Tarjoukset
Tarjouspyyntöpalvelu
Seuraa meitä Facebookissa
LUONNOLLISTA HYVÄÄ OLOA. ANNA KEHOLLESI JA MIELELLESI AIKAA PALAUTUA.
Olen koulutukseltani kasvatustieteen maisteri sekä pätevöitynyt kuvataiteen ja terveystiedon opettajaksi. Aloitin työni Joensuun Lyseon peruskoulussa 1.8.2000 kuvataiteen lehtorina, ja myöhemmin toimin myös terveystiedon opettajana. Vuonna 2023 päätin jättää opettajantyön taakseni ja käänsin elämässäni uuden sivun.
Lyhyen tauon jälkeen löysin kutsumukseni hoitotyön, sosiaali- ja terveysalan sekä henkisen hyvinvoinnin parista. Tämä polku on tuntunut syvästi merkitykselliseltä ja sydäntäni lähellä olevalta.
Hoitofilosofiani
Haluan auttaa ihmisiä irtautumaan hetkeksi arjen kiireistä – tai löytämään kestävän rentoutumisen sarjahoitojen kautta. Lempeä kosketus on yksi ihmisen perustarpeista ja keskeinen hyvinvoinnin lähde.
Minut on helppo kohdata. Hoitotilanteessa luottamus ja turvallisuus syntyvät luontevasti. Käsieni kosketus on lämmin, pehmeä ja hoitava – se voi tuoda hengähdyshetken, palkinnon tai syvärentoutuksen, joka kannattaa antaa jatkua rauhassa loppupäivän ajan.
Voin keskustella luottamuksellisesti henkilökohtaisista huolista ja ohjata tarvittaessa eteenpäin sopivan avun piiriin. Kaikki, mitä hoitolassa sanotaan, jää hoitolaan.
Ryhmäohjaukset
Tarjoan meditaatio-, äänimalja- ja mielikuvamatkoja yrityksille sekä Joensuun kansalaisopistossa. Uutuutena teen rumpurentoutuksia äänimaljojen kanssa, sointukylpyjä ja hyvinvointipäiviä, joissa ohjelma sisältää rentoutusta, luovan vapaan maalauksen ja lisää rentoutusta – noin 5 tunnin kokonaisuus ruokatauolla.
Motto: Beati Mites – Autuaita ovat lempeät.
Ajanvaraukset ensisijaisesti kotisivujen Vello-palvelun kautta. Lisätiedusteluihin vastaan mielelläni puhelimitse tai sähköpostitse.
Toimipaikka auki sopimuksen mukaan.
Kotihoiva Maija Oy tarjoaa luotettavaa ja ammattitaitoista kotihoitoa asumisen ja elämisen tueksi. Yksilölliset palvelumme sopivat niin ikäihmisille, kotisairaanhoitoon sekä lapsiperheille. Toiminta-alueenamme ovat: Nilsiä, Lapinlahti, Iisalmi sekä Varpaisjärvi. Palveluillamme on 100% tyytyväisyystakuu, ja olemme Luotettava Kumppani.
Palvelusetelillä tai ilman. Muista myös kotitalousvähennys! Ota yhteyttä, ja kysy lisää palveluistamme!
Hei! Olen yksityisyrittäjä Pirkanmaalta ja toimin tällä hetkellä itsenäisenä ammatinharjoittajana Nokialla. Olen toiminut 25 vuoden ajan sairaanhoidon- ja hoitoalan eri tehtävissä. Koulutukseltani olen lähihoitaja, sairaanhoitaja ja ensihoitaja. Lisäksi valmistuin muutama vuosi sitten sairaanhoitajan rajatun reseptinkirjoitusoikeuden opinnoista Tampereelta.
Olen työskennellyt pääosin sairaalan ulkopuolisessa ensihoidossa, päivystyspoliklinikalla, terveyskeskuksissa, aluesairaaloissa ja yliopistosairaalaloissa. Olen tehnyt töitä seuraavilla sairaanhoidon erikoisaloilla; sisätaudit, kirurgia, ortopedia (traumatologia) kardiologia ja lastenpäivystys. Urani alkuvaiheessa työskentelin myös kotihoidon- ja kotisairaanhoidon toimintayksiköissä.
Monipuolisen ja pitkän työkokemukseni pohjalta pystyn tarjoamaan asiakkailleni monipuolista ja laadukasta sairaanhoidonpalvelua kotisairaanhoidon- ja kotisairaalatyön merkeissä asiakkaan luokse kotiin. Yksikössämme työskentelee minun lisäkseni sairaanhoitajia ja muutamia lähihoitajia. Tiimimme voimavara on positiivisuus, vahva ammattitaito, kokonaisvaltainen asiakkaan kohtaaminen, sekä moniammatillinen yhteistyö ja jatkuva koulutus.
Olemme pyrkineet rakentamaan myös omahoitaja-mallia, jossa asiakas tapaa tutut hoitajat kotikäynneillä. Näin edistämme hoidon sujuvuutta, joka luo myös turvaa ja varmuutta asiakaskokemuksiin.
Uusimpana palveluna meiltä saa kotinäytteenotot Sastamalassa (olemme Fimlab Oy:n yhteistyökumppani).
Anna Rouva Rekryn auttaa sinua ja tee unelmistasi totta pienin askelin.
Rouva Rekryn palvelut ovat helposti lähestyttäviä palveluita, joiden tarkoitus on auttaa ihmisiä kohtaamaan toisensa työelämässä.
Joillakin aloilla työnantajien ja työnhakijoiden on vaikea löytää toisiaan, tätä ilmiötä kutsutaan kohtaanto-ongelmaksi.
Rouva Rekryn suorarekrytointi on luotu vähentämään tuota ongelmaa. Suorarekrytointi on palvelu, jossa henkilö rekrytoidaan suoraan työnantajan palkkalistoille, kohdistetun haun avulla.
Uravalmennuspalvelut ovat tarkoitettu kirkastamaan omaa urapolkua ja tavoitteita. Rouva Rekryn uravalmennus on ratkaisukeskeistä ja tavoitehakuista. Palveluissa korostetaan erityisesti sisäisen motivaation hyödyntämistä. Valmennukset toteutetaan asiakkaan toivomalla etäyhteydellä. Kymenlaakson alueen asiakkuudet lähitapaamisen mahdollisuudella.
Palvelemme yksityishenkilöitä, yrityksiä, taloyhtiöitä, kuntia sekä kaupunkeja.
Palveluihimme kuuluu:
Tuotteitamme ovat mm.:
Suomen hierojakoulut oy:llä on toimintaa viidellä paikkakunnalla: ESPOOSSA, HELSINGISSÄ, JYVÄSKYLÄSSÄ, KUOPIOSSA JA SEINÄJOELLA. Hieroja- sekä urheiluhierojakoulutusta päivä- tai monimuoto-opiskeluna. Meillä myös Kalevalaisen kansanparannuksen opinnot.
Espoon Hierojakoulu Piispansilta 11 02230 Espoo Ajanvaraus: 0440 355 898 ajanvarausespoo@suomenhierojakoulut.fi
Jyväskylän Hierojakoulu Hannikaisenkatu 41 40100 Jyväskylä Ajanvaraus: 050 4391 527
Kuopion Hierojakoulu Vuorikatu 20 70100 Kuopio Ajanvaraus: 0400 355 895 ajanvarauskuopio@suomenhierojakoulut.fi
Erottajan Hierojakoulu Uudenmaankatu 4-6 (sisäpiha) 00120 Helsinki Ajanvaraus: 044 9783 569
Seinäjoen Hierojakoulu Valtionkatu 1 60100 Seinäjoki Ajanvaraus: 044 2350 751
Neuvontaa ja ohjausta Neuvomme ja ohjaamme asiakkaitamme monipuolisesti taloushallintoon, verotukseen ja yritta?miseen liittyvissa? kysymyksissa?. Asiakkaanamme saat henkilo?kohtaista palvelua ja yhteydenpitoa, aina silloin kun sita? tarvitset. Voit valita itse oletko yhteydessa? puhelimitse, sa?hko?postilla tai vaikka whatsappilla. Ka?ymme asiakkaidemme kanssa jatkuvasti kysymyksia? la?pi mita? yritta?ja?lla? kannattaa ottaa huomioon yrityksen elinkaaren aikana. Harvalle asiakkaalle riitta?a? varsinkaan yrityksen alkuvaiheessa pelkka? kirjanpidon ja palkanlaskennan palvelut tilitoimistolta. Kaiken kattava paketti Asiakkaanamme sinun ei tarvitse huolehtia mista?a?n muusta kuin materiaalin toimittamisesta meille. Tarjoamme kokonaisvaltaisen palvelun. Kauttamme saat ammattitaidolla hoidetut taloushallinto palvelut. Kirjanpito sisa?lta?a? kaiken tarvittavan: Neuvonta Yhteydenpito Kuukausikirjanpito Ilmoitukset verottajalle Tulosseuranta Arvonlisa?verolaskenta Sa?hko?inen raportointi Etätyökalut Tarjoamme kattavat työkalut etätyöskentelyyn ja perehdytämme tarvittaessa niiden käyttöön. Hinnasto Hinnat sovitaan aina tapauskohtaisesti, jokainen yritys on erilainen ja omaa erilaiset tarpeet. Tunti- tai kiintea? hinta sovittavissa yksilo?llisesti
www.instagram.com/tilitoimistomerituuli
www.facebook.com/profile.php?id=100090674144280
Käännös- ja tulkkauspalvelut kaikille asiakaskunnille Kymen alueella ja lähimaakunnissa. Etätulkkaus onnistuu kaikkialle Suomeen. Kielet suomi, venäjä ja ukraina.
