Tarjoukset
Tarjouspyyntöpalvelu
Seuraa meitä Facebookissa
Metallirakenteiden ja niiden osien valmistus
Autojen ja kevyiden moottoriajoneuvojen vuokraus ja leasing
Muu muualla luokittelematon erikoistunut rakennustoiminta
Savonlinnan Lentokerho ry on 1962 perustettu yleisilmailun harrastustoimintaan ja koulutukseen keskittynyt ilmailuyhdistys. Kerhomme toiminta tukeutuu Savonlinnan Lentoasemalle, 15 km Savonlinnasta Enonkoskelle päin. Kerhossamme on noin 70 jäsentä, joista lentämistä harrastaa vajaa puolet. Harrastuslajeihin ovat alusta lähtien kuuluneet purjelento- ja lennokkitoiminta. 1970- luvun puolivälistä lähtien kerhossa on harrastettu myös moottorilentoa. Nykyisellään jäsenistömme käytettävissä on kolme purjelentokonetta ja kaksi moottorilentokonetta. Koneita säilytetään kerhon omistamissa halleissa ja Savonlinnan lentoasema tarjoaa lentotoiminnalle hyvät puitteet. Ympärillä on paljon vapaata ilmatilaa ja lentoasemalle on vain vähäistä reittiliikennettä, joka ei juurikaan häiritse harrastustoimintaa. Kerhomme kouluttaa moottorilentäjiä ja purjelentäjiä, sekä toimii aktiviisesti yhteistyössä viranomaisten kanssa etsintä- ja palolentotehtävissä. Lennokkiharrastuksella on tärkeä asema kerhon juniorityössä ja lennokkijaosto pyörittää aktiivisesti ohjattua rakennustoimintaa Uimahallin kerhotiloissa. Lennokkikerhon kasvatit ovat menestyneet kilpailuissa kansainvälisestikin ja kerhon keväällä järjestämät vapaastilentävien SM- osakilpailut ovat jo muodostuneet perinteeksi.
Facebook Instagram
Sisustussuunnittelu
Laivojen ja kelluvien rakenteiden rakentaminen
Muu muualla luokittelematon erikoistunut rakennustoiminta ammattitaidolla koko Suomen alueella.
Lämpö-, vesi- ja ilmastointilaitteiden ja -tarvikkeiden tukkukauppa Lempäälän toimipaikka:
Aittomäentie 1 33880 Lempäälä puh. 0207680600 Turun toimipaikka:
Pansiontie 52 20240 Turku puh. 022403554
Rakennusteollisuus RT Ry:n jäsen
MAANRAKENNUS
TOIMIMME POHJOIS-PIRKANMAAN SEKÄ ETELÄ-POHJANMAAN ALUEELLA!
Tarjoamamme asennuspalvelu voi sisältää:
Kunnossapitopalvelumme sisältävät:
LUOTETTAVA KUMPPANI
Muu muualla luokittelematon maa- ja vesirakentaminen
Sukellus ja Rakennus Partanen Oy on vedenalaisiin tarkastuksiin ja sukellustöihin erikoistunut yritys. Yrittäjä Olli Partanen on vuodesta 2018 alkaen toiminut ammattisukeltajana eri sukellustyömailla.
Yritys hoitaa ammattitaitoisesti ja luotettavasti ympäri Suomen erilaiset sukellustyöt, vedenalaiset rakennustyöt, tarkastussukellukset ja purkutyöt asianmukaisella kalustolla, työturvallisuutta noudattaen.
Sähköposti: etunimi.sukunimi@salvos.fi
Kattotyöt ammattitaidolla Savon alueella
Teemme kerrostalojen, liikehuoneistojen kuin teollisuushallien kattotyöt. Olemme erikoistuneet huopa- eli bitumikattojen asennukseen, korjaukseen ja huoltotöihin. Kauttamme onnistuu myös huopakattoihin liittyvät peltityöt. Toimimme Savon alueella. Jos tarvitset luotettavaa tekijää katollesi esimerkiksi Mikkelissä, Varkaudessa, Savonlinnassa, Pieksänmäellä tai näiden kaupunkien lähialueilla.
