajan ja rakennustyön valvojan tehtävät. Vahvan yhteistyöverkostoni ansiosta tarjoan mielelläni myös rakennuttajan palveluita.
Teen työtäni pääasiassa Lahdessa ja Päijät-Hämeen alueella, sekä tarvittaessa myös pääkaupunkiseudulla. Valtaosa asiakkaistani on omakotitalojen rakentajia, mutta mukaan mahtuu myös yrityksiä ja julkisia toimijoita.
Palvelemme yksityishenkilöitä, yrityksiä, taloyhtiöitä, julkista sektoria, sekä kaikkia omakotitaloasujia / omakotitalojen ostajia!
Yritys kuuluu Suomen Yrittäjät -järjestöön
Julkisivusaneeraus ja monet muut palvelut luotettavasti ja ammattitaidolla Maalausliike Remula Oy:ltä. Olemme korjausrakentamisen, julkisivusaneerausten sekä huoneistoremonttien kokenut asiantuntija, joka hoitaa kaikki alan työt niin omakoti- kuin kerrostaloissakin – teollisuuden kiinteistöjä unohtamatta. Olemme toimineet maalausalalla jo vuodesta 1960. Me hoidamme sovitusti kaikki remonttityöt perinteisistä maalaus- ja tapetointitöistä julkisivuremonttiin.
SUOMEN JULKISIVU-URAKOITSIJAT RY:N JÄSEN
Palvelemme: yksityiset, yritykset, julkinen sektori