Instagram: kotomo_oy Facebook: Kotomo
Suomi-venäjä-suomi -tulkkauspalvelut sekä läsnäolotulkkauksena pääkaupunkiseudulla että etätulkkauksena kaikkialle Suomeen. Myös käännöstyöt onnistuvat.
Ostamme ja otamme vastaan käytettyjä pianoja sekä flyygeleitä. Olemme kiinnostuneita erityisesti mustista sekä valkoisista soittimista.
Akustisten pianojen sekä flyygeleiden hintaan sisältyy kuljetus max 200km etäisyydelle Salosta. Kysy tarjous pidemmistä matkoista Suomen alueella!
Suoritamme myös pianojen sekä flyygeleiden siirtoja / kuljetuksia. Kysy tarjous!
Olen toiminut tilitoimistoyrittäjänä vuodesta 1986. Aluksi toimin Helsingissä vuodet 1986 - 2001. 2002 - 2004 pidin muutaman sapattivuoden yrittäjyydestä ja työskentelin pääkirjanpitäjänä/taloudenhoitajana keskisuuressa rakennusliikkeessä. Kuopiossa olen toiminut tilitoimistoyrittäjänä 1.12.2004 alkaen.
Toiminta-alueemme on koko Suomi ja nykyinen asiakaskunta muodostuu Kuopio-Helsinki välillä (Esim. Kuopio, Tuusula, Vantaa, Espoo, Helsinki, Vihti).
Tarjoamme asiakkaillemme kirjanpito- ja palkanlaskentapalveluita sekä muita taloushallinnon palveluita. Lisäksi tarjoamme toimistopalveluja toimistollamme tai asiakkaan tiloissa sekä etänä asiakkaan ohjelmilla.
Hei, olen lähihoitaja, koulutettu kokemusasiantuntija ja lyhytterapeuttiopiskelija. Autan yrityksessäni Angelina Hyvinvointipalvelut pitkäaikaissairaita sekä nuoria löytämään omia voimavarojaan ja vahvuuksiaan sairauden tuomien haasteiden tai muiden kuormittavien asioiden kanssa ratkaisukeskeisen lyhytterapian sekä hyvinvointivalmennuksen avulla. Hyödynnän työskentelyssä omaa taustaani pitkäaikaissairaana, kokemusasiantuntijakoulutustani, ymmärrystäni erityisherkkyydestä sekä pitkää kokemustani hoitoalalta ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämisestä.
Ratkaisukeskeinen lyhytterapia on tavoitteellista työskentelyä, jossa pyrimme yhdessä kartoittamaan voimavarojasi sekä vahvuuksiasi. Keskitymme tulevaisuuteen ja tähän hetkeen ja pyrimme löytämään elämästäsi asioita, jotka jo toimivat ja tuovat sinulle iloa ja onnistumisen kokemuksia.
Lyhytterapialla pyritään kasvattamaan itseymmärrystä, auttamaan tunteiden säätelyssä, kehittämään ongelmanratkaisutaitoja, auttamaan kriisivaiheiden yli ja tuottamaan tarkoituksenmukaisia käyttäytymismuutoksia arjessa. Kun oivallukset tulevat sinulta itseltäsi, ne kulkevat mukanasi myös terapian loputtua.
Lyhytterapia on matalan kynnyksen palvelu, et tarvitse lääkärin lähetettä ja terapiaan pääsee nopeasti. Terapiassa ei tehdä kirjauksia eikä tietoja tallenneta Kantaan. Lyhytterapia on ehdottoman luottamuksellista. Vaitiolovelvollisuus jatkuu myös tapaamisten loputtua.
Teen lyhytterapiaa opiskelijahinnoilla:
50 € / 45 minuuttia (sis. alv 25,5 %)
Voimme tavata etäyhteydellä, jolloin pääset terapiaan mukavasti, vaikka omalta sohvaltasi. Tarvitset vain puhelimen, tabletin tai tietokoneen ja internetyhteyden.
Tapaaminen onnistuu myös kasvotusten pääkaupunkiseudulla.
Tässä linkki terapeuttiprofiiliini: https://www.nordhealth.fi/fi/lahihoitaja/helsinki/annukka-raivio?utm_source=email&utm_medium=email&utm_campaign=profile_approved
Onko sinulla sellainen elämäntilanne, että haluaisit tukea sairautesi kanssa tai vain jutella jonkun kanssa? Ota ihmeessä yhteyttä!
Vellosta mahdollisuus ostaa sarjakortteja ja lahjakortteja. https://vello.fi/angelina-hyvinvointipalvelut/kauppa
Ilmainen tutustumiskäynti.
Tarjoamme henkilöstövuokrausta eri aloille. Olipa kyse sitten hoivatyöstä, varasto- ja tehdastyöstä, talonmiespalvelusta tai siivouksesta.
Tarjoamme joustavan mahdollisuuden hankkia osaavaa työvoimaa väliaikaisiin tarpeisiin. Kumppaninamme maksat vain tehdyistä työtunneista sopimuksemme mukaisesti. Ammattilaisemme antavat hyvän ja varman työpanoksen, ja huolehdimme työnantajavelvoitteista puolestasi.
Henkilöstöpalvelullamme on tiimit Kinnulassa, Kuopiossa ja Ylivieskassa. Toimimme laajasti pohjoisen Keski-Suomen alueella sekä Ylivieskan ja Kuopion ympäristössä. Teemme pidempiä sijaisuuksia myös esim. Lapin alueella. Kerro meille henkilöstötarpeistasi tai tarjoa meille osaamistasi!
Hoiva-alalla työvoiman tarve vaihtelee jatkuvasti. Meiltä saat koulutettua hoitohenkilökuntaa lyhyellä varoitusajalla sekä pidemmän poissaolon ajaksi että osapäiväiseen tarpeeseen!
Joukossamme on lähihoitajia, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia sekä hoiva-avustajia. Saat veloituksetta käyttöösi vuoronvarausjärjestelmämme helpottamaan vuorojen tilaamista ja laskujen tarkistamista.
Hoitoalan osaajille mahdollistamme ketterät työmahdollisuudet tiimissä, jossa tehdään työtä suurella sydämellä. Koska yrittäjämme työskentelevät kentällä itsekkin, ymmärrämme hoitoalan arjen. Maksamme hyvintehdystä työstä reilun korvauksen ja pidämme kaikista työntekijöistämmme hyvää huolta. Vuorot on helppo varata ja kuitata vuoronvarausjärjestelmässämme.
Kaipaat puhtaan luonnon rauhaa ja haluat kokea jotain hieman erilaista? Tervetuloa majoittumaan Kangaskylän vanhaan kouluun, Kinnulan entiseen kansakouluun.
Sinua odottaa 16 vastaremantoitua huonetta eri puolilla rakennusta alkaen entisestä rehtorin huoneesta aina entiseen musiikkiluokkaan.
Huoneet ovat omissa 2-6 hengen soluissaan ja voit valita seurueellesi oman lohkon, jossa jaatte yhteisen keittiön, suihkut ja wc:t.
Voit kysyä huoneita myös pidempikestoiseen majoittumiseen. Meillä ovat viihtyneet kansainväliset keikkatyöläiset ja etätöiden tekijät.
Käytössänne on sauna, pyykkikone ja keittiöt. Vierestä löytyy grillikota ja perheen fatbiketkin saatte lainaan pientä korvausta vastaan. Jalkapalloa pääsee potkimaan viereisellä kentällä ja hiihtoladut lähtevät pihasta.
Matalan kynnyksen keskusteluapua, johon et tarvitse lähetettä tai diagnoosia
Eteenpäin suuntaavaa, auttaa sinua löytämään omat olemassa olevat voimavarasi ja hyödyntämään niitä
Auttaa sinua saavuttamaan toivotut muutokset elämässäsi
Vahvistaa itsetuntemustasi ja ymmärrystäsi itseäsi kohtaan myönteisen lähestymistavan avulla
Käyntikertoja on yleensä 1-20, mutta joskus yksikin kerta voi jo riittää auttamaan sinua eteenpäin
Etävastaanottojen lisäksi teen myös kotikäyntejä, mutta voimme tavata myös esimerkiksi lenkkeilyn merkeissä, jos se on sinulle mukavampi tapa työskennellä
Työskentely on 100 % luottamuksellista, ei kirjauksia omakantaan tai mihinkään muuhunkaan sähköiseen potilastietojärjestelmään
Lyhytterapia ei ole psykoterapiaa, eikä se kuulu siksi Kela-korvauksen piiriin
Jos lyhytterapia ei ole sinulle riittävä hoitomuoto ohjaan sinut eteenpäin lääkärille tai psykoterapeutille
TIETOA MINUSTA
Olen Susanna Tikkala ja työskennellyt sairaanhoitajan ammatissa vuodesta 2008 asti, sekä julkisella, että yksityisellä sektorilla. Vuonna 2024 valmistuin Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistosta ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi, johon sisältyi myös psykoterapeuttiset valmiudet (60 op). Molemmat ammatit ovat minulle tärkeitä, ja ne tasapainottavat mukavasti toisiaan, joten työskentelen molemmissa työtehtävissä samanaikaisesti.
Terapeuttina olen avoin ja helposti lähestyttävä ihminen. Kohtaan asiakkaat ennakkoluulottomasti ja koen että olen hyvä kaikenikäisten ihmisten kohtaamisissa. Minulle sinun on helppo puhua vaikealtakin tuntuvista asioista. Ota rohkeasti yhteyttä!
SafeDrying-järjestelmällä rakennukset pysyvästi kuiviksi. SafeDrying-järjestelmä on Euroopan laajuisesti patentoitu ja sopii kiinteistöjen haastavien maanvastaisten kosteusongelmien korjaukseen. Järjestelmä perustuu kiinteästi rakennukseen asennettavaan kosteudenkeruukanavistoon. Kanaviston kautta kierrätettävä kuiva ilma puhaltaa rakenteet kuivaksi ja pitää ne pysyvästi kuivina. SafeDrying-järjestelmään liitetyn rakenteiden kosteuden etävalvonnan avulla varmistetaan sekä uusien, että korjattavien kiinteistöjen koko tulevan elinkaaren aikainen turvallinen kuivuus. Kaikki korjauskohteet on lähtökohtaisesti mahdollista saada kuivaksi. Olipa kyseessä perinteinen alhaalta päin perustuksista nouseva kapillaarinen kosteus, sata vuotta vanhoille taloille tyypillinen kellarin seinien läpi vuotava vesi tai pihakannen vuodot, kaikki saadaan pidettyä kuivina. Kuivatuskohteitamme ovat mm. taloyhtiöt, julkisen sektorin rakennukset, hotellit, arvokiinteistöt ja omakotitalot ympäri Suomen. Rakennuksen pitäminen kuivana on paras tapa estää rakennuksen kosteusongelmat. Uudisrakentamisessa SafeDrying-kuivatusjärjestelmällä voidaan lyhentää paksujen rakenteiden kuivumisaikoja merkittävästi. Miten toimia? 1. Ota meihin yhteyttä. Kerro miten ja missä ongelma sijaitsee. Tilanteen hahmottamisen helpottamiseksi lähetä samalla rakennuksen pohjakuva ja mahdolliset tutkimusraportit. 2. Arvioimme miten voisimme olla avuksi ja otamme sinuun yhteyttä. 3. Lähetämme asiantuntijamme käymään kohteessa ja teemme ehdotuksen korjauksesta.
Tarvetta verkkosivuille tai verkkokaupalle? Teemme verkkosivuja ja verkkokauppoja alkaen 300€:sta ylöspäin. Verkkosivujen hintaa on todella vaikea sanoa suoraan, siksi tarjoamme sinulle ilmaisen hintakartoituksen / kehitysriihen! Mietitään yhdessä mitä haluaisit ja mitä tarvitsisit! Etänä netissä tai jossain kahvikupposen äärellä! Ilmainen hintakartoitus ei sido sinua mihinkään! Takaamme jokaiselle projektille aina hintakaton, jonka yli hinta ei mene vaikka työmäärä osoittautuisi isommaksi. Referenssit/suosittelut: https://tietokettu.net/reference Tietoketun missiona on tarjota suomalaisia palveluita, jotka ovat myös hintatasoltaan realistisia vaihtoehtoja ulkomaisille palveluille. Jotta tämä toteutuisi, palveluiden on oltava hyviä ja samalla hinnaltaan kilpailukykyisiä, jotta asiakkaan ei edes tarvitse pohtia ulkomaista vaihtoehtoa vain siksi, että se on edullisempi. Meidän palvelumme on oltava niin hyvä, että voimme seistä ylpeänä sen takana. Tehokkuus ja edullinen hinta kiteytyvät timantiksi, kun siihen lisätään vielä mahtava, palveluhenkinen asiakaspalvelumme. Sellainen on meidän Tietokettu.
Kaikista webhotelli, virtuaalipalvelin ja yritystuotteistamme -10% koodilla: tarjoukset_fi
Englanti-Suomi-Englanti käännöspalvelut Uudellamaalla, sekä etäyhteydellä koko Suomen seudulla.
Olen kasvojoogaohjaaja Rosa Ketolainen.
Valmistuin arvostetusta Yoga Nordic -joogakoulusta, ja olen valmis jakamaan oppejani eteenpäin!
Järjestän kasvojoogakursseja verkossa, sekä myös mahdollisuuksien mukaan paikanpäällä tapahtuvana opetuksena.
Haluan auttaa ihmisiä saavuttamaan hehkuvan ihon luonnollisesti.
Jos sinulla heräsi kysyttävää, laita viestiä Instagramissa, Facebookissa, tai sähköpostilla.
Terapiaretki tarjoaa palveluina lyhytterapiaa, koulutuspsykoterapiaa, luontoterapiaa, meditaatio- ja liikunnanohjausta. Tapaamiset toteutuvat vastaanottohuoneessa Helsingin Harjussa tai ennaltasovitusti lähiluontokohteessa myös myös mahdollisuus etävastaanottoon.
Ota yhteyttä ja kysy lisää palveluista.
Sollertis on kotimainen ICT-palveluyritys. Tuotamme laadukkaasti ja luotettavasti monipuoliset konesali-, pilvi-, tuki- ja elinkaaripalvelut. Kauttamme saat myös tarvitsemasi lisenssit ja laitteistot. Asiakkaille haluamme antaa aikaa keskittyä omaan ydinliiketoimintaansa. Tunnistamme asiakkaidemme tarpeet ja pidämme huolta, että täytämme ne nyt sekä tulevaisuudessa. Koulutamme jatkuvasti henkilökuntaamme pysyäksemme kehityksen huipulla – näin osaamme tarjota asiakkaillemme aina oikeat ja nykyaikaiset välineet työntekoon. Ammattilaisillamme on vankkaa osaamista ja kokemusta IT-palveluiden tuottamisesta yli 20 vuoden ajalta.
Rakennuslupahakemukset, rakennuspiirustukset sekä vastaavan työnjohtajan tehtävät pientalokohteisiin sekä asuinhuoneistoihin. Työnjohtotehtävät Kokkolan alueella, hakemukset ja piirustukset etänä kaikkialle Suomeen.
Palvelua sekä suomeksi että ruotsiksi. Service även på svenska.
Sähkötyötä ammattitaidolla
Pesu tapahtuu pienellä painepesurilla + (Likavex) pesuaine ja lopuksi höyrypesurilla. Puran muovikuoren pois ja pesen sen myös.
Astrologinen tulkinta ja homeopaattinen hoito auttavat sinua paranemaan kokonaisvaltaisesti!
Johanna Karpov on yksi Suomen tunnetuimmista ja arvostetuimmista astrologeista. Hän on toiminut ammattiastrologina jo lähes 20 vuoden ajan. Johanna on kirjoittanut useita astrologiaan liittyviä teoksia, joista Astrologian opas (2012) ja Astrologian lähteillä (2020) ovat muodostuneet Suomen suosituimmiksi oppaiksi astrologian maailmaan.
Johanna on kehittänyt myös useita omia astrologisia teorioita, joista hän luennoi ympäri Suomea. Syvällisen teoreettisen osaamisen lisäksi hänellä on paljon kenttäkokemusta astrologina toimimisesta. Johanna on tehnyt yli 10 000 yksilöllistä astrologista tulkintaa, myös kansainvälisissä puitteissa monikulttuurilliselle yleisölle.
Johanna on toiminut Suomen astrologisen seuran puheenjohtajana ja ollut merkittävässä roolissa suomalaisen astrologian kehityksessä. Mediassa hän on tullut tunnetuksi työskennellessään 10 vuoden ajan MTV3:n puhelin- ja tv-astrologina, sekä esiintymisistään keskusteluohjelmissa, radiossa ja lehtiartikkeleissa.
PALVELUT
Suuren suosion saaneet horoskoopit ovat pinnallisia tulkintoja ja hyödyntävät vain pienen osan tähtien potentiaalista. Tässä tulkinnassa Johanna yhdistää astrologisen ammattitaitonsa ja koko tähtikartaston voiman selvittääkseen, mitä taivaan liikkeet kertovat persoonallisuudestasi. Mieleni tähdissä -tulkinta on tähtien johdattelema syväsukelluspersoonallisuutesi ytimeen. Tulkinta paljastaa vahvuutesi, kehityskohteesi ja piilevät mahdollisuutesi. Näin ymmärrät paremmin itseäsi ja osaat navigoida itsetietoisemmin elämäsi poluilla.
Kesto: 15 - 30 minuuttia. Sopii myös suuremmille ryhmille
Rakkauteni tähdissä -tulkinta avaa ainutlaatuisen näkökulman rakkauselämääsi astrologian avulla. Minkälainen kumppani täydentää sinua parhaiten? Pohditko nykyisen suhteesi tulevaisuutta tai kaipaatko muuten oivalluksia rakkauden haasteisiin? Tämä on matkasi henkilökohtaiseen tähtikarttaan, jonka kautta tutkitaan yksilön romanttista luonnetta, tunnetarpeita ja ihmissuhteita. Tulkinnan jälkeen ymmärrät paremmin, mitä sielusi syvissä virtauksissa tapahtuu, ja mihin suuntaan tähtipolku sydäntäsi johdattaa.
Kesto: 15 - 30 minuuttia. Sopii myös suuremmille ryhmille.
Tähtitaivas kertoo jokaiselle kertomusta – elämäntarinaa, jossa menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus kietoutuvat yhteen. Elämäni tähdissä -tulkinta tarjoaa sinulle mahdollisuuden pohdiskella elämäsi merkittäviä tapahtumiaja ymmärtää niiden taustalla vaikuttavia syyseuraus-suhteita.Samalla tulkinta tarjoaa mahdollisuuden paneutua sydäntäsi painaviin kysymyksiin, etsiä vastauksia elämän solmukohtiin tai vaikkapa kuulla, mitä viestejä universumi juuri nyt lähettää. Tulkinnan kompassina toimiihenkilökohtainen tähtikarttasi, joka valaisee elämäntarinasi tähtitaivaanvalossa.
Kesto: 15 tai 60 minuuttia. Henkilökohtainen kokemus.
Ihmiskunta on aina katsonut tähtiin etsiessään merkitystä ajalle ja kohtalolle. Voisiko menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus olla vain saman tarinan toistuvia lukuja? Astrologia tarjoaa näkökulman, jossa ihmisen elämä ei ole vain suoraviivainen polku, vaan sykli – toistuva kehämäinen liike. Sielun aikajana -kurssi avaa syklisen ajan merkityksen niin ihmiskunnan kollektiivisessa historiassa kuin omassa elämänkaaressasi. Se auttaa ymmärtämään, miten samankaltaiset teemat ja tapahtumat palaavat elämääsi. Näin voit irrottautua vanhoista sykleistä ja astua uusiin.
Kesto: Asiakkaan tarpeen mukaan
Haluatko kohdata ihmisiä uudella, merkityksellisellä tavalla? Tähtipari -sinkkuilta yhdistää astrologian ja deittailun ainutlaatuisella tavalla, tarjoten osallistujille tilaisuuden löytää yhteyksiä, jotka ulottuvat tähtiin asti. Jokainen osallistuja saa rintalapun, josta näkyy henkilön tähtikartan pääpiirteet helposti ymmärrettävässä muodossa. Rintalaput toimivat keskustelunherättäjinä ja tarjoavat hauskan tavan tutustua uusiin ihmisiin. Ehkä löydät jonkun, jonka tähtimerkit täydentävät omiasi – tai kenties vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa?
Lisätietoja kaikista palveluista saat sähköpostitse tai ajanvarausnumerosta.
Koneellista puunkorjuuta yksityisille ja yrityksille n. 50 kilometrin etäisyydellä Nurmeksesta.
Japa-Rakenne Oy tarjoaa rakennussuunnittelualan sekä insinööritoimiston palveluja asiakkailleen rakennusprojekteihin.
Alihankinta yritykset
Koulutetun Brain Relief- ja Auvo-hoitajan palvelut viihtyisessä kotihoitolassa maaseudulla Huittisissa. Lisäksi teen elämänmuutosvalmennusta etänä.
Brain Relief -hoito sopii ihan kaikille perusterveille. Sinulla ei tarvitse olla vaivoja tai kolotuksia, voit tulla vain rentoutumaan.
Lempeä hoito sopii yhtä lailla pienelle lapselle kuin hauraalle vanhukselle. Vaikka hoito on lähtökohtaisesti aina täsmälleen samanlainen, alkuhaastattelun avulla varmistetaan ettei hoidolle ole mitään esteitä, ja että hoito voidaan tehdä asiakkaan mahdolliset vammat, sairaudet, vaivat ja erityistarpeet huomioiden turvallisesti ja miellyttävästi.
Erityisen hyvin Brain Relief -hoidon on koettu auttavan pitkittyneen stressin katkaisussa. Hoito sopii siksi erinomaisesti esimerkiksi työn, opintojen tai vaikean elämäntilanteen kuormittamille aikuisille ja nuorille.
Hoidon rentoutusvaikutuksen aiheuttama stressitilan katkeaminen VOI johtaa yksilöllisiin hyötyihin. Hoidettavat ovat kertoneet saaneensa BrainRelief -hoidosta helpotusta myös mm. ylivilkkauteen, levottomiin jalkoihin, migreeniin, sekä monenlaisiin kiputiloihin ja nukahtamis- ja univaikeuksiin.
Auvo-hoito tehdään vaatteet päällä, selinmakuulla hoitopöydällä tai lepotuolissa. Voit tehdä Auvo-hoidon myös sängyssä, jolloin hoidettava voi nukahtaa siihen.
Hoito kohdistuu päähän, kasvoihin, hartiaseutuun, käsiin ja jalkoihin. Hoidon otteet on kehitetty niin, että ne ovat turvallisia kaikille. Hoitoon kuuluu monenlaisia pyörittäviä, siveleviä, pöyhiviä ja hierovia otteita, jotka kaikki ovat lempeitä ja miellyttäviä. Hoidon olennainen osa on siihen tarkkaan valittu musiikki, joka tekee menetelmästä ainutlaatuisen.
25 minuuttia kestävä hoito on helppo, mutta lempeä ja tehokas. Palautteen pohjalta Auvo on muun muassa helpottanut stressiä, tehostanut palautumista, nopeuttanut unen saantia ja parantanut unen laatua.
Lämmitysjärjestelmät, ilmalämpöpumput, poistoilmalämpöpumput, maalämpöpumput, aurinkosähköjärjestelmät, lattialämmitysten säätöjärjestelmät, lämmitysjärjestelmien etävalvonta, ilmanvaihtoratkaisut ja sähköauton latauslaitteet, alueena Pori ja Satakunta.
Osoite Porissa Mikkolantie 14, 28130 Pori
Ota yhteyttä ja jätä työ- tai tarjouspyyntö!
Monipuoliset kuljettajapalvelut usean vuoden kokemuksella Satakunnan alueella. Vuorotyöt ja reissuhommat onnistuu, vuorotyöt noin 50 kilometrin etäisyydellä Pomarkusta.
Laskutuksella tai verokortilla. Soita tai laita sähköpostia ja kysy lisää.
Kaikille asiakasryhmille n. 150 kilometrin etäisyydellä Kuhmosta.
1. rakennuslupakuvat 2. rakennesuunnittelu 3. pääsuunnittelu 4. rakennussuunnittelu (etämahdollisuus1-4 kohdat) 4. vastaava työnjohto
Olen ammatiltani sairaanhoitaja ja kosmetologi. Aloitan myös jalkojenhoitajan ammattitutkinnon huhtikuussa. Minulta löytyy työkokemusta erittäin monenlaisista tehtävistä niin hoitotyön, asiakaspalvelun, kuin myynninkin saralta. Ennen päätoimiseksi yrittäjäksi lähtemistä, työskentelin maahantuontiyrityksessä ja sitä ennen hoitoalalla asiantuntijatehtävässä. Olen tehnyt työvuorosuunnittelua, palvelukoordinaattorin töitä sekä monenlaista toimistohommaa johon aina on kuulunut osana asiakaspalvelu. Vahvuuksiini kuuluu erinomaiset vuorovaikutustaidot, järjestelmällisyys, korkea työmoraali ja paineensietokyky. Tällä hetkellä teen jalkahoitoja hoitolassa sekä kotikäynteinä. Minua kiinnostaisi kovasti laajentaa yritystoimintaani entisestään ja hyödyntää osaamistani vielä enemmän. Musiikkia olen harrastanut pienestä pitäen monipuolisesti. Soitan pianoa, kitaraa, bassoa ja laulan. Olen pitänyt kitaratunteja nuorille sekä aikanaan lapsille muskariopetusta työskennellessäni päiväkodissa. Äänitän musiikkia myös itse ja siskoni kanssa teemme keikkaa duona. Musiikin saralla siis myös kaikenlainen tekeminen kiinnostaa.
Toimin pääosin Tampereella ja Pirkanmaalla mutta myös etätyöskentely onnistuu.
Edullista ja asiantuntevaa IT-tukea kotiin, toimistoon tai etänä. Yrityksille ja seuroille edulliset kotisivut.
Olen IT-alan ammattilainen ja toimin päätoimisesti IT-managerina. Sivutoimisesti tarjoan IT-tukea ja teknisiä palveluita.
Minulla on yli viiden vuoden kokemus IT-alalla työskentelystä, ja tietotekniikka on ollut osa elämääni jo lapsuudesta lähtien. Vuosien varrella olen kartuttanut osaamistani laajasti – niin tietokoneen huollosta, kuin ohjelmistoista ja laitteiden käyttöönotosta.
Työssäni painotan selkeyttä, asiakaslähtöisyyttä ja luotettavuutta. Jokainen asiakas ja tilanne on yksilöllinen, ja siksi palveluni mukautuvat aina tarpeesi mukaan selkokielellä.
Jos tarvitset osaavaa IT-tukea asioissa, olen täällä auttamassa – olipa kyseessä pieni ongelma tai laajempi tarve. Palvelen pääsääntöisesti iltapäivästä eteenpäin, mutta yhteyttä saa ottaa milloin vain.
Facebook: https://www.facebook.com/people/IT-Rassi/61566982920826/?locale=fi_FI
Olen parisuhdeohjaaja, lyhytterapeutti ja integratiivinen työnohjaaja (Suomen työnohjaajat ry:n jäsen). Olen teologian maisteri ja toiminut pappina yli 20 vuotta. Autan parisuhteen haasteissa sekä tarjoan matalan kynnyksen keskusteluapua myös muissa elämän kriiseissä, mm. liittyen läheisen menetykseen tai muihin vaikeisiin elämänkokemuksiin. Työnohjaajana autan mm. työssä jaksamiseen, ammattilaisena kehittymiseen ja työpaikan ihmissuhteisiin liittyen. Et tarvitse lähetettä, ei ole Kela-korvattava. Vastaanotto Helsingissä tai etänä. www.mariastyonohjausjaterapia.fi
Asiakaslähtöiset kirjanpito- ja tilinpäätöspalvelut Vantaalla ja etänä koko Suomen alueella.
Myös palkanlaskenta, ALV-ilmoitukset, yhden- ja kahdenkertainen kirjanpito toiminimille, yhdistyksille, pienille osakeyhtiöille, pienille säätiöille sekä osuuskunnille. Käytössäni on Easor, mutta myös muut jo asiakkaalla käytössä olevat taloushallinnon ohjelmistot käyvät tarvittaessa.
Yhteydenotot sähköpostitse ja puhelimitse.
Tietokoneiden ja niiden oheislaitteiden huolto-, korjaus-, asennus- sekä päivityspalvelut yksityis- ja yritysasiakkaille pääkaupunkiseudulla. Myös muuta IT-tukea saatavilla. Laitteiden nouto ja palautus onnistuu, samoin koti- sekä toimistokäynnit.
Kotisairaanhoitoa kaikenikäisille Raahen alueella asuville sekä hoitopalveluja Gunnarin kartanon hoivapisteellä Lampinsaaressa.
Hoivapisteelle voi tulla hoidattamaan haavaa, ottamaan vinkkejä elintapaohjaukseen tai vaikka juttelemaan kun mieltä painaa. Hoivapiste sijaitsee Gunnarin kartanon tiloissa. Kartanossa toimii myös majoitus- ja juhlapalvelut. Tiloissa on myös ravintola. Hoivapisteelle kulku on tien puolelta.
Kotisairaanhoito on sairauksien ennaltaehkäisyä ja hoitoa sekä terveyden ja toimintakyvyn tukemista. Tarkoituksena on tukea asiakasta säilyttämään sairaudesta huolimatta mahdollisimman hyvä toimintakyky ja kokonaisvaltainen hyvä olo. Toimialueena Raahe ja lähialueet.
MINUSTA
Minulla on monipuolista kokemusta hoitoalalta marraskuusta 2017 alkaen. Olen ollut ikäihmisten kotihoidossa sekä vanhuspalveluyksikössä ja mielenterveys/päihdepuolella, Oulun yliopistollisessa sairaalassa, Raahen sairaalassa sekä päiväkodissa ja hengityshalvaustiimissä.
Palveluni ovat kiireetöntä, yksilöllisyyden huomioon ottavaa, luotettavaa sekä kokonaisvaltaista hoitoa, joka huomioi fyysisen, psyykkisen ja myös sosiaalisen hyvinvoinnin. Palveluiden tavoite on tukea asiakkaan toimintakykyä, että hän pärjäisi kotona mahdollisimman pitkään, säilyttäen samalla mielen hyvinvoinnin.
LUOTETTAVUUS
Olen laillistettu terveydenhuollon ammattilainen sekä kuulun soterirekisteriin. Pidän huolta ammattitaidostani päivittämällä osaamistani. Noudatan käypä-hoito suosituksia työssäni. Kirjaan kanta-arkistoon jokaisen asiakastapahtuman.
ARVOT
Tasa-arvo, yksilöllisyyden huomiointi ja kunnioittaminen, kokonaisvaltainen hoito, ammattitaito, luotettavuus, kiireettömyys sekä osallisuuden tukeminen.
Listätietoa minusta ja palveluistani löydät koti- ja Facebook-sivuiltani. Kysy myös energiahoidoista ja traumahoitajan palveluistani.
Olen ammattitaitoinen rinnallakulkija, joka kuuntelee ja ohjaa sinua löytämään sopivat ratkaisut. Olen empaattinen ja luotettava. Autan sinua näkemään uusia näkökulmia, joilla saat uutta toivoa elämääsi.
Tarjoan terapiaa Helsingin keskustassa tai etänä. Ratkaisukeskeinen lyhytterapia keskittyy voimavaroihin ja auttaa löytämään uusia näkokulmia.
Terapia voi olla myös lyhytkestoista, tilanteestasi riippuen. Jo yksikin kerta voi tuoda apua. Tavallisesti terapia kestää 5-20 käynnin verran.
Ratkaisukeskeinen terapia soveltuu niin elämän solmukohtiin kuin itsetunnon, ahdistuksen, masennuksen ja yksinäisyyden ongelmiin.
Etsitään yhdessä ratkaisu, jolla pääsee ahtaalta avaralle.
Yhteydenotot ja ajanvarauskyselyt ensisijaisesti sähköpostitse tai kotisivujen kautta.
Tietotekniset etäpalvelut sekä Wordpress- ja Drupal-kotisivut kaikille asiakaskunnille ympäri Suomen.
Tarvitsetko apua koirasi kouluttamiseen? Tarjoan koulutusapua kaikenlaisille koirille, pennuille ja aikuisille. Kotikäynnillä autan omistajaa ratkaisemaan kaikenlaiset käytösongelmat koiran kanssa, esim: - Ongelmat hihnakäytöksen tai ulkoilun kanssa, koira vetää tai rähisee hihnassa. - Eroahdistus. - Koira on arka ja pelkää uusia paikkoja, koiria tai ihmisiä. - Koira on liian innokas, ei osaa rauhoittua. - Koira haukkuu paljon sisällä. - Koira tuhoaa kotia. - Koira ei tule muiden koirien kanssa toimeen. - Jokin muu haaste, johon kaipaat apua kotioloissa ja koiran arjessa. Koulutus on yksilöllistä koirasta ja tilanteesta riippuen. Yli vuosikymmenen kokemus koiran käyttäytymisestä ja koulutuksesta.
Tarvitsetko apua koirasi lenkkeilyttämiseen? - Lenkkeilypalvelut kaikenlaisille koirille (rauhalliset lenkit, juoksu tai pyöräily koiran kanssa, pitkät lenkit, energiset koirat, myös nuoret, kokemattomat ja kouluttamattomat koirat yms). - Lenkin aloitus ja lopetus aina omistajan kotiin tai haluttuun paikkaan Sotkamo/Vuokatti alueella. - Lenkin pituus ja tahti riippuen koiran energiatasosta tai miten sovitaan. - Pyöräily myös mahdollista ekstra energisten koirien juoksuttamiseen, opetan koiran juoksemaan pyörän vieressä jos ei ole edellistä kokemusta. - Koiran totuttaminen muiden koirien ohittamiseen lenkillä rauhallisesti.
Sähköpostit: info@turunensiapukoulutus.fi (Varsinais-Suomi + lähimaakunnat) espoo@turunensiapukoulutus.fi (Uusimaa + lähimaakunnat)
Tarjoamme EFR ensiapukursseja koko eteläisen suomen alueella. Tarvittaessa voimme järjestää kursseja koko Suomen alueella. EFR Primary Care- 8h EFR Secondary Care 8h EFR Care for Children 6-8 h Kertauskurssit á 4h Pyydä tarjous yrityksellesi. Lisätietoja www.turunensiapukoulutus.fi
Tervetuloa Mindful PT-valmennuksen pariin! Olen sertifioitu personal trainer ja hyvinvointivalmentaja yli 13 vuoden kokemuksella. Kehittämäni ainutlaatuinen E-Motion-menetelmä on suunniteltu muuttamaan tapasi liikkua ja elää. Miksi valita E-Motion?
E-Motion-menetelmän hyödyt:
E-Motion ei ole vain treeniohjelma – se on kokonaisvaltainen lähestymistapa hyvinvointiisi. Yhdistämällä kehon ja mielen harjoittelun, E-Motion auttaa sinua saavuttamaan parhaan version itsestäsi.
Työnohjaus, koulutus ja konsultointipalvelut kaikille toimijoille ja aloille. Myös etänä!
Tutustu meihin lisää verkkosivuillamme!
Solut tarjoaa taloushallinto- ja yrityskehityspalveluita samalta luukulta, helposti ja kustannustehokkaasti.
Eromme muihin toimijoihin on se, että me katsomme yhtiön tilannetta aina kokonaisvaltaisesti, yrittäjän näkövinkkelistä, koska olemme itse yrittäjiä ja ymmärrämme pelikentän laajuuden: yrittäjän täytyy olla todellinen supersankari selvitäkseen kaikista velvoitteista ja osaamisvaateista!
Halusimme siksi luoda sellaisen palvelun, jota olisimme itse olleet vailla työuramme ja yrittäjyyden alkutaipaleella. Olemme kokeneet monen kanssayrittäjän tavoin, että kun kokonaisvaltainen taustatuki uupuu, ostetun palvelun osaset jäävät helposti irrallisiksi toisistaan eikä kukaan katso kokonaisuutta – me katsomme.
Vain pitkäjänteinen työ kantaa hedelmää ja asiakkaiden tarpeet kohdattava nöyrästi. Olemme toimineet kolme vuotta ja meille tulleet asiakkaat kulkevat yhä kanssamme. Meille se on paras palaute.
Saat meidän kiinni joustavasti ja suorasta numerosta. Palvelemme monikanavaisesti tavalla, joka on sinulle luontevin. Yrittäjinä emme tuijota virka-aikoja, vaan pyrimme vastaamaan myös iltaisin. Asiakas tietää, mitä tarvitsee – me teemme parhaamme mahdollistaaksemme sen, että sinä voit paneutua työssäsi oleelliseen, tuloksen tekemiseen. Mikä parasta, kun työpäivä on ohi, voit keskittyä siihen tärkeimpään: perheeseen, ystäviin ja omaan hyvinvointiin.
Me Solutissa toimimme etänä kotikonttoreilta käsin sekä Nokialla, Ylöjärvellä, Tampereella että Ikaalisissa. Asiakkaamme ovat pääosin Pirkanmaalta, mutta sähköisten palvelujen ollessa käytössä, toimialueemme on koko Suomi.
Paperikirjanpidossa olevat asiakkaamme voivat olla myös etäämmältä, silloin tositteita tulee postittaa tai skannata, mutta lähialueen asiakkailta olemme ehtiessämme myös noutaneet tositteet. Palavereja sovimme asiakkaalle sopivaan paikkaan tai pidämme ne etäyhteyksin.
Tarjous räätälöidään aina tapauskohtaisesti ja palvelusta riippuen. Yrityskehittämisen ollessa kyseessä kauttamme on kuitenkin mahdollista päästä kiinni myös erilaisiin tukiin, joten aina palvelumme ei maksa paljonkaan. Kysy lisää!
FACEBOOK LINKEDIN
Tarjoamme rakennesuunnittelu- sekä lupakuvapalveluita etänä koko Suomen alueelle. Palvelemme niin yritys- kuin yksityisasiakkaitakin.
Olen Heli Life Coach - valmentaja, hoitaja ja tulkitsija.
Life Coach valmennus on elämäntapa valmennusta, jonka avulla löydät elämääsi tasapainon valmentajan avulla. Eli elämäntaidon valmennusta toimivan arjen luomiseen. Toimiva arki on kodin, perheen, parisuhteen normaalia toimintaa, jossa ei ole suuria haasteita tai ongelmia. Tavallinen, toimiva arki suojaa ihmisiä elämän haasteissa ja muutostilanteissa. Arjen haasteita voivat olla esim: urasuunnitelmat, haasteet elämäntapojen valinnoissa, parisuhde, unettomat yöt, painonhallinta, koulutus, työhyvinvointi, uupumus jne.
Tarjoan palvelujani sekä yksilöille että ryhmille, lähivastaanottona Puolangalla tai etänä kaikkialle Suomeen. Yrityksille ja ryhmille valmennusta voi tarjota myös asiakkaan valitsemassa paikassa Puolangan lähialueilla.
Tulkkauspalvelut sekä lähi- että etäpalveluna kaikille asiakaskunnille. Lisäksi käännöspalveluja. Kielinä suomi ja somalia.
Tilitoimisto Siilin Laskenta Ky on ammattitaitoinen ja luotettava taloushallinnon asiantuntija. Palveluksessamme on yrittäjän lisäksi kaksi ammattitaitoista ja osaavaa kirjanpitäjää. Huolehdimme yrityksesi taloushallinnosta kokonaisvaltaisesti aina tilinpäätökseen ja verosuunnitteluun asti. Olemme erikoistuneet toiminimiyrittäjiin, ja asiakkainamme on esimerkiksi kampaajia, kosmetologeja, hierojia, terapeutteja ja taksiyrittäjiä. Lisäksi voimme ottaa asiakkaiksi pieniä yhdistyksiä.
Etänä palvelemme yrittäjiä koko Suomen alueella, toimipaikka löytyy Siilinjärveltä.
Facebook: https://www.facebook.com/people/Digitari/61575801347658/
Instagram: https://www.instagram.com/digitarioy/
Digitari auttaa yrityksiä saamaan enemmän asiakkaita ja rakentamaan vahvan verkkoidentiteetin verkkosivujen, digimarkkinoinnin ja graafisen suunnittelun avulla.
Palvelemme myös yhdistyksiä. Lisätietoa palveluistamme löydät kotisivuiltamme ja somekanaviltamme.
Asiantuntevat tulkkauspalvelut kaikille asiakaskunnille Oulussa ja lähialueilla, etätulkkauksena kaikkialle Suomeen. Kielinä suomi, hindi, punjabi ja urdu-punjabi.
Tulkkaus- ja käännöspalvelut kaikille asiakaskunnille. Kielet suomi, kinjaruanda, kirundi ja kinyamulenge. Tulkkauksia teen sekä etäyhteydellä että läsnäolotulkkauksena. Mikäli toimeksianto kestää yli 2 tuntia, voin lähteä myös kauemmas Kotkasta.
Monipuoliset kanavat käytössä etätulkkaukseen. Ole yhteydessä sähköpostitse tai puhelimitse, niin kerron lisää.
TILAVUOKRAUS
Muutoksen Silta tarjoaa moderneja ja hyvin varusteltuja tiloja (110 m2) ryhmien käyttöön. Eri tilat soveltuvat erilaiseen käyttöön, ja voitkin vuokrata tiloja haluamaasi tarkoitukseen kirjaston ollessa suljettuna. Toimintahuone on mahdollista vuokrata yksityishenkilön tai pienen ryhmän käyttöön myös Muutoksen Sillan kirjaston aukioloaikana – toimintahuone on äänieristetty ja mahdollista sulkea erilleen muista tiloista. Tiloissamme on käytössäsi huippunopea valokaapeliyhteys internetiin, jota voit käyttää yleisötietokoneillamme.
Tilat sopivat pienryhmätyöskentelyyn, kokouksiin, terapiaan, harrastuksiin, elokuvan katseluun, luentoihin ja koulutuksiin, liiketapaamisiin, juhliin, tiedonhankintaan (kirjasto), opiskelijalle.
Hinta: 15 € / 1 tunti riippumatta ryhmän koosta, tai sopimuksen mukaan (hintaan sisältyy välineiden käyttöön liittyvä neuvonta).
KIRJASTO
Muutoksen Sillan teokset ovat luettavissa ja katsottavissa paikan päällä. Samat teokset ovat yleensä lainattavissa Vaarakirjastoista, paitsi englanninkielinen kirjallisuus. Kirjat on suunnattu muutostilassa oleville ihmisille.
Tarjotaan avustavia toimistopalveluja etätyönä. Alueena koko Suomi. Laskutus sovittujen tuntien mukaisesti. Otetaan vastaan kaikenlaisia pienempiä tehtäviä esimerkiksi muutama tunti viikossa tai kuukaudessa. Tehtäviä voi olla vaikkapa sähköpostiin ja asiakasyhteydenottoihin vastaaminen. Erilaisten rekistereiden ylläpitotehtävät ym. Tehtäväkokonaisuuksista voidaan neuvotella tarpeidenne mukaisesti. Myös kertaluontoisia tehtäviä otetaan vastaan.
Kaipaatko apua henkilöstön, esihenkilöiden tai vaikka johtoryhmän:
- kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parantamiseen
- työtyytyväisyyden parantamiseen
- sitouttamiseen
- vuorovaikutustaitojen parantamiseen
- yhteistyön parantamiseen?
Haluatko tarjota henkilöstölle, esihenkilöille, johtoryhmälle tai itsellesi:
- työkaluja itsetuntemuksen parantamiseen
- motivaatiota ja sitoutumista lisäävää valmennusta
- tukea ajanhallintaan
- itsensäjohtamisen työkaluja
- työkaluja vuorovaikutustaitojen parantamiseen
- työkaluja erilaisten näkökulmien ottamiseen
- työkaluja menestymiseen?
Oletko hukassa itsesi kanssa ja kaipaat:
- sisäistä rauhaa
- tasapainoa
- lisää iloa elämään
- vaihtoehtoja
- varmuutta
- rohkeutta?
KetäAkatemia auttaa asiantuntijayrityksiä tekemään parempaa tulosta hyvinvoivan, motivoituneen ja sitoutuneen henkilöstön avulla.
Kannattava ja vakaa yritystoiminta perustuu hyvinvoivaan henkilöstöön. Vahva, menestyvä tiimi koostuu hyvinvoivista yksilöistä. Vahva itsetuntemus on kivijalka kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Hyvä itsetuntemus auttaa ennaltaehkäisemään mm. uupumusta.
Lähivalmennuksissa alueena pääsääntöisesti Varsinais-Suomi, etävalmennuksissa koko Suomi.
Tulkkauspalvelut kaikille asiakaskunnille läsnäolotulkkauksena Keravalla ja pääkaupunkiseudulla, etäyhteydellä kaikkialle Suomeen. Kielet suomi ja arabia.
Tietokonehuolto, pelikonsolihuolto ja elektroniikkahuoltoa Uudellamaalla. Monipuoliset IT-palvelut yksityisille ja pk-yrityksille.
Virtuaalitoimistopalvelut alkaen 15 € / kk
Vastaanotamme kaikki kirjepostinne Tampereen Haarlankadulla sijaitsevaan ensiluokkaiseen osoitteeseemme, jota voitte ylpeästi käyttää yrityksenne virallisena osoitteena.
Lähetämme kirjepostinne teille joko PDF-tiedostoina sähköpostitse tai OmaPostiin, ja hävitämme ne puolestanne turvallisesti.
Teidän ei tarvitse huolehtia postilaatikon tyhjentämisestä, paperisotkusta tai tietosuojasta. Varmistamme, että postinne käsitellään äärimmäisen huolellisesti ja luotettavasti.
Yksityisyyttä arvostavat yrittäjät:
Suojatkaa kotiosoitteenne ja pitäkää henkilökohtaiset tietonne turvassa.
Paljon matkustavat yrittäjät:
Voitte luottaa siihen, että postinne käsitellään ja toimitetaan teille missä ikinä olettekin.
Avaimet käteen juhla- ja hääsuunnittelupalvelut kaikille asiakaskunnille pääsääntöisesti Pirkanmaan alueella. Autan tilavuokrauksessa, tarjoilun, kukkien, koristeiden, valokuvaajan ja puvuston hankinnassa ja kaikessa, mikä liittyy tapahtuman järjestämiseen. Minulla on myös oma somistevuokraamo, ja tarvittaessa voin tarjota pelkkää somistuspalvelua esimerkiksi yrityksille.
Soita tai jätä yhteydenottopyyntö sähköpostiin r.pasanen@pp.inet.fi!
On luonnollista, että olomme on toisinaan ärtynyt, surullinen, kipeä tai vain epämääräisen huono. Usein kärsimme tällaisesta olosta kuitenkin tarpeettoman pitkään, emmekä edes ymmärrä, mikä on vialla. Kyse on siitä, että energiat meissä ja ympärillämme eivät ole kunnossa; kehossamme on esimerkiksi tukkeumia tai ympärillämme on haitallisia energioita. Asialle on syytä tehdä jotain, sillä odottelemalla paha olo vain lisääntyy ja pitkittyy. Pääset alkuun varaamalla ajan joko kokonaisvaltaiseen puhdistukseen tai ensimmäiseen energiahoitoon, joka toimii yhtä hyvin paikan päällä kuin kaukohoitonakin. Kun haitallisista energioista on päästy eroon ja omat energiasi ovat tasapainossa, koet olosi taas eheäksi ja levänneeksi.
Hoitojen vaikutuksia:
Olen pitkän työkokemuksen hr-ammattilainen, ent. laboratoriohoitaja ja nykyinen ison organisaation henkilöstöpäällikkö, hallintotieteiden tohtori. Teen sivutoimenani HR:n ja johtamiseen liittyviä tehtäviä, erilaisia tutkimuksia ja konsultointeja. Lisäksi kauttani saatavissa esihenkilöiden ammattijohtamisvalmiuksien testaamista, apua työyhteisöongelmien selvittelyyn ja rekrytointeihin. Toimin etänä ympäri Suomen ja palvelen kaikkia asiakaskuntia. Apunani on myös väitellyt dosentti laajempia projekteja varten.
Virvatili on itsenäinen, mihinkään ketjuun kuulumaton kirjanpidon ja palkanlaskennan asiantuntija, joka haluaa tarjota asiakkailleen henkilökohtaista ja kokonaisvaltaista palvelua. Tilitoimistomme toimii Leppävirralla, Kuopiossa, Varkaudessa ja lähialueilla, sekä etänä koko Suomessa. Vaikka yritys on perustettu vuonna 2025, minulla on jo 12 vuoden kokemus taloushallinnon alalta, myös esihenkilötehtävissä. Minulla on laaja kokemus eri alan yritysten kirjanpidosta sekä palkanlaskennasta. Hoidan yrityksen taloushallintoon liittyvät asiat monipuolisesti alusta loppuun. Palveluni on joustavaa ja räätälöimme palvelut aina asiakkaan tarpeiden mukaan. Minulle voit soittaa pienistäkin asioista ilman pelkoa nolostumisesta.
Teen sisustussuunnittelua koteihin ja yrityksille. Suunnittelen käytännöllisiä, asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaisia tiloja. Koti on paikka, jossa viihdytään.
Etäsuunnittelua voin tehdä paikkakunnasta riippumatta ympäri Suomen. Etäsuunnittelussa opastan sinua lähtötietojen toimittamisessa ja lähetät tarvittavat lähtötiedot sisustussuunnitelman laatimista varten.
Kysy lisää puhelimitse tai sähköpostitse.
https://www.instagram.com/interiora_consilia_/
Kokenut, eläkkeellä oleva rakennusmestari. Minulta saa lupakuvat, ajantasakuvat sekä piirustukset kaikille asiakaskunnille kohtuullisella hinnalla. Lisäksi valvonnat ja vastaavan mestarin palvelut. Sydäntä lähellä ovat korjausrakennuskohteet, mutta myös uudiskohteet onnistuvat. Lisäksi teknisen isännöinnin palvelut esimerkiksi taloyhtiöille.
Etänä kaikkialle Suomeen, lähipalveluna noin 100 kilometrin säteellä Loimaalta.
Nykypäivän maailma kulkee aina vain nopeammin. Elämme tehokkuuden aikaa sekä työelämässä että yksityiselämässä. Altistumme päivittäin valtavalle määrälle tietoa ja vaatimuksia. Usein itse asettamamme odotukset aiheuttavat sen, että yhä useammat meistä kärsivät stressin aiheuttamista oireista. Unohdamme helposti itsemme, vaikka meidän nimenomaan kuuluisi pitää huolta omasta jaksamisestamme - kuunnella oman kehon viestejä ja luottaa intuitioomme ja omaan energiaamme. Unohtamatta palautumisen tärkeyttä ja kiitollisuutta kaikesta siitä, mitä jo on. Tarjoan asiakkailleni ennaltaehkäisevää stressinhallintaa ja keinoja oman itsen ymmärtämiseen. Avain turvalliseen, tarkkanäköiseen ja toimivaan terapiaan on oma itsetuntemus. On tärkeää pysähtyä kuuntelemaan omaa sisäistä ääntä; mitä minä tarvitsen ja mitä minä haluan? Tarjoan paikasta riippumattomia keskusteluaikoja etänä tai kasvotusten liikunnan lomassa Kouvolassa. Monille ihmisille keskustelu vaikeista asioista on luontevampaa liikkuessa kuin vastakkain samassa huoneessa istuessa.
Olen Anu, tuhansien työtuntien hioma sairaanhoitaja AMK, lähihoitaja, muistihoitaja, valmentaja, äiti ja tuleva stressiterapeutti. Yrittäjyyttä edeltävä tausta on monien vuosien kokemus psykiatrisesta- ja päihdetyöstä. Minulla on pitkä kokemus myös kuntosali- ja valmennustyöstä. Olen harrastanut aina paljon monipuolista liikuntaa. Ajattelen, että omalla elämänkokemuksella on yrittäjyydessäni suuri merkitys. Ammennan tietoa koulutusteni lisäksi myös omista kokemuksistani, olen käynyt läpi mm. vaikean uupumuksen ja ylikuntotilan. Asiakas saa minulta aina kokonaisvaltaista ymmärrystä omaan vointiinsa. Tyylini tehdä työtä on lämmin, aito ja osaava.
Lyhytterapiasta on monelle hyötyä, mitä erilaisimmissa elämäntilanteissa. On tärkeää muistaa, että sinun ei tarvitse jäädä yksin. Lyhytterapia voi tapahtua muuallakin kuin vastaanotollani Turun keskustassa. Ihmisille sopivat erilaiset työskentelytavat, jotkut kokevat mielekkäänä keskustelun aloillaan istuen kaikessa rauhassa, toiset tykkäävät enemmän toiminnallisesta työskentelystä. Mietimme yhdessä, millainen tuki on juuri sinulle toimiva ja mielekäs. Ota yhteyttä olet sitten sinkku, parisuhteessa, lapseton tai perheellinen. Lyhytterapiassa on myös etämahdollisuus.
Halutessasi tuen sinua lasten hoidossa ja kasvatuksessa. Vanhemmuus voi herättää meissä vaikeita tunteita ja yksinjäämistä. Kaikilla ei välttämättä ole lähiverkostoa, joka voi tukea lapsiperhearjessa. Voin auttaa konkreettisesti sinua ja perhettäsi esimerkiksi lasten ulkoilussa, iltapuuhissa tai ruokailuissa. Helpotan perhettäsi siirtymissä – kotoa päiväkotiin tai kouluun, nämä voivat olla ajoittain haastavia. Voin tukea lasta läksyjen teossa, keskittymistaitojen ja tunnetaitojen harjoittelussa tai muussa mieleisessä asiassa. Työskentelytavoissa lasten tukeminen tapahtuu kotona yhdessä vanhemman kanssa. Nuoria voin tavata myös vastaanotolla. Pyydä tarjousta useamman käyntikerran paketista.
Lyhytterapia on matalan kynnyksen palvelua, siihen ei tarvitse lähetettä. Lyhytterapialla tarkoitetaan 1-25 kerran tavoitteellista keskusteluprosessia, jossa keskiössä on asiakkaan itsensä nimeämä aihe, johon hän haluaa muutosta tai uusia näkökulmia.
Lyhytterapian menetelmin voidaan tukea ihmisiä, joilla on ahdistusta, mielialan laskua ja jaksamisen haasteita. Voimme yhdessä tutkia ja käsitellä vaikeita tunteita, kuten häpeää, alakuloa ja syyllisyyttä. Näinä epävarmoina aikoina monet hyötyvät lyhytterapiasta ja keskustelutuesta. Muutamakin käyntikerta voi helpottaa oloasi.
Työskentelen hyvin joustavasti, myös iltaisin ja viikonloppuina.
Tarjoan luotettavaa ja ammattitaitoista asioidenhoitoa erilaisissa viranomaisasioissa valtakirjan avulla, ilman juridisia palveluita.
Yksin yrittäjille ja mikroyrityksille suunnatut palvelut (henkilöstön palkkaus, yritystoiminnan kasvu, kulujen tarkastelu)
Palveluni on suunnattu tarjoamaan apua kaikille ihmisille elämäntilanteesta riippumatta.
Esimerkiksi perheille joiden arjessa on paljon viranomaisasioita ja tukihakemuksia. Pystyn antamaan asiantuntevaa ja empaattista apua esim. vammaistuen tai omaishoidon hakemuksiin.
Eläkkeensaajat ja heidän tukiverkostonsa, jotka eivät välttämättä hallitse sähköistä asiointia.
Tarjoan rauhallista ja henkilökohtaista asiointiapua ilman kiirettä.
Suurimman osan palveluista pystyy toteuttamaan myös etänä kaikkialle Suomeen.
Selkotalous on täällä auttamassa pienyrittäjiä ja yhdistyksiä!
Tarjoan luotettavaa ja selkeää kirjanpitoa sekä somesisältöjen suunnittelua toiminimille, yhdistyksille ja taloyhtiöille.
-Kuukausikirjanpito
-Tilinpäätökset
-ALV-ilmoitukset
-Instagram-, TikTok- ja YouTube-sisältöjen suunnittelu
-Ensimmäinen keskustelu on aina maksuton.
-Toimin etänä koko Suomessa.
- Yritykseni toimii Torniosta käsin.
Palvelukokonaisuus räätälöidään aina asiakkaan tarpeen mukaiseksi. Olen käytettävissä joustavasti ja vastaan yhteydenottoihin nopeasti.
Tulkkauspalvelut (suomi-arabia-suomi) kaikille asiakaskunnille Tampereella ja lähiseuduilla. Etäyhteydellä palvelen koko Suomen alueella. Yhteydenotot ja varaukset ensisijaisesti sähköpostiin tai viestinä puhelimeen.
Milagros -hoitoja, kielenopetusta ja käännöstöitä - arjen pieniä ihmeitä!
Nimeni on Mila Heikkinen ja olen vuonna 1968 syntynyt filosofian maisteri. Sukujuureni ovat Lapissa, mutta monen mutkan kautta päädyin v. 1999 Kanta-Hämeen Janakkalaan metsien keskelle mieheni Kari-Pekan ja nyt jo edesmenneen Simo-kissan luokse. Henkisistä asioista olen ollut kiinnostunut jo teinitytöstä lähtien, mutta hoidot astuivat kuvaan vasta v. 2004, kun kaipasin opettajan työlleni jotain vastapainoa. Kun sitten jäin työttömäksi, päätin jatkaa hoitokurssien käymistä aluksi ihan oman hyvinvointini ja mielenvirkeyteni takia, mutta vähän kerrassaan alkoi itää ajatus oman yrityksen perustamisesta ja hyvän olon jakamisesta. Kesän 2009 kävin eri energiahoitokursseilla ja kun sitten syksyllä pääsin yrittäjyysvalmennuskurssille, oli tie auki taivasta myöten. Päätin yhdistää kielellisen osaamiseni ja ja hoitamisen, ja niin syntyi Milagros – hoitoja, kielenopetusta ja käännöstöitä – arjen pieniä ihmeitä!
Eneia- ja Kundaliini Reiki-energiahoidoissa lähtökohtia ovat hoidettavan omien energioiden lisääminen, tasapainottaminen ja chakroissa olevien tukosten puhdistaminen. Hoidot sopivat miltei kenelle tahansa useiden vaivojen hoitoon ja niistä on paljon positiivisia kokemuksia.
Jalokiviterapia on jo muinaisessa Egyptissä käytetty hoitomuoto. Siinä hyödynnetään kivien hoitavia, tasapainottavia ja energisoivia ominaisuuksia.
Eneia-jalokivihoidossa yhdistyvät jalokiviterapia ja Eneia-energiahoito. Enegiahoitoja tarjoan Hämeenlinnassa Sibeliuksenkadulla arkisin klo 15 saakka. Eneia-energiahoitoa teen tarvittaessa myös kaukohoitona.
Ajanvarauksia ja lisätiedusteluja otan mielelläni vastaan puhelimitse tai sähköpostitse.
Lisäksi tarjoan liki 30 vuoden eriasteisen opetuskokemukseni avulla räätälöityjä englannin, ruotsin ja espanjan kielikursseja. Englannin ja ruotsin kielissä on tarjolla perus-, lisä- tai kertaavaa opetusta esim. muun opiskelun tueksi tai vaikkapa ylioppilastutkintoa varten. Koululaisillle löytyy myös omia opetuspaketteja alennetuin hinnoin. Espanjassa vaihtoehtoina ovat esim. matkailukieli- tai alkeisopetus. Saatavana myös saksan ja ranskan kielen alkeiden opetusta, sekä englannin ja ruotsin kielen etäkeskustelupaketteja!
Minulta saa myös käännösapua esim. kotisivujen, esitteiden, mainosten, ja vaikkapa kirjeiden tekemiseen englanniksi ja ruotsiksi. Lisäksi teen käännöksiä englannista ja ruotsista suomen kieleen, sekä kielentarkistusta englanninkielisiin teksteihin.
Ammattitaitoiset tulkkauspalvelut (suomi-venäjä-ukraina) kaikille asiakaskunnille joko lähi- tai etäpalveluna Kuopiosta käsin. Yhteydenotot ja varaukset sähköpostitse.
Tutustu meihin lisää kotisivuillamma hileark.fi
Monipuoliset datankäsittelyyn, analytiikkaan ja talousneuvontaan liittyvät palvelut Kuopiosta käsin kaikkialle Suomeen. Lisäksi tarjoan hyvinvointi- ja valmennuspalveluja yksityishenkilöille.
Asiantuntevat ja joustavat tili- ja kirjanpitopalvelut erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille Oulun keskustassa, etänä kaikkialle Suomeen. Sekä perinteiset että sähköiset palvelut käytössä.
Olen Jani Viitaniemi, 34-vuotias, kotoisin Porista ja asun nykyään Turussa. Tarjoan palvelujani etänä koko Suomen alueelle.
Toimin kanavoijana, energiahoitajana sekä henkisen kasvun tukijana. Työni perustuu herkkyyteen, intuitioon ja yhteyteen korkeampaan tietoisuuteen.
En aloittanut tätä työtä tietoisesti - se alkoi kutsuna. Olen jo pienenä lapsena nähnyt näkyjä ja tuntenut energioita, kuitenkin vasta 01.01.2025 kykyjeni selkeydyttyä paremmin aloin kanavoida viestejä aktiivisesti.
Minulle tärkeää on ollut jo varhaisesta iästä asti ihmisten auttaminen ja tukeminen. Tavoitteeni on, että jokainen, joka saa minulta kanavoinnin, tuntee olonsa kevyemmäksi, selkeämmäksi ja luottavaisemmaksi omaa elämänpolkuaan kohtaan.
Työni pohjautuu aina rakkauteen, myötätuntoon ja siihen, että jokainen ihminen nähdään omana kokonaisuutenaan. Kanavoinneissa ja energiahoidoissa välitän viestejä ja energiaa, jotka tukevat sinua juuri siinä elämänvaiheessa, missä olet nyt. Tavoitteeni on auttaa sinua vahvistumaan, selkeyttämään omaa suuntaasi ja löytämään yhteyden omaan sisäiseen voimaasi - siihen valoon, joka on aina ollut sinussa.
Voit tutustua minuun ja palveluihini tarkemmin koti- ja Facebook-sivuillani.
Facebook: https://www.facebook.com/people/Energia-ja-Kanavointipalvelut-Jani-Viitaniemi/61581808599759/
HUOM: VAASAN TOIMIPAIKAN OSOITE: Kesäpolku 1 (Tropiclandian hoitotilat), 65170 VAASA)
Oikeustradonomin pätevyys
Varsinais-Suomi sekä etäyhteydellä koko muu Suomi.
Tervetuloa Ajatusten avaruuteen.
Olen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti -opiskelija. Ammatiltani olen mielenterveys-, kriisi ja päihdetyöhön erikoistunut lähihoitaja. Lähes 30v. ajan olen ehtinyt työskennellä erilaisten ihmisten parissa.
Lyhytterapiassa tarjoan turvallisen ja luottamuksellisen tilan käsitellä ajatuksiasi ja tunteitasi. Tavoitteena on löytää ratkaisuja sinua askarruttaviin ja haastaviin asioihin elämäsi solmukohdissa.
Yhteydenotot, ajanvarauskyselyt sekä lisätiedustelut sähköpostitse. Ensimmäinen keskustelu toteutuu puhelimitse ja on maksuton. Siinä keskustelemme toiveistasi lyhytterapian suhteen ja sovimme mahdollisen ensimmäisen tapaamisen.
Teen myös rentoutushoitoja. Ne ovat lisänä lyhytterapeuttiseen työskentelyyn, tukemaan kehon ja mielen hyvinvointia.
Lisätietoja minusta sekä palveluideni edullista hinnoista löydät kotisivuiltani.
Hannehelp on työhyvinvointiin ja työssä jaksamiseen erikoistunut yritys, jonka päätehtävä on auttaa juuri sinua Valmennamme juuri sinua, jotta jaksaisit niin töissä kuin arjessa ja selviät haastavienkin elämäntilanteiden yli. Lämpimästi tervetuloa ilman maantieteellisiä rajoja, kohtaamiset myös etänä. Lämpimästi tervetuloa yksilö- tai ryhmävalmennukseen. Kiitos kun olet !
Ammattitaitoiset palvelut, etänä kaikkialle Suomeen
Lyhytterapiaa ja keskusteluapua pääsääntöisesti etäpalveluna venäjäksi, ukrainaksi valkovenäjäksi, englanniksi ja mahdollisesti myös suomeksi.
Yhteydenotot ja ensikontaktit sähköpostitse.