Pyydä tarjous! Laskemme parhaan hinnan juuri sinun katollesi.
Tutustu meihin lisää kotisivuillamme!
Puhallusvillaeristykset ja puhallusvillan myyntiä kaikille asiakaskunnille noin 50 kilometrin säteellä Kauhajoelta.
Pajapekka Oy on monialayritys Ylöjärven Länsi-Teiskosta. Olemme kehittäneet palveluitamme määrätietoisesti jo vuodesta 2004 lähtien.
Palveluihimme kuuluvat muun muassa metalli- ja maanrakennustyöt sekä koneiden korjaus- ja sähkötyöt. Lisäksi toteutamme vesistökuljetuksia, ruoppauksia, luotauksia, laitureita, uimarantoja – melkein mitä vain.
Asiakkaan niin halutessa toimimme ”avaimet käteen -periaatteella” ja toteutamme projektit valmiiksi asti alkaen suunnittelusta.
Monipuoliset mittauspalvelut saneeraus-, uudisrakennus- sekä maanrakennuskohteisiin kaikille asiakaskunnille koko Uudenmaan alueella. Vakuutukset, ennakkoperintärekisteri ja tilaajavastuu kunnossa. Kokemusta isoiltakin toimeksiantajilta (mm. Lujatalo).
Haluamme olla Suomen johtava ja luotettavin salaojaremonttiyritys sekä asiakastyytyväisyyden esimerkkiyritys. Meidät valitessaan asiakas saa ammattitaitoisen, kokeneen ja vastuullisen kumppanin, joka huolehtii remonttikohteesta kokonaisuutena. Palvelemme taloyhtiöitä, asunto-osakeyhtiöitä ja isännöitsijöitä Vantaalla ja siitä 50km säteellä.
Monipuoliset rakennuspalvelut yrityksille, taloyhtiöille sekä yksityisasiakkaille Uudenmaan seudulla
Koneurakointi Tommi Hakala huolehtii katujen kunnossapidosta ammattitaidolla ja osaamisella Liedosta käsin. Toimimme tehokkaasti Läntisen Suomen alueella tarpeidesi mukaan.
Monipuolinen palveluvalikoimamme kattaa:
Kaivuutyöt
Lumityöt
Harjaukset
Hiekoitukset
Harjakonesiivous
Katujen pesut säiliö- ja harja-autoilla
Katujen ja teiden talvikunnossapito
Kaivuu ympäripyörivillä kaivinkoneilla
Maansiirto
Maanrakennus
Ota yhteyttä ja jätä työ- tai tarjouspyyntö!
info@koneurakointihakalahakala.fi
Oulun Maalarimestariyhdistyksen jäsen
Helsinki-Uusimaa, Kanta-Häme, Päijät-Häme, Kymenlaakso
Tutustu meihin lisää verkkosivuillamme! fodeterra.fi
Suomenkiiltohionta tarjoaa mosaiikkibetoni ja betonilattioiden hionnat ja suojakäsittelyt timantinkovalla ammattitaidolla. Ammattitaitoinen tiimimme ja kalusto takaavat, ettei lattiasi enään pölyä ja ylläpitosiivous on vaivatonta. Ota meihin yhteyttä niin katsotaan lattianne kuntoon.
Teemme myös mm.
Palvelemme yrityksiä, taloyhtiöitä, kuntia, kaupunkeja ja kaikkia teollisuusalan yrityksiä koko Suomen alueella.
Valmistamme ja asennamme sälekaihtimia ja aurinkosuojia sisätiloihin. Mittatilaustyönä kotitalouksille, rakennusliikkeille ja ikkunatehtaille. Meiltä saa myös mittaus- ja suunnittelupalvelut. Toimimme koko Suomen aluella. Tuotteiden toimitusaika 2 viikon sisällä!