Tarjoukset
Tarjouspyyntöpalvelu
Seuraa meitä Facebookissa
Suomen Piha ja Rakennus Oy on Ruskossa sijaitseva rakennusyritys, joka palvelee yksityis- ja yritysasiakkaita koko Etelä-Suomen alueella. Firma on perustettu vuonna 2019, ja yrittäjä Timo Heinosella on kokemusta alalta jo kahdenkymmenen vuoden ajalta. Meillä on Luotettava Kumppani -sertifikaatti. Suurin osa töistämme on luonnonkivirakentamista, mutta teemme myös kaikkea muutakin piharakentamisen saralla, kuten terassit, pergolat ja uima-altaat. Lisäksi rakennamme ja remontoimme sisä- ja ulkosaunat, ja erityisesti talviaikaan myös muita sisätöitä, kuten kylpyhuoneremontteja ja maalaamista. Kuljemme kaikessa toiminnassamme laatu edellä. Teemme kaikki työmme suurella ammattiylpeydellä – meidän rakentamamme kohteet on tehty kestämään.
Ratsastusseura Rusko on perustettu vuonna 1999. Seura kuuluu Suomen ratsastajainliittoon (SRL), joka on ratsastusseurojen valtakunnallinen kattojärjestö.
Seuran kotitallit ovat Kervan ratsutalli ja Harakkahaan ratsutalli. Seura haluaa palvella mahdollisimman hyvin myös lähiseudulla asuvia muita hevosharrastajia sekä kannustaa jäseniään kilpailemaan kaikilla tasoilla ja kaikissa lajeissa.
Seura järjestää valmennuksia sekä osallistuu mahdollisuuksien mukaan kilpailukustannuksiin. Seuralla on hyväkuntoinen estekalusto sekä kouluaidat. Seura järjestää kahdet-neljät seurakilpailut/kilpailuharjoitukset vuodessa.
Pikkujoulujuhlat, retket ja erilaiset kurssit ovat seuran vakiintuneita toimintamuotoja. Seura huomioi jäsenten toiveet kurssien, retkien ym. suhteen. Toiveet ja ehdotukset hallituksen jäsenille. Ajankohtaiset asiat ja tiedotteet Ratsastusseura Ruskon Facebook-sivuilla.
www.facebook.com/ruskonkeskusta/
Tule mukaan!
Kunnassamme toimii Kunnallisjärjestö, sekä lisäksi paikallisyhdistyksiä. Lavamäen paikallisyhdistys, Ruskon paikallisyhdistys, Vahdon paikallisyhdistys sekä Keskustanaisten Vahdon paikallisyhdistys. Ota rohkeasti yhteyttä lähimpään paikallisyhdistykseen ja tule mukaan vaikuttamaan yhteisiin asioihin.
Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Antti Mattila puh: 040 589 9617, antti.mattila@rusko.fi
Kunnallisjärjestön sihteeri Pekka Pihlava puh: 040 312 5690, pekka.pihlava@rusko.fi
Palvelemme rakennusliikkeitä Turun alueella.
L-S Asbestgroup Oy on erikoistunut asbestin purkutöihin Turun talousalueella. Asbestinpurku on luvanvaraista, joten valitsemalla ammattilaiset olet luotettavissa käsissä. Yrityksemme toimialue on Lounais-Suomi, mutta sopimuksesta menemme kauemmaksikin. Yrityksen omistajina toimivat Jari Kallionpää ja Petteri Isotalo. Heillä on kokemusta asbestin kanssa työskentelystä jo yli 10 vuodelta Turussa ja muualla Suomessa.
Asbestityöt
Asbestipurkutyöt ja muut asbestityöt Turussa ja Lounais-Suomessa.
Metallin purkutyöt Turun alueella
Teemme myös vaikeat metallin purkutyökohteet, joten soita ja pyydä tarjous.
Kiinteistönhoito
Koti- ja yrityssiivousta Varsinais-Suomen alueella. Meiltä myös ikkunanpesut, muuttosiivoukset sekä UUTUUTENA ilta- ja lauantaisiivoukset. SIIVOUS.PRO on Kaarinalainen kotisiivousyritys, joka on toiminut jo vuodesta 2008. Näinä aikoina kun meistä jokainen huolehtii entistä enemmän käsihygieniastaan ja suurin tavoitteemme on pysyä terveenä, muista ja itsestä vastuuta kantaen. Tiesithän, että myös kodinpintojen puhtaana pysyminen on tärkeää? Siivoojamme käyttää tarvittaessa maskia siivouksen yhteydessä. Meillä SIIVOUS.PRO:lla on käytössä tehokkaat, mutta ympäristöystävälliset tuotteet, joilla ammattitaitoiset siivoojamme saavat kotiisi freesin ilmeen ja puhtauden Työn sisällön sovimme aina asiakkaan kanssa henkilökohtaisesti kartoituskäynnillä, jonka pohjalta yleensä sovitaan kerran tai kahden käynti - varsinainen palvelusopimus allekirjoitetaan vasta, kun molemmat osapuolet ovat työn sujuvuuteen tyytyväisiä. Mottomme on ”Siistimmän vapaa-ajan puolesta”. Käyttämällä jatkuvaa kotisiivouspalvelua saat vapaa-aikasi sinne, minne se kuuluu - omaan käyttöösi Koti- ja yrityssiivous Kaarina, Littoinen, Raadelma, Turku, Lieto, Piikkiö, Paimio, Parainen, Naantali, Mynämäki, Rusko, Vahto, Masku Ota yhteyttä
Otamme vastaan uusia rakennusalan töitä. Toimimme avaimet käteen -periaatteella. Palvelemme yrityksiä, kotitalouksia, taloyhtiöitä, kuntia ja kaupunkeja. Toimialue: Naantali, Turku, Raisio ja lähikunnat
Yrityksemme on toiminut jo vuodesta 1996 tuottaen kuljetusalan palveluita ja meillä on takana jo yli 3miljoonaa ajokilometriä.
Keskeisimpiä palveluitamme ovat erilaiset pakettiautokuljetukset ja lähettikuljetustoiminta. Kalustonamme ovat uudet ja luotettavat pakettiautot.
Lisäksi suoritamme kuormalavakuljetuksia ja vaihtolavakuljetuksia esim. roskalavat, myös mullan ja sepelin ajot.
Länsirannikolla ajamme öisin sanomalehtiä.
Tämän hetkiset suurimmaat asiakkaat meillä ovat Osuuskauppa ja Turun Sanomat. Otamme vastaan uusia sopimusasiakkaita ja yksittäisiä toimeksiantoja Turussa ja sen lähiympäristökunnissa.
Palvelemme: yrityksiä, kotitalouksia, taloyhtiöitä, kuntia, kaupunkia, tukkuliikkeitä ja teollisuusalan yrityksiä.
Jermet Oy toteuttaa LVI-työt, IV-työt sekä lämpöpumppujen asennuksia uudis- ja saneerauskohteissa. Toimimme Turun talousalueella.
Palvelemme: yritykset, isännöitsijät, kotitaloudet, kunnat ja kaupungit
Toimialueenamme on Turun talousalue: Turku, Lieto, Rusko, Masku, Paimio, Piikkiö, Marttila sekä sopimuksen mukaan.
Metsäapu Rantanen on vuonna 2012 perustettu metsä-& puunkaato yritys, joka toimii Turun seudulla ja tarvittaessa koko Varsinais-Suomen alueella. Palveluihimme kuuluvat: Piha- ja ongelmapuiden kaadot, tontti- ja maisemointihakkuut, myrskypuidenraivaus ja -korjuu, taimikonhoito ja raivaukset, puiden- ja risujen ajot, kantojen jyrsintä ja konsultointipalvelut.
Auton puhdistuksen erikoisliike.
Ajanvaraukset ja tiedustelut: 9.00 - 17.00
Teemme Timpuri ,kirvesmiehen monipuolisia rakennustöitä puurakenteisiin ja niiden asentamiseen liittyvissä tehtävissä kuten runkotyöt,anturatöitä, ikkuna-asennus, sisäseinien rakentamista,alakatto, julkisivu, levytys työ....
Palvelemme yrityksiä, taloyhtiöitä, isännöitsijöitä ja yksityisiä Varsinais-Suomessa.
Olemme vankan kokemuksen omaava, vuonna 2000 perustettu luotettava sähkö- ja rakennusalan yritys, joka toimii Turun talousalueella ja Turun saaristossa tarjoten ammattitaitoista osaamistaan niin yksityisille, yrityksille, kuin taloyhtiöillekin. Kauttamme saat laadukkaat ja kokonaisvaltaiset ratkaisut olipa tarpeesi sitten pieni tai suuri. Palvelumme kattavat kaiken sähkösuunnittelusta asennuksiin ja urakointiin ja kauttamme saat myös laadukkaat sähkötarvikkeet. Teemme valaistussuunnittelua sisätiloihin ja piha-alueille.
Toimialueena: Turun seutu
Katso lisää kotisivuilta www.sahkoasennuslindholm.com
Toimimme Varsinais-Suomen alueella.
Palvelemme yrityksiä, taloyhtiöitä, julkista sektoria ja valtiota.
Palvelut:
Luotettavaa rakentamista jo yli 25 vuotta!!
Toimialue: Varsinais-Suomi
Jätä työ- tai tarjouspyyntö!
Kymppi-Katto Oy on kiinteistöjen julkisivu- ja kattoremontteihin erikoistunut yritys.
Palvelemme asiakkaitamme Länsi- ja Etelä-Suomen alueella.
Sähköposti 2: laatta.rantala@gmail.com
Olemme Oulun Ruskossa toimiva kuljetus- ja metallinkierrätysyritys. Toimenkuvamme sisältää metallien kuljetuksen ympäri Suomea ja Pohjoismaita sekä metallien esikäsittelyn Suomen terästeollisuuden raaka-aineeksi uusiokäyttöä varten. Ostamme kuparia, alumiinia, messinkiä, ruostumatonta ja rautaromua sekä kaikkea muutakin metalliromua. Avoinna arkisin 8